sunnuntai 28. marraskuuta 2021

Mökkisukat pienistä jämälangoista

Viimeksi kun olimme mökillä tuli ajatus mökkisukista. Ajatus tuntui ensin hassulta nimetä jotain sukkia pelkiksi mökkisukiksi. Olen huomannut, että saatan varoa jotain 'hienompia' sukkia, jos käytän sellaisia mökillä. Mikä on siis ehkä vähän hassua, kun käyttöä vartenhan ne sukat ovat tehty. :D Mutta ajattelin neuloa siis sellaiset sukat, joiden kanssa ei tarvitsisi varoa mitään eikä pelätä että likaantuisivat yms. Eli pienet jämälangat käyttöön ja ei kun neulomaan!

 


Mökkiä nämä sukat eivät ole vielä nähneetkään, sillä mökki on laitettu jo talvikuntoon ja keväällä sitten pääsee tallustamaan näissä sukissa mökillä. Ja hyvä niin, koska päättelytkin odottavat vielä näissä. En pidä lankojen päättelystä ja tässä on nyt käynyt niin, että päättelyitä olisi vaikka kuinka paljon. Kun sukkia tulee tai on tullut aika paljon aikoinaan, niin myös päättelykasa kasvaa. Ennen olin ihminen, joka päätteli aina heti sukan valmistuttua, mutta en tiedä, minne se ihminen meni :D

Viimeiset hyväntekeväisyyssukat sain pääteltyä viime viikonloppuna ja niitä oli vain viidet. Lisäksi on kasa sukkia, joita ei ole päätelty. No, pikku hiljaa! Tällaisissa raitasukissa päättely on todella inhottavaa, kun langanpätkiä on kymmeniä. Lähes kaikki päättelykasassa onkin tällaisia raitasukkia. Muutamat langanpäät päättelee vielä ihan hymyssä suin, mutta jos niitä on lähemmäs 20 tai yli niin siitä on ilo kaukana :D

Näiden myötä sain pienen pieniä jämälankoja taas asteen verran pienemmäksi ja nyt ei ole tarvetta tehdä hetkeen jämälankasukkia. 

Päätteletkö sinä heti, kun sukka valmistuu vai kasvaako päättelypino? Vai oletko opetellut päättelyn neuloessa?

2 kommenttia:

  1. Ihanat sukat, jotenkin tosi raikkaat! Inhoan päättelyä mutta yritän tehdä heti valmistuttua, jottei jää. Tai sitten jätän johonkin sellaiseen hetkeen, kun tiedän, ettei voi oikein muutakaan tehdä, joten might as well päätellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, päättely jää kyllä niin helposti. Mutta nyt olen ottanut sen tavan että pikkuhiljaa päättelen kasaa ja varsinkin jos joku pari pitää antaa niin sitten päättelykin nopeutuu :D

      Poista