perjantai 22. lokakuuta 2021

Helppo huivi vuodelta 2019

Syyskuussa oli meneillään jonkin sortin huivimaniaa. Tähän tänä vuonna kolmanteen neulottuun huiviin löysin ohjeen Novitan lehdestä vuodelta 2019. Lehti on ollut jonkinlainen tilaajalahja ja en tiedä, saako sitä vielä jostain. Ehkä kirjastosta? Minullekaan ei tuolloin tullut Novita, mutta tein kerran erään Instagram -seuraajan kanssa lehtivaihtarit. Parasta <3 Minulla oli muumilehteä kaksin verroin ja annoin vaihdossa toisen ja sain tilalle tämän. 


Tämä huivi oli todella helppo neuloa aloittelijankin. Huivissa on pelkkää aina oikeata. Joskin siinä on myös pidennettyjä ja lyhennettyjä kerroksia, joita tein lähes ekaa kertaa. Minusta ne eivät ole mitenkään pahoja tai hankalia ja ne oppii kyllä helposti. Siinä ne meni missä muukin neulominen. Ohjeen huivi oli neulottu Novitan Siro -langalla (ellen väärin muista), tai kuitenkin sellaisella langalla, jota minulla ei ollut. Siksi katselin omia lankajemmoja ja mietin, mitä ottaisin sieltä. Neuloin tuon keltaisen ja monivärisen kaksinkertaisella novitan baby merinolla, jota olen joskus hamstrannut alesta. Se on niin ohutta, että ajattelin kaksinkertaisuudella saavuttaa saman paksuuden kuin esim. nallella. Valkoinen lanka on sitten Novitan nallea. 

Valkoisessa kohdassa piti hieman soveltaa enemmän, että huivista ei tullut liian epäsymmetrinen. Novitan nallella neulottu osuus on ohuempaa kuin baby merinolla, mutta ei kuitenkaan huomiota herättävästi. Sen tuntee kyllä hieman käytössä, mutta ei mitenkään häiritsevästi.

Tällä ohjeella voisin neuloa enemmänkin huiveja ja tuntuu, että tämän huivin myötä pääsin huivien neulomisen makuun. Puikkoina mulla oli 3,5 tai 4 suorat puikot ja onnistui niillä ihan kivasti. Tosi kiva ja simppeli ohje ja muutamalla värillä saa kivan kokonaisuuden. Olen hieman myös yllättynyt, että osasin valita värit näinkin kivasti. Yleensä värien valitseminen ei välttämättä ole helppoa, varsinkin jos teen jonkin ohjeen mukaan.

Onko sinulla jotain suosikkihuiviohjetta? Pidätkö huivien neulomisesta?

4 kommenttia:

  1. Kiva huivi! En ole huiveja neulonut mutta jotenkin tässä yksi päivä tuli mieleen, että olisipa kiva tehdä huivi. Varmasti oli vaikutusta sillä, että olin katsellut sinun jotain tekemääsi huivia taannoin... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, kiva että inspiroin :) Ymmärrän kyllä huivineulojia sillä näihin jää koukkuun jollain tavalla!

      Poista
  2. Värit sopivat todella hyvin yhteen, hyvin olet osannut valita ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä oli kyllä pitkä pohdinta aikanaan ja sitä hankaloitti että ei ihan samoja vastaavia olleet nuo langat!

      Poista