sunnuntai 10. tammikuuta 2021

Kaipaatko villasukkaideoita? 7 x villasukkasuosikit

Satunnaisen epäsäännöllisesti tulee villasukkaflow ja sitten myös villasukkaplääh. Välillä tykkää neuloa villasukkia oikein urakalla ja välillä sitten jotain muuta, eikä sukkia näy ollenkaan. Myös ne omat suosikit vaihtelevat, välillä tykkään neuloa perusraitasukkaa ja sitten taas jossain vaiheessa monimutkaisempaa sukkaa. Neulomisen maailma on ihana siitäkin syystä ihana, että jokaiselle löytyy varmasti aina jotain. Pidin pienen IG-arvonnan jo viime vuoden puolella, jossa kyselin seuraajien suosikkimalleja ja nyt ajattelin koostaa tänne muutamia ideoita. Sillä aina on kuitenkin kiva saada lisäinspistäkin villasukkiin, vaikka se villasukkien neulominen tympisikin jonain päivänä. Eli jos kaipaat villasukkaideoita, niin lueppa postaus loppuun asti, takaan, että oot ainakin 7 ideaa rikkaampana ja neulomislistasi on pidentynyt. 

Klassikkomallit, kuten Novitan piirakkasukat.

Klassikkomallit ovat siitä syystä kivoja, että aina välillä kaipaa jotain sellaista perusvarmaa ohjetta, mikä on näyttävämpi kuin raitasukat, mutta eivät kuitenkaan vaadi liian monimutkaisia asioita. Tällöin kannattaa turvautua esimerkiksi piirakkasukkiin, jotka itsekin neuloin vasta viime syksynä ensimmäistä kertaa. Klassikkomalleihin yhdistäisin myös palmikkosukat, joita tuli neulottua marras-joulukuussa aika paljon, kun ne menivät lahjoiksi. 


Niina Laitisen mallit.

Niinan mallit ovat kyllä niin nättejä ja niitä on niin paljon. Minä löysin Niinan mallit vasta toissa vuonna(?) ja ihmettelen, että miten ihmeessä en ollut löytänyt niitä aiemmin. Niinan malleista löytyy vähän niinkuin jokaiselle jotakin: kirjoneuletta, pitsisukkia, palmikoita ja ihanan kauniita malleja kuten Soulmates, Ihan hiljaa, Levottomat. Aina kun kaipaan vähän jotain haasteellisempaa, mutta kuitenkin helppoa, valitsen jonkin Niinan mallin. Lankavarastostani löytyy aina lankoja niihin, sillä monet mallit ovat paksuille langoille kuten esimerkiksi seiskaveikka, eikä tarvitse siis ensimmäisenä mallin valinnan jälkeen hankkia lankoja vaan voi alkaa neuloa ihan heti. Viime vuoden sukkalaatikossani yliedustettuina olivat ehdottomasti Niinan mallit. :D

Marokkosukat / Midnight dancer / Hari-sukat

IG-seuraajani ehdottivat aika monia sellaisia malleja, joista itselläni ei ollut mitään tietoa ja tähän kohtaan mainitsen niitä. Hari-sukat ovat Kässäpuodin Annan suunnittelemat, jotka ovat olleet itselläkin työlistalla. Niiden ohje löytyy muuten Kässäpuodin verkkokaupasta. Nämä muut mallit olivat itselleni aika tuntemattomia, mutta neulomisessa myös parasta on saada omaan tietoon uusia malleja.

Marimekko-sukat / JonSukat

Jos helppoja kirjoneulesukkia kaipaa, niin siihen on ehdottomasti valittava marimekkosukat tai JonSukat. Itsekin tein ensimmäistä kertaa viime vuonna JonSukat, ja kyllä, voin suositella niitäkin. Ne olivat ihan helpot. Marimekkosukkia näkee aina Pinterestissä ja/tai Instagramissa, mutta niitä en ole vielä saanut aikaiseksi kokeilla. Nekin vaikuttavat helpoilta, ja saas nähdä, innostunko nekin neulomaan joskus.


 

Perussukat / Jämälankasukat / Räsymattosukat

Rakkailla villasukilla on monia nimiä. Välillä sitä vain kaipaa myös ihan sellaisia perussukkien neulomista tai mikä parempi, jos niihin saa upotettua vielä jämälankoja. Tämä vuosi on jämälankojen vuosi ja pyrin tekemään enemmän jämälangoista sukkia. Parasta olisi, jos vielä saisin tehtyä ohjeiksi asti kivoja malleja jämälangoista.

Sari Nordlundin villasukkia esimerkiksi Poet -sukat

Novitan suunnittelija Sari Nordlund suunnittelee todella ihania ja kauniita villasukkia, ja minä en voi kuin huokaista, kun ne ovat niin kauniita <3 Ne saattavat olla myös todella haastavia, ja niihin tarvitsee varata reilusti myös aikaa, ainakin itselläni. Sukkalehdessä oli ihanat puolukkasukat, jotka ovat kyllä kivan leikkisät ja sopivat syksyn teemaan. Monien neulojien suosikkimalli on myös Sarin Poet -sukat. Eikä ihme, sekin malli on todella kaunis. Jonain päivänä minäkin kyllä vielä neulon ne!

Raitasukat / Palkkiraitasukat

Raitasukat ovat kyllä aina varma valinta. Viime vuonna itselläkin oli raitasukkafiilis, mutta niiden avulla taisin vain "opetella" neulomista ja saada neulomiskäsialaa paremmaksi :D. Tarvitsen varsinkin automatkoille jotain helppoa mallia, ja yleensä silloin päädyn juurikin raitasukkiin. Se on niin kiva, kun raitasukkia voi muokata niin monin eri tavoin. Voi olla ohuempaa raitaa, monivärisiä raitoja, ja vain mielikuvitus on rajana. En usko, että tätäkään vuotta selviän ilman raitasukkia, mutta tavoitteena onkin tehdä raitasukkia jämälangoista.

Tässäpä jotain villasukkaideoita, jos meinaa tulla villasukkatylsyys. Täytyy itsekin palata tämän postauksen äärelle, kun seuraavan kerran kaipaan jotain extraa villasukkiin. 

Mikä on sun lempparivillasukkamalli? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti