torstai 23. joulukuuta 2021

Pieniä, ihania villasukkia

Vielä yksi pieni hyväntekeväisyysjuttu. Kun olin saanut hyväntekeväisyyssukat toimitettua, niin teki mieli osallistua vielä pienesti johonkin. Niinpä kävin nappaamassa meidän kauppakeskuksesta pari Joulupuukeräyksen lappua. Alkuperäinen tavoite oli ottaa hieman vanhemmille lapsille lappuja, mutta jostain syystä kuusessa oli jäljellä yli puolet pienten päiväkoti-ikäisten lappuja. Tästä yllätyin, varsinkin kun jossain oli, että pienten lasten laput ovat olleet suosittuja ja menneet heti.


No, kaksi 2-4 -vuotiaiden lappua tuli otettua ja niihin keksin pienet lahjat. Yhtenä osana lahjaa oli pienet villasukat, jotka esittelen nyt tässä postauksessa. Ensimmäisenä nämä pienet, mun lempparimallilla tehdyt, villasukat jollekin pienelle tytölle. Neulon tätä mallia nykyisin yleensä kahdella värillä, sillä kolmesta langasta tulee liikaa pääteltävää :D Mutta ihan kivannäköiset saa kahdellakin värillä. Malli on niin helppo, että menee jo ihan aivot narikkaan -neulomisesta. Malli on edelleen Novitan sivuilta ja löytyypä se viime vuoden sukkalehdestäkin.

Toinen sukkapari onkin sitten raidallinen. Nyt voikin jo sanoa, että hyväntekeväisyysneulonnat ovat valmiit. Toivottavasti molemmat päätyvät lämmittämään pieniä jalkoja. Onneksi noissa lapuissa on paikka, johon kirjoittaa sisältö, niin lahjan antaja voi vähän suunnitella pakettien antamista. Joulukuussa olen kyllä päässyt taas sukkien neulomisen makuun ja jämäkeriäkin on kulunut pois. On tämä neulominen koukuttavaa puuhaa, kun pitää olla aina jokin projekti :D 

Nyt toivottelen kaikille ihanaa joulua ja ehkä palaillaan joulun välipäivinä! 

Kääritkö sinä joulupaketteihin villasukkia?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti