tiistai 24. syyskuuta 2024

Värihaaste: Oranssi

Mielenkiintoinen väri, sillä sen liittää sellaiseen kirkkaanoranssiin ja siitä tulee tunne, ettei se ole oma värini. Ne olivat ensireaktiot oranssista väristä. Värihaaste löytyy täältä blogista . Hyppäsin tähän mukaan vähän silleen takavasemmalta ja suurimpaa osaa väreistä en ole tehnyt. Mutta koska on kiva alkaa miettiä tiettyjä värejä, niin loppuvuoden olen mukana. Ensimmäinen tunne oli, ettei meillä ole oranssia, koska tämä ei ole silleen oma värini. Oikeastaan ihan ensimmäisenä tuli mieleen vajaa kirkkaanoranssi lankakerä, joka on pyörinyt lankakorissa jo tovin. Ostin sen taannoin Fazer x Novita karkkilehden sukkiin ja sieltä tuli neulottua Ässä Mix sukat. Oranssi ei niin kauheen usein ole myöskään puikoilla. Vai onko?

Oranssilla kuten muillakin väreillä on miljoona eri sävyä - no jos ei miljoonaa niin kuitenkin aika monta. Oranssi vivahtelee myös ruskeaan ja missä sitten menee niiden kahden välinen ero. Se ero taitaa olla häilyvä. Mutta nyt kuitenkin niihin oransseihin juttuihin. Pari oranssiin vivahtavaa juttua meni myös hylkäykseen, sillä olivat liian keltaista ja liian ruskeaa. Oranssia löytyy aina muumimukeista ja langoista, joten ne kannattaa ensin tsekata.

Oransseja muumimukeja meillä taitaa olla kolme. Toki niissä on aina muuta väriä, mutta pohjaväri tai suurin osa väristä on oranssia. Tällaisesta vaaleanoranssista väristä tykkään.

Oranssi frisbee meiltä löytyi myös. Mistä lie sitten tullut, mutta tällainen löytyi parvekkeelta. Eipähän huku ulos.

Oikeanpuoleinen on se, joka on pyörinyt lankakorissa vähän liian kauan. Vasemmanpuoleinen lanka on muuten ihan kivanväristä oranssia. Tästä tosin meni yksittäinen sukka purkuun, sillä se ei saanut tähän mennessä ikinä paria. 

Neulelaatikosta löytyi myös Pisarat-kämmekkäät, jonka ohjeen julkaisin viime vuonna. Lankana tässä on Freija Yarnin merinoa ja tykkään tästä väristä ja mallista. Ohje näihin löytyy mm. Ravelrystä. 

Ketut kuuluu neuloa aina oranssilla ja oranssi sopii kyllä muiden värien kanssa. Liekö sitten pitäisi neuloa enemmän kettuja, niin pääsee noista edellisistä oransseista langoista eroon. Näihin kettulapasiin löytyy ohje myös Syysketut kettuboksista Lankajengistä . 


Nämä sukat valmistui syyskuussa ja ne on neulottu vain minivyyhdeillä. Keksin viimein oransseille minivyyhdeille käyttökohteen tummansinisten minien kanssa. Näistä lisää omassa postauksessa myöhemmin. Oranssi väri toimii minusta hyvin näin esimerkiksi tummanvärin kaverina. 

Vielä yhdet villasukat. Auringonlaskun aikaan sukat saivat nimensä langan väristä. Aika räikeä yhdistelmä ja vähän itsekin yllätyin, kuinka räikeä tuo on. Mutta eikös me tarvita värejä tulevana pimeimpänä aikana :D Auringonlaskuun aikaan sukat löytyvät mm. Ravelrystä .

Pokemon hahmoista löytyi myös oranssia ja pokemonkorttien tulikortti on oranssi.

Tästä vyyhdistä oli pakko napata myös kuva, sillä Freija Yarnin Jenna on aivan mahtava värjäri. Miten yhteen vyyhtiin saa näin monta väriä? Aivan ihana pieni minivyyhti! Freija Yarnin väriyhdistelmät on todella hienoja. Tämä pieni mini oli viime vuoden joulukalenterista. (Tämä oli puolestaan ihan ilmainen mainos Freija Yarnin väreille.)

Ai, miten meni niinkuin että "en neulo oranssilla". Taidan mä silti neuloa, ainakin vähäsen :D Mutta kuten sanottu oranssilla on eri sävyjä ja osa on tosi kivoja. Kuten minusta tuo kämmekkäiden väri. Tähän nyt tuli aika paljon neulejuttuja, sillä eniten oranssia löytyi niistä. 

Lisäksi oranssia löytyi myös lapsen leluista, legoista, pehmoeläimistä, vaatteista yksi toppi. Näitä en kuitenkaan lähtenyt kuvailemaan, sillä niistä tuskin saa pahemmin mitään inspiraatiota. Yksi kangaskassikin löytyi oranssina. Porkkanatkin jäivät nyt jalkoihin, vaikka niitä syödään kyllä ainakin viikottain. Appelsiineista en ole oikein koskaan tykännyt, ja niitä meillä on harvoin. Appelsiineista saa kuitenkin ihanaa tuoretta mehua mehulingolla ja se on hyvä esimerkiksi inkiväärin ja vihanneksien kanssa. Luonnosta kannatta nyt katsoa pihlajanmarjat ja jotkut toiset marjat, jotka ovat oransseja. Ai niin, ja ruusunmarjat lienevät myös oranssinvärisiä. 

Jos on oma kasvimaa, niin ehkä sieltä löytyy kurpitsaa oranssina. 

Tällaista oranssia minulta löytyi. Kiitos taas haasteesta Repolainen blogi ! 

Onko oranssi sinun värisi ja neulotko oranssilla?

2 kommenttia:

  1. Kivoja oransseja ja kivoja ehdotuksia👍Minulla vielä tekemättä tämä oranssi-haaste😊

    VastaaPoista