keskiviikko 19. helmikuuta 2020

Novitan pusupussi: Ystävänpäivälankapussi ja mitä näistä langoista ajattelin tehdä

Jos muotibloggaajat aikoinaan esittelivät ostoksia, niin saako käsityöbloggaajat sitten esitellä lankaostoksia? :D Enpä ole aikaisemmin tehnyt tällaista postausta, mutta ajattelin sellaisen nyt tehdä. Elämässä pitää tehdä ex tempore -juttuja, se taitaa olla muutenkin helmikuun mottoni. Nyt kuitenkin luvassa Novitan ystävänpäiväpussin esittelyä ja pientä sneak peekiä, mitä ajattelin langoista tehdä. Olen muuten aina koukussa näihin tietyn teeman pusseihin. Marraskuussa tuli tilattua pimeä pussi ja nyt tämä jo toista kertaa. Tämä yllätyspussi on oikeasti kiva idea ja tällaisenhan voisi tilata myös jollekin ystävälle. Samoin kuin lankakauppojen synttäriyllärit!



 Tokihan sieltä tuli myös tilattua jotain muuta pientä, jota olin jo pidempään miettinyt. Nimittäin ensinnäkin Muumilehtinen. Viime vuonna ostin myös ne pari ensimmäistä lehteä ja tämä piti myös laittaa tilaukseen. En tiedä vielä, teenkö sieltä mitään, mutta niitä on ihana katsella <3. Vaaleansinisestä Novitan Isoveli -langasta olen miettinyt lapselle pipoa, mutta vielä ei ole malli mielessä ja toisaalta en tiedä, kannattaako sitä enää tälle talvelle ainakaan tehdä. Aina voi kuitenkin suunnitella <3 Tuo toinen Isoveli -lanka oli niin ihanan keväisen värinen, ja tällä hetkellä tuntuu siltä, että tekisin siitä sukat. Tein viime vuonna yhdet sukat Isoveljestä, niin voisin tehdä ne uudelleen tai sitten täytyy etsiä jokin toinen malli. 

Novitan Nalle -lanka on ollut itselleni aina jotenkin vaikea työn alle laitettava. En edes muista, että milloin viimeksi olisin neulonut siitä, ja tämä voipi tuottaa hieman miettimistä. Toisaalta nämä värit sopivat niin hyvin yhteen, että villasukat olisi kiva tehdä. Mutta siihen tarvitsisi kyllä jonkin tietyn mallin, sillä nyt kaipaisin taas jonkin uuden opettelua enkä aivot narikkaan -villasukkaa.


Olin odottanut tätä vaaleampaa seiskaveikkaa jo tovin, sillä sekin on niin keväinen sävy <3 Tämän vaalean voisin yhdistää jonkin muun värin kanssa. Tai sitten niitä kuuluisia jonsukkia näistä valkoisen ja mustan kaverina. Ehkäpä ehkäpä.

Tässäpä vielä pussin sisältö kokonaisuudessaan. Kaiken kaikkiaan oikein mukava kokonaisuus ja näistä riittää iloa taas pitkälle! Artesaani-lanka onkin tuttua ja tällä hetkellä en osaa sanoa, mitä siitä syntyisi, mutta eiköhän siitäkin keksitä jotain. Lisäksi Wool Cotton on myös mukava haaste, ja on jo pidempään tehnyt mieli virkata kesäksi verkkokassi tai vastaava niin sitä voisin harkita tästä. En tiedä, kuinka pitkälle pääsee kahdella kerällä, mutta ehkäpä sipulipussi? Tai saippuapussi? Eniten olen ehkä innoissani Wool Cottonista, sillä se on täysin uusi tuttavuus. Lisäksi myös odotan innolla Nalle-langan ottamista käyttöön, sillä siinä saan käyttää eniten miettimistä ja luovuutta.

Tässäpä paketti siis kokonaisuudessaan. Tilasitko sinä Novitan ystävänpäiväpussin ja oletko jo keksinyt niistä neulomista?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti