sunnuntai 21. heinäkuuta 2024

Kässäkirppu - saatavilla myös neuleohjeita

Tiesittekös, että Kässäkirpusta saa myös ostettua neuleohjeita? Aloitin tässä jokin aika sitten yhteistyön Kässäkirpun kanssa. Kässäkirpusssa on ainakin myös Anniina Juutin, Rakkaudella Hennan ja Elsi Vankan neuleohjeita. Itseltäni siellä ei ole läheskään kaikki neuleohjeet vaan sinne on ehkä valittu vähän sellaisia, jotka sopisi jämälangoille ja sopisi Kässäkirpun toimintaperiaatteisiin. Kässäkirppuhan myy lankoja, kankaita, kirjoja, lehtiä, ompelukaavoja ja muita käsityötarvikkeita eli toisen ylijäämä voi olla toisen aarre. En ole tainnut koskaan ostaa sieltä mitään, mutta usein olen kyllä katsonut lankoja, varsinkin, jos olen etsinyt jotain tiettyä. 

Neulomisen lisäksi pidän neulesuunnittelusta erityisesti itse suunnittelusta, ideoinnista ja inspiraatiosta, kirjoittamisesta ja neuleohjeiden kääntämisestä.

Tässäpä oikeastaan se kaikki kiteytettynä, miksi teen neulesuunnittelua. Saan yhdistää siinä monia taitojani ja monia sellaisia asioita, joista pidän. Mistä saan ideoita?

Tämä kuulostaa ehkä vähän hassulta, mutta nykyisin saattaa jokin idean elementti tai yksityiskohta tulla yks kaks ja siitä se sitten lähtee. Siis ikäänkuin ideat vain tulevat :D En osaa sitä selittää sen koommin, kun se voi tulla ihan mistä vain: luonnosta ja säästä, lapseni ideoista, tai vaikkapa kodin sisustuselementeistä. Esimerkiksi pokemon-kortit ovat hienoja ideapankkeja tai ainakin tarjoaa väriyhdistelmävinkkejä. Vielä en ole kyllä niistä ammentanut yhtään ideaa, mutta ne ovat todella taiteellisia ja hienosti tehtyjä ja en yhtään ihmettelisi, jos jokin tuleva idea olisi niistä. Saatan saada jonkin 'välähdyksen' jostain jutusta mielessäni ja sitten sitä pitää alkaa jalostaa enemmän. Tai sitten mieleen tulee, että "pitäisi tehdä x-lainen x-neuleasia" ja sitten alan suunnitella sellaista. Ei sitä oikein voi selittää, mistä ja miten ne ideat tulevat, ne vain tulevat jollain tavalla ja jotakin kautta. :D Tunnistaakohan tästä jokin toinen neulesuunnittelija itseään?

Tykkään suunnitella erityisesti lasten sukkia ja lapasia, aikuisten sukkia, pipoja ja huiveja. Viime vuonna suunnittelin ensimmäistä kertaa hameen ja topin. Tiedän, että suunnittelukategoria laajenee tulevaisuudessa. 

Neulesuunnittelussa on muuten hyvä puoli se, että siihen ei kyllästy (tai en ole vielä kyllästynyt :D ), koska aina on niin paljon uutta. Jos sukkien tai lapasten suunnitteleminen kyllästyttää, voi siirtyä muihin. Sama tekniikoiden kanssa: jos kirjoneule kyllästyttää, niin voi siirtyä pitsiin tai palmikoihin. Tämä vaihteleekin itsellä ja täytyy olla monenlaisia projekteja työpöydällä. Sen olen kyllä sanonut, että paitoja en suunnittele koskaan, mutta koskaan ei pitäisi sanoa ei koskaan, koska et vaan voi tietää tulevaisuudesta. Silti pidän paidat sellaisena kaukaisena asiana ja en näe itseäni monen paidan suunnittelijana. Mutta ehkä jokunen paita joskus saatetaan nähdä myös ;) Sillä nyt olen kuitenkin suunnitellut pari toppia ja sehän on oikeastaan kivaa. Tosin tästä on vielä paljon matkaa paitoihin. 

Jotkut ideat ottavat aikansa, kun taas jokin toinen idea syntyy hetkessä. Tällä hetkellä on paljon omia suunnitteluita, jotka eivät ole nähneet päivänvaloa ja paljon myös kaikkia ideoita päässä, jotka toivottavasti pääsevät puikoille piakkoin. Toisaalta kesä on myös sellaista aikaa, jolloin ei oikein saa itselle sellaista luovuushetkeä, koska multitasking ;) Ensimmäistä kertaa kesä tuntuu aika raskaaltakin, itse neulesuunnittelu ei ahdista eikä tunnu raskaalta, mutta kun on liikaa kaikkea muuta ympärillä, niin ei pysty vain keskittymään täysillä itse asiaan. Odotan kyllä jo elokuuta, vaikka tätä ei saisi sanoa varmaan ääneen, mutta se arki ja rutiinit ovat kyllä asioita, joista nautin. Tämä kesä on kyllä opettanut sen, että pitää olla järjestelmällisempi ja suunnitella tarkemmin asiat. Tällöin ne eivät tunnu raskaalta. 

Tässäpä vielä linkki Kässäkirpun neuleohjeisiin: katso tänne . 

Onko Kässäkirppu sinulle tuttu paikka?

PS: Kurkkaa Lankajengiin, siellä on myös viikonlopun ajan alennuksia! 

4 kommenttia:

  1. Hyvä että muistutit neuleohjeiden kuuluvan Kässäkirpun valikoimiin. Tiesin, mutta en muistanut. Olen myynyt Kässäkirpussa lankoja, kirjoja ja lehtiä. Sitten olen yleensä ottanut tuoton ostosetelinä. Nytkin on tilaus juuri matkalla. Kohta laitan taas uuden erän myyntiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ihan kätevä paikka myydä itselle ylimääräisiä lankoja.

      Poista
  2. Minäpäs en ole kuullutkaan Kässäkirpusta, mennyt ihan ohi. Pitääpä käydä tutustumassa😊

    VastaaPoista