perjantai 30. lokakuuta 2020

Puikkoperjantai: Arjen höpöttelyä

Viime viikolla elin jo hieman lokakuun loppua, kun otsikoin, että lokakuun vikat kuulumiset, mutta nythän on vasta lokakuun vika viikonloppu ja marraskuu alkaa! Tuo pimeys ja harmaus aina yllättää jotenkin näin marraskuussa, mutta ajattelin selviytyä siitä neulomalla paljon värikkäitä villasukkia! Vaikka vielä on muuten ainakin täällä etelässä aika keltaista ja värikästä puiden suhteen, ja se on kyllä ihanaa <3

Neulominen ja villasukat tuovat aina hyvälle mielelle ja senpä vuoksi olen ajatellut nyt tsempata noiden omien neuleohjeiden kanssa. Laskin, että mulla on kesken 4 neuleohjetta ja marraskuussa julkaisisin niistä ainakin kolme. Joulukuulle suunnittelin myös jotain kivaa ja olisi ihan mahtavaa, jos joulukuulle keksisin vielä jonkin kivan joulumallin! Elän niin fiilispohjalla näiden omien suunnitelmien kanssa ja viimeksi taisin neuloa parissa päivässä oman mallin, joten vielä ehtisi ihan hyvin, jos vain tulisi kiva idea! Yleensä luotan siihen, että ideat syntyvät, kun syntyvät, ja silloin tulee kunnon flow sen suhteen. 


Instagramin puolelle olen myös suunnitellut kivaa arvontaa heti, kun täysi tuhat seuraajaa ylittyy. Ihan hurjaa, että seuraajia on kerääntynyt niinkin paljon! <3 Siksi onkin kiva päästä taas järkkäämään jotain kivaa arvontaa ja yllättää joku ihanalla lankapalkinnolla! Välillä en uskalla edes ajatella, että seuraajia on niin paljon, sillä jos ajattelen, niin tekisi mieli välillä laittaa jokin suodatin juttuihin. Vaikka en mitään kovin henkilökohtaista jaakkaan, niin silti tuntuu aika hurjalta :D Mutta kivaa tämä on, olen niin paljon tykännyt tehdä sisältöä ig:hen, blogiin yms että enpä olisi vuosi sitten voinut kuvitellakaan! 

Tämä postaus meni nyt vähän arjen höpöttelyksi, mutta jos vielä sanoisin sen keskeneräisistä töistä, että niitä on tällä hetkellä noin 4-5. Lokakuu oli itselläni kyllä varsin socktober, sillä sukkia neuloin todella paljon, enkä juuri muuta. Kesken on myös eräs huivi, josta ajattelin myös kirjoittaa ohjeen ylös. Olisi kiva, jos ehtisin senkin julkaista tämän vuoden puolella. Otetaan se tavoitteeksi! Viikonlopulle on luvassa helppo villasukkamalli sekä heti alkuviikosta kirjavinkkejä! Piakkoin myös lokakuun kulutus ja ostot, jaiks, se jännittää jo nyt!

Kivoja lokakuun viimeisiä päiviä ja juhlitteko te Halloweenia? 

PS: Lokakuun sukkaparikin on kyllä tulossa, mutta mua aina hieman jännittää näiden ohjeiden julkaisu, ja siksi siinä on kestänyt näinkin kauan. :D  

2 kommenttia:

  1. Eikä, en ole osannut ottaa siuta seurantaan instassa :O Mutta asia on nyt korjattu :3 Onneksi olkoon, on tuhat seuraajaa koossa <3

    VastaaPoista