perjantai 13. marraskuuta 2020

Kahvia ja kirjoneuletta

Viime aikoina olen puuhastellut monien omien ohjeiden parissa, ja yksi niistä sattuu olemaan vielä kirjoneule. Siitä tulikin mieleen, että voisin pitkästä aikaa kirjoittaa tämänhetkisestä suhteestani kirjoneuleeseen ja sopivasti vielä sattui tulemaan Novitan ja Pauligin pr-lahja niin ei kuin toimeen! Alkuvuodesta mainitsin, että kirjoneule ei oikein ole oma juttuni, joskin olen tämän vuoden aikana parantanut huomattavasti suhdetta siihen. Kaikki alkoi oikeastaan Novitan helposta mallista, johon tykästyin, mutta nyt syksyllä olen ottanut askeleita enemmän kirjoneuleen haastavampien neuleiden suuntaan. Puikoilla on nimittäin tällä hetkellä eräs miesten villasukkamalli ja lisäksi haaveilen näistä kahvivillasukista. Parempi varmaan neuloa ensin puikoilla olevat valmiiksi ja vasta sitten aloittaa kahvivillasukat! :D


Oma vinkkini oikeastaan kirjoneuleen pariin on, että neulo, neulo ja neulo (jos siis siltä tuntuu, on ihan okei myös olla neulomatta kirjoneuletta jos se ei tunnu omalta jutulta)! Vain neulomalla se oma neulejälki tulee paremmaksi. Tämä tosin pätee kyllä oikeastaan ihan kaikkeen; harjoitus tekee mestarin! Välillä musta on tuntunut, että kirjoneuleen suunnitteleminen on helpompaa kuin muiden malleista tekeminen. Nimittäin, kun itse suunnittelee, niin vain taivas on rajana. :D En tiedä, voisinko tehdä kirjoneuletöitä tilaustöinä, mutta kirjoneulemalleja voin kuitenkin suunnitella. Siinä on nimittäin ero! Toki se oma mallikin täytyy neuloa, mutta se jää kuitenkin itselle, eikä mene kenellekään. 

Itselle kirjoneuleessa on oikeastaan tällä hetkellä tärkeintä, etteivät langanjuoksut ole kovin pitkiä. En nimittäin osaa oikein solmia sitä pitkää langanjuoksua ja olen todennut parhaaksi, että mitä lyhyempi, sen parempi :D Siksi varmaan nämä kahvivillasukat vähän mietityttävät, kun jossain kohti on pidempiäkin langanjuoksuja. Nämä ovat kyllä ihan mielettömän upeat ja ne ovat Sari Nordlundin suunnittelemat. Ehkäpä taidan haastaa itseni ja kokeilla ainakin, sillä ei se kokeileminen ainakaan haittaa ketään. Ja olisihan se aika upeaa neuloa nämä, kun ovat niin näyttävät ja varmasti kaikkien kahvia rakastavan unelmasukat!

Näitä Pauligin ja Novitan yhteistyöbokseja voit muuten ostaa Pauligin verkkokaupasta ja Paulig Kulma -kahviloista. Novitan juhlamokkalanka on myös myynnissä Novitan verkkokaupassa. Tämä olisi muuten aika herkullinen joululahja neulovalle ystävälle. Toki itsensä hemmotteleminen kannattaa aina ja nämä voi tehdä itselle tai ystävälle myös lahjaksi. Pakkauksessa on siis Juhla Mokka-kahvi ja 6 kerää lankaa, joista kaksi on Juhla Mokka -kuosilla. Paketissa on toki myös tuo upea villasukkaohje. Ja jos et ihan halua tätä isoa settiä ostaa, niin Juhla Mokka -joulusetti sisältää kerän Juhla Mokka -lankaa ja jouluisan kahvipaketin. Pienempi boksi on myös aika kiva ylläri.

Ai niin, kurkkaapa muuten täältä Pauligin sivuilta  maistuvia joulureseptejä. Mulle tuli ainakin nälkä - tai herkkunälkä! :) Ja se piti vielä mainita, että Helsingin keskustassa voi bongata kaksi ulkomainospaikkaa jouluisessa neuleasussa viikoilla 50-51. En ole ikinä ollut näin pitkää aikaa poissa Hgin keskustasta kuin nyt, mutta tämän voisin itsekin tsekata.

No miten on, taipuisiko sinulta nämä upeat kahvivillasukat vai tyydytkö vain ihailemaan niitä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti