perjantai 27. marraskuuta 2020

Sukkalaatikko2020: Marraskuun sukkapari - kolmas itse suunniteltu malli

Vihdoin pääsen esittelemään täälläkin marraskuun sukkaparin. Sukat valmistuivat lokakuun puolella, mutta piti odottaa hieman, että sain ohjeen kirjoitettua ja testineulottua sukat. Nyt vihdoinkin ohje on Ravelryssä ja mejate.fi -verkkokaupassa. Loppuvuosi sukkalaatikon tiimoilta on aika kirjoneulepainotteinen.  Se on itsellekin vähän mystistä, kun olen niin paljon innostunut kirjoneuleista. Vielä vaativampia kirjoneuleohjeita ihailen kaukaa, enkä ole uskaltanut tarttua niihin, mutta helppoja kirjoneuleita tekee mieli neuloa aina silloin tällöin. Tästä olenkin saanut inspiksen suunnitella helppoja kirjoneulemalleja, jotta muutkin uskaltautuisivat kokeilemaan kirjoneuletta. 

 

Näiden sukkien nimi Sitruunalakupalat sai alkunsa oikeastaan jäätelöstä, mutta malli hieman muuttui, kun aloin suunnitella. Vaikka nyt itse sanonkin, niin näistä tuli kivemmat kuin alkuperäisestä ideasta. Taisin neuloa nämä vajaassa viikossa eli ne ovat todella helpot. Olen pyrkinyt tekemään ohjeen mahdollisimman helpoksi ja ohjeessa on kuvallinen kaavio kirjoneulekohdista. Mikä parasta, niin nämä voi neuloa joko kahdella värillä tai useammalla esimerkiksi jämälangoilla. Kuvallinen kaavio on kuitenkin kahdelle värille. Lisäksi suunnittelin myös lapsen koon eli ohje sisältää kaksi kokoa. Lapsen koko on noin päiväkoti-ikäisen lapsen koko, mutta molemmat koot on helppo tehdä myös isommaksi lisäämällä tiettyjä kerroksia. 


Alunperin ajattelin marraskuun sukkapariksi jotain oikein värikästä, mutta loppujen lopuksi väreiksi tulivat ruskea ja keltainen. Onhan tässä muutoin tullut neulottua värikkäitä sukkia, joten nämä ovat oikein sopivat näin. Joulukuun sukkapari tulee esittelyyn ihan joulukuun alussa eli ihan pian myös, ja sekin on helppoa kirjoneuletta. Mulla oli tarkoitus tehdä ohje myös joulukuun sukkapariin, mutta nyt kävi niin, etten enää muista sen tarkkoja yksityiskohtia, kun se on neulottu jo syyskuussa. :D Mutta ohjeen joulukuun sukkapariin löytää kyllä muualta ja soveltamalla, sillä se ei ole mikään vaikea. Voin vaikka joskus neuloa siitä vol.2 version ja silloin tehdä siihen ohjeen. Joulukuun sukkaparin jälkeen onkin enää koostepostaus sukkalaatikosta ja se ilmestyy joulun välipäivinä, niin saadaan tämän vuoden sukkalaatikkoprojekti valmiiksi ja katse kohti ensi vuoden sukkalaatikkoa ;)

Linkit vielä verkkokauppoihin, joista saat tämän neuleohjeen:

Mejate.fi -verkkokauppa:  Sitruuna-lakupalat villasukkaohje

Ravelry:   https://www.ravelry.com/patterns/library/sitruuna-lakupalat-ohje

En olekaan pitkään aikaan kysynyt teiltä, että missä vaiheessa teidän sukkalaatikkoprojekti on? 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti