tiistai 5. tammikuuta 2021

Jouluinen yhteisneulonta: Adventtisukat

Olen aika huono kaikissa yhteisneulonnoissa, mutta viime vuonna tein poikkeuksia ja osallistuin niihin. Onpa muuten kivaa kokeilla uusia juttuja, sillä tämäkin jouluinen yhteisneulonta oli tosi kiva ja siitä sai todella kivat jouluaattosukat! Kannatti siis aika ex tempore päättää osallistumisesta :D En ole aiemmin osallistunut Sweet things blogin Annikan adventtisukatyhteisneulontoihin. Kyllähän se jännitti, kun ei tiennyt yhtään, minkälaista kuviota sieltä on tulossa ja vieläpä kirjoneuletta. Mutta hyvin kävi ja kivat villasukat sain neulottua ja valmistuivat vieläpä ennen jouluaattoa. 



Ensimmäinen vaihe oli, kun valitsit värejä ja aika ex tempore valitsinkin niitä. Päädyin ruskeaan, punaiseen ja valkoiseen, joista ruskea oli se pääväri. Mietin pitkään, että meniköhän nyt värit oikein, mutta minusta sukista tuli ihan kivat. Saatoin nimittäin innostua joskus Novitan aleissa ja tuli tuota ruskeaa tilattua aika paljon. Punainen piti tietenkin valita, koska joulu <3 Ja valkoinen nyt on aina hyvä valinta tuomaan kontrastia ja tasapainoa värien välillä.

Tämä malli on helppo ja voin suositella sitä kirjoneulealoittelijoillekin, sillä pitkiä langanjuoksuja siinä ei ole. Jos minäkin selvisin näistä, niin selviät sinäkin ihan hyvin! :D Annikan ohje on tiimalasikantapäälle, mutta koska en ole vieläkään tehnyt sitä, niin en myöskään halunnut näissä sitä opetella. :D Tein ihan perinteisen vahvistetun kantapään, ja pienellä muokkauksella meni tosi iisisti. Tein kantapään jälkeen kuvioita vähän vähemmän ja neuloin ruskealla enemmän. En tiedä tuon kärkikavennustyypin nimeä, mutta olen neulonut sitä nyt aika moniin villasukkiin ja sanoisinko, että se on tosi kiva ja istuupi ehkä paremmin jalkaan kuin nauhakavennukset. Tai kyllä mun jalkaa istuu myös nauhakavennukset, mutta minusta tuo ehkä näyttää kuvissa paremmalta. Joten oli kivaa vaihtelua tehdä jotain uuttakin. 


Annika on ilmeisesti pitänyt näitä adventtisukkayhteisneulontoja monina vuosina, mutta minä huomasin tämän vasta nyt. Suurin "pelkoni" on kait ollut näissä yhteisneulonnoissa, että en saa valmiiksi tietyssä ajassa. Mutta ihan turha pelko, sain aina odotella seuraavaa neulomispätkää. Ja eipä se mitään haittaisi, jos ei saisikaan, sillä aina voi jatkaa ihan omaan tahtiin. Taisin neuloa nämä nopeammin kuin yleensä kirjoneuletta. Ainut asia tietenkin, että piti olla kahdet samankokoiset puikot vapaana, jotta sai molemmat samaan aikaan puikoille. Mutta hyvin sekin onnistui. Neuloin nämä 3.5 puikoilla ja niitä puikkoja mulla taitaa olla kuitenkin eniten. 

Oletko osallistunut Annikan yhteisneulontoihin aikaisempina vuosina? Osallistuitko tähän viimeisimpään?

4 kommenttia:

  1. Kivat sukat tuli! Olen nähnyt adventtikalenterisukkien yhteisneulontoja aiempina vuosina mutten ole itse osallistunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mullakin oli tää aika ex tempore enkä yhtään suunnitellut että olisin osallistunut :)

      Poista
  2. En ollut tällaisesta koskaan ennen kuullutkaan! Kiva idea kyllä ja saa kivaa pientä jännitystä ja odotusta elämään :)
    Mukava, kun olit piipahtanut blogissani kylässä ja jättänyt kommentinkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se jännitys oli kyllä myös parasta tässä yhteisneulonnassa! Kiitos, kun kävit ja jätit kommenttia! :)

      Poista