sunnuntai 7. heinäkuuta 2024

Kuvahaaste: Heinäkuu - kolme h:lla alkavaa sanaa

Näin kolmannen kerran kun miettii h:lla alkavia sanoja, niin olipa vaikeata! Tuntuu, että kaikki oli jo käytetty. Mutta kyllä ne sieltä sitten tulivat, kun oikein kovasti mietti. Enemmänkin olisi ehkä tullut sopivia, mutta näillä nyt mennään.

Hirsimökki

Koska mökkikausi, niin tämä oli oikeasti aika helppokin. Tykkään tuosta terassista niin paljon <3 Se on mun neulomispaikka numero yksi. Ihana, kun on iso terassi mökillä, jossa voi viettää aikaa. Tähän terassille paistaa myös ilta-aurinko aivan ihanasti. Totuus saattaa kuitenkin olla toinen, ettei tuossa tule vietettyä niin paljon aikaa kuin haluaisi, sillä alkukesän hyttyset ja jotenkin sitä ajautuu tekemään aina jotain muuta kuin pelkästään istuisi terassilla. Onneksi sentään tulee edes oltua edes joitain hetkiä terassilla :D

Herkullinen herne

Herneet ovat herkullisia kesällä. Tykkään herneistä, vaikka miksiköhän niitä kuitenkin ostaa liian harvoin. Alun perin tähän piti kuvata niitä syötäviä herneitä, mutta niiden kuvaaminen osottautui vähän hankalaksi, kun en kaupassa viitsinyt kuvata niitä ja muutenkin aina jotenkin unohdin kuvata ne. Joten, kuvaan asti pääsi pari vuotta sitten Linnanmäeltä lapsen voittama hernepehmolelu.


Kuva lainattu Hämeen Sanomien sivuilta täältä

Hämeenlinna

Viimeisenä tuli mieleen Hämeenlinna, joka on kaupunki, jossa vierailemme helposti. Oikein kiva kaupunki onkin ja löytyy lankakauppakin :D Mulle tulee aina mieleen eri kaupungeista tietyt käsityövaikuttajat ja Käsityökekkereiden Veera tulee tietenkin mieleen Hämeenlinnasta, koska asuu siellä. :D Hämeenlinnassa on tuollaiset kivat kirjaimet, joista on tietenkin ollut pakko ottaa turistikuva joskus aikoinaan. Tämä kuva on lainattu netistä, koska en nyt löytänyt sitä oma ottamaa kuvaa ja todennäköisesti siinä olisi ollut joku ihminen ja en viitsi tuttuja laittaa blogiin.

Muita h:lla alkavia juttuja, joita tuli mieleen, mutta hylkäsin: helle, hyttyset, huivit. Helle olisi ollut liian helppo heinäkuulle ja huivit oli jo huhtikuussa. Hyttysestä ei oikein saa kuvaa, niin ei anneta niillekään palstatilaa. Heinälato olisi ollut muuten kiva sana myös, ja sen keksin sitten neljäntenä. Kuvankin siitä olisi saanut kohtuuhelposti. Lisäksi hevoset tuli viidentenä mieleen, koska mökin lähellä on hevosia eräällä pellolla. Voisi sanoa, että aika hyvin keksi vielä h:lla sanat vaikka aluksi oli vaikeampaa. 

Ensi kuussa on e-kirjain, ja mulla olisi osuva sana mutta en tiedä, jaanko hlökohtaisia juttuja täällä niin en voi ottaa sitä, joten joutuu keksimään ehkä muita. 

Tykkäätkö herneistä?

Tykkäätkö mökkeillä?

Oletko käynyt Hämeenlinnassa?

19 kommenttia:

  1. No löysithän niitä H-sanoja vaikka kuinka paljon! Omani ovat vielä mietinnässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävi taas klassisesti että sitten kun oli kolme jo keksinyt niin alkoi tulla mieleen enemmänkin :)

      Poista
  2. Niin ja vastaus kysymyksiisi: tykkään herneistä, mutta en yhtä paljon kuin mieheni, sillä hän on niiden suurkuluttaja. Mökkeilystä tykkään paljonkin ja Hämeenlinnassakin olen käynyt, mutta siitä on jo vuosia.

    VastaaPoista
  3. Kivasti selvitit heinäkuun h-kuvat. Hirsimökkisi terassi on aivan mainio kesähuone, niin varmaan itikatkin tykkäävät.
    Tykkään herneistä. Olen kylvänytkin niitä kahteen kertaan jo, mutta huonosti itävät.
    Mökki on meillä muuttunut kokoaikaiseksi kodiksi, hirsinen sellainen ja Hämeenlinnassa olen käynyt muutaman kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllähän näitä sitten lopulta tuli mieleen. Kiva kuulla :)

      Poista
  4. Nyt on h:sta päästy ja muut kirjaimet odottavat. Hyviä h-sanoja löysit kuitenkin tähänkin kohtaan. E tuntuu vaikealta, mutta ehkä siitäkin selvitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, joo, kyllähän näitä sitten taas keksi kun pääsi vauhtiin. Niin tuntuu, mutta kyllä ne sieltä varmaan tulevat kun elokuu pääsee alkamaan.

      Poista
  5. Hienot hoot ja hyttyset kaupanpäällisenä.
    Tämä kiva haaste johdattaa uusiin blogeihin - hauskaa.
    Ja kiitos kysymästä,
    herneet hyviä - mutta ainakin meilläpäin mielestäni tosi kalliita
    meillä on pyörillä liikkuva mökki "hippipaku" - lasketaanko sitä... jos, niin suorastaan rakastan sitä...
    ja Hämeenlinnassakin käyty juuri pakulla ja fillareilla ajeltu se tutkien liki jokaikinen kivenkolo, kallio ja niemenmutka.

    Keväällä kekkasin värihaasteen, innostuisitko siitä?
    Siinä ei ole aikataulua - eikä liikaa sääntöjä....
    Kiva jos käyt kurkkaamassa.... ihan sillä periaatteella lähdin liikkeelle, että värejä ei voi koskaan olla elämässä liikaa
    https://repolainenreissaa.blogspot.com/2024/03/ihan-vihreena.html

    Iloa kesäiseen eloosi jokatapauksessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kun kävit! No kyllähän paku on vähän niinkuin mökki tai ehkä enemmän asuntoauto ja pääsee näkemään eri paikkoja.

      Olenkin nähnyt näitä värihaastepostauksia muissa blogeissa ja voisin siihenkin ihan hyvin osallistua - ainakin joltain kuukausilta jos siihen pääsee mukaan kesken vuoden. Värihaaste on kiva sillä nimenomaan värejä ei voi olla koskaan liikaa. Niitä on ollut kiva lukea muiden blogeissa ja vähän vahingossa alkanut miettiäkin niitä.

      Poista
    2. Tule ihmeessä mukaan - siihen pääsee mukaan koska vain... ei sulkeudu mikään väri koskaan... vihreällä aloitettiin, mutta voit noukkia sieltä jonkin muunkin... juuri sillä periaatteella, ettei värejä kannattaa etsiä elämästään - ehkä yllättyy niiden positiivisesta vaikutuksesta, kun joskus on kaikilla vaiheita, ettei meinaa värejä nähdä ja erottaa. Tervetuloa myös poikkemaan muutoinkin blogiini - se on ns. oma päiväkirja reissuista ja kaikenlaisista räpellyksistäni arjessa, niin keittiössä, pikku ateljeessa kuin vain arkisissa asioissa.

      Poista
    3. No jospa minä seuraavaan väriin hyppään mukaan! Kiitos, täytyy vierailla ja kiva kun laitoit vielä kommentin!

      Poista
  6. En tykkää herneistä, olen niille allerginen. Söpö pehmo.
    Mökkikin on kaukana, lähes 1000 km:n päässä, joten sinne ei kovin usein nyt pääse. Viimeksi olen ollut siellä kaksi vuotta sitten.
    Hämeenlinnassa olen asunut 15 vuotta, vuodet 1998-2013, muttei siellä silloin tuollaista kylttiä ollut. Tuli kierrettyä rantareitti monen monta kertaa, eikä vastaan tullut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, kiva kuulla :) Joo, tarkkaa vuotta en tiedä, milloin kyltti on tullut, mutta mekin näimme sen ekaa kertaa vasta muutama vuosi sitten.

      Poista
  7. Mökkeily olisis mukavaa. En välitä herneistä. Olen käynyt Hämeenlinnassa.

    VastaaPoista
  8. Mökkeily olisi kivaa. Herneistä en välitä. Olen käynyt Hämeenlinnassa.

    VastaaPoista