torstai 3. syyskuuta 2026

Mitä neuloin elokuussa?

Elokuussa hurahdin Vintediin ja ostin sieltä jämälankoja sekä pari täysinäistä kerää. En tiedä, miten nuo jämälangat pitäisi merkitä ostoihin, varmaan ne pitäisi mutta en merkitse, sillä en punninnut niitä. :D Nuo kaksi kerää merkitsin ostoihin kuitenkin, kun ne olivat täysiä keriä vaikkakin Vintedin kautta. Elokuussa julkaisin 6 neuleohjetta, mikä on todella paljon, toki osa niistä nyt on sellaisia, jotka eivät kuuluneet alkuperäiseen julkaisusuunnitelmaan. Kuten esimerkiksi sukkalaatikon Seashell-ohje ja Pikku-Elisen villasukat, nämä ovat vähän sellaisia extraohjeita.

Kulutus: 740 g

Ostot: 0 g (Vintedistä jämälankaa ja kaksi 100 gramman kerää)

En muuten ostanut muuta lankaa elokuussa kuin nuo Vinted ostot. Niitä oli 3 kpl. Kaksi jämälankaostosta ja yhden kerran täydet kerät. Elokuussa on neulottu omia tulevia malleja, kuten myös jämälankasukkia. Aloitin elokuussa sellaisen vauvan sukkaprojektin niin niitäkin on neulottu.

Elokuussa julkaisin Muru-sarjalle lisäystä ja Muru tuubihuivi näki päivänvalon. Tykkään tästä ihan valtavasti ja kaiken lisäksi se on helppo neulottava! Muru tuubihuivin ohje löytyy Ravelrystä, verkkokaupasta ja Lankajengistä.

Elokuu lukuina:

** 6 uutta neuleohjetta

** Seashell sukkaohjetta on ladattu yli 300 kertaa

** 6 paria (aiemmin neulottuja) lapasia toimitettu yhteen neulekeräykseen

** 10 kpl neulottu villasukkia, osa vauvan sukkia ja ovat tätä Pikku-Elise vauvan sukkaprojektia.

Limon sitruunasukat kirjoneuleen ystäville, ohje löytyy Ravelrystä, verkkokaupasta ja Lankajengistä.

Elokuussa neulomista vähentää aina marjastusaika. :D Musta tuntuu, että elokuu on yksi mun lempparikuukausista ja se johtuu ihanista luonnon marjoista. En mä varmaan joskus 20-vuotiaana olisi voinut kuvitella, että tykkään poimia marjoja mutta nähtävästi se on parasta elokuussa! Elokuu on eletty kokonaan tuoreilla marjoilla aamiaisten osalta. Parasta <3

Ootte ladannut ihan huiman määrän elokuun sukkalaatikon sukkaohjetta. Iso kiitos siitä! Seashell sukkien ohje löytyy nyt myös verkkokaupasta ja Lankajengistä. Oli ihana päästä kokeilemaan myös Lankamerin lankoja ja sieltä löytyy ihania käsinvärjättyjä lankoja. (Ihan ilmainen mielipide, ei maksettu mainos!) Ja jos kaipaatte enemmän vauvasukkien ohjeita, niin kurkkaapa Relax sukat sekä Pikku-Elisen sukat.

Syyskuussa ainakin toivon, että saan oman kirjafiiliksen vähän parempaan suuntaan, kun se on johtunut siitä yhdestä yli 400-sivuisesta kirjasta, jota olen lukenut jo monta kuukautta. Tässä kuussa se tulee kyllä luetuksi. Kirjoitin siitä jo elokuun kirjakoosteessa, kun en enää halua kirjoittaa siitä syyskuussa. Syyskuussa palataan marjoihin neuletöiden osalta vielä hetkeksi, sillä luvassa on jotain vähän hulluakin ;) mutta pysy kuulolla!

Miten sinun elokuusi meni neulomusten osalta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti