torstai 18. lokakuuta 2018

Helppo ja nopea jauhelihapiirakka

Tykkään leipoa myös suolaisia piirakoita, ja tämä piirakka muodostui, kun jääkaapista löytyi jauhelihaa ja juustoraastetta. Olen tehnyt ennenkin jauhelihapiirakoita, ja yleensä laittanut sinne jauhelihan lisäksi muutakin kuten esim. paprikaa. Pohjan olen myös yleensä tehnyt nyppimällä voin ja jauhot.


Tämän ohjeen bongasin Valion sivuilta ja pienellä muokkauksella tein siis jauhelihapiirakan. Tein siis ihan täsmälleen ohjeen mukaan mutta kinkun korvasin jauhelihalla enkä tainnut laittaa noin paljon juustoraastetta.



 Tämä oli ainut kuva tekovaiheesta, eli voin vaan todeta, että tein täsmälleen ohjeen mukaan pohjankin.




Tämä on kyllä todellinen herkku ja nopea tehdä. Sopii viikonloppuun, arkivieraille tai vaikkapa ihan perjantai-iltaan perheen kesken päivällisellä. Suolaiset piirakat ovat minusta helppoja ja hyviä, sillä liittämällä kylkeen esim. vihersalaatin niin saadaan kelpo päivällinenkin. Itsellä ainakin usein vakkarina on ollut kinkkupiirakka, mutta ainakin tätä reseptiä muuttamalla sai oivan jauhelihapiirakankin. Lisäksi ohjetta voi soveltaa esim. kasvisversioon. Ja nyt kun kasvisruokabuumi jyllää, niin Valiolla on MIFU jauhis, niin sitähän voisi myös soveltaa tähän. Vain taivas ja mielikuvitus ovat rajana :D




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti