sunnuntai 18. kesäkuuta 2023

Huivi minivyyhdeistä

Huhtikuussa innostuin joulukalenterivyyhdeistä eli minivyyhdeistä. Aiemmin niistä oli aloitettu yksi lapsen sukkapari, joka odottelee vieläkin toista sukkaa. En oikein ole vielä sinut fingering -lankojen kanssa, mutta sitten kun tajusin, että fingering lankoja voi neuloa paksummilla puikoilla kuin 2,5 esimerkiksi huiveihin, niin johan alkoi syntyä huiveja :D Tuntuu, että minimi puikkokoko, jolla pystyn neulomaan on 2,5 ja siksi en varmaan tykkää neuloa sukkia fingering langoilla. Ohuet puikot tuntuvat kuin hammastikuilta :D Ehkä pitää siis vielä tottua niihin. Mutta huiveissa olen ottanut suosiolla jonkin kolmosen tai kolmen ja puolen puikot, niin tulee kivan kevyt ja ilmava. Tässäkin huivissa oli 3,5 puikot.

Ensin ajattelin kirjoittaa tästä ohjeen (tai muistiinpanot on tehty) mutta sitten tuntuikin, että jätän sen vain itselle :D Katsotaan, miten käy, aika näyttää! Pituutta huivilla on noin 2 metriä ja leveyttä noin 40 cm eli kivan iso ja saa laitettua kaulan ympärille monesti. Toisessa reunassa kulkee helppo pitsikuvio, joka ei nyt kuvissa oikein näy. Tätä oli kyllä kiva tehdä ja väreiksi halusin ottaa keltaiset ja vihreät minivyyhdit. Ehkä olisi tullut parempi väreiltään pelkillä vihreillä näin jälkikäteen katsottuna, mutta keltaiset puhutteli huhtikuussa ja niinpä niitä tuli mukaan.

Huiviin meni yhteensä 8 minivyyhtiä, kuudellakin tulee jo kivankokoinen. Vielä niitä on muutama jäljellä ja katsotaan, saanko neulottua kaikki minit tänä vuonna. Näistä muuten tuli lankabingoon ruksi kohtaan joulukalenterivyyhdit. Toisenkin huivin neuloin minivyyhdeistä ja vaikka kaikki ei ole vielä neulottu, niin ehkä näistä kahdesta huiveista saa nyt jo ruksin. Tykkään noista väreistä, miten ne tuli neulottuun työhön. Se ilmeisesti ei kait ole aina ihan selvä, että miten moniväriset vyyhdit asettuu neuletyössä, mutta näistä tykkäsin. Vaikka vihreä ei ehkä ole lempivärini, niin tässä huivissa ihastuin myös näihin kaikkiin vihreisiin vyyhteihin. Kirjavahan se on, mutta yksivärisen pukeutumisen kanssa ei haittaa ja sopii minusta kesään näillä väreillä :D Minulta kyllä suositus Mokku Yarnin lankajoulukalenterille. Ne vyyhdit ovat osoittautuneet kivoiksi neuletöissä, vaikka aika kirjaviahan sieltä tuli, mutta ihan hyvin olen saanut neulottua niitä. Jäljellä on enää vissiin noin 7 vyyhtiä, jos oikein muistan. Ne onkin aika epäyhteensopivia niin saa kyllä miettiä, miten ne yhdistelisi. Ehkäpä pakko ottaa jokin yksinvärinen lanka kaveriksi.

Mitä sinä olet neulonut minivyyhdeistä tai mitä haluaisit neuloa niistä?

4 kommenttia:

  1. Hyvä huivi tuli. Minulla on joulukalenteriminit lähes koskematta vielä. Joistain vyyhdeistä tein jotain nukenvaatteita, mutta suurin osa on vielä jäljellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No eiväthän ne onneksi mene vanhaksi :)

      Poista
  2. Sinulta syntyy kyllä nopeasti näitä uusia ja isojakin töitä!👍🤗 Itse en ole tutustunut ollenkaan noihin minivyyhteihin enkä heti tiedä, mitä niistä tekisin. T. Irkku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, taisin vähän innostua näistä huiveista :D Minivyyhdit voivat olla hankalia, ja alunperin suunnittelin paitaa, mutta olisivat olleet ehkä paitaan liian kirjavia. Tai ovathan ne kirjavia nytkin, mutta jotenkin huiviin ehkä sopii paremmin.

      Poista