Myönnän, että ystävänpäivä innostutti minut suunnittelemaan nämä lapaset. Halusin kuitenkin varteen jotain erilaisempaa kuin perusjoustinneuleresori ja kehittelin siihen palmikkoisen resorin ja lapasissa löytyy tietenkin sitä perinteistä sydänkuviota ystävänpäivän teemaan.
Ohje löytyy
Lankajengistä (tulossa pian ellei ole)
Ohjeessa on yksi koko (välillä näihin kirjoneulelapasiin on muuten vaikeampi saada useampia kokoja) joka on noin aikuisen naisen käden koko. En alkanut kikkailemaan ja suunnittelemaan kiilapeukaloa kirjoneulelapasiin, ei se varmasti mahdotonta olisi, mutta monelle saattaa aiheuttaa myös vähän säätöä ja hankaluutta, niin halusin pitää ohjeen simppelinä. Mutta ehkä joskus myös teen kirjoneulelapaset, joissa on kiilapeukalo. Aukkopeukalo on minusta kirjoneuleessa ehdottomasti helpompi ja omassa kädessäni en ole huomannut istuvuusongelmia.
Ohje löytyy alennuksesta 14.2 asti eli juuri ystävänpäivään asti. Toki näiden neulominen kannattaa aloittaa ajoissa, jos neuloo ne lahjaksi. :)
Neulomuksia sydämestä fb -ryhmässä on muuten aina ollut sellainen ystävänpäivätempaus jossa neulotaan siis lapaset tai sukat ja ne jätetään julkiselle paikalle jonkun otettavaksi. Viime vuonna osallistuin tähän ensimmäistä kertaa ja se jännitti, koska mietitytti myös, että kohtaavatko ne ilkivaltaa ja päätyvätkö käyttöön. Mutta ajattelin osallistua tähän myös tänä vuonna. Ainakin ne oli viime vuonna myös otettu siitä paikalta, jonne ne jätin. Oletan ja toivon, että menivät käyttöön! Tämmöinen pieni vinkki, jos haluat myös osallistua.
Onko helmikuussa vielä lapasten neulominen ajankohtaista? Vai haluatko neuloa jo kevyempiä neuletöitä?
Kivat ja ystävänpäivään sopivat lapaset. Minun neuletöilläni ei ole vuosikalenteria. Työt valmistuvat joka tapauksessa sen verran hitaasti, että vuodenajat vaihtuvat nopeammin.
VastaaPoistaKiitos! No lähtökohtaisesti ei minullakaan mutta neulesuunnittelun kannalta tietynlainen vuosisuunnittelu on välttämätöntä.
Poista