tiistai 24. lokakuuta 2023

Raitasukkalaatikko: Lokakuun sukkapari

Näihin sukkiin idea tuli neuleyoutubekanavalta, olisikohan ollut Sadun neuletarinoita. Siinä Satu oli neulonut kaksinkertaisella fingeringlangalla sukat ja minullakin oli pieniä fingering jämiä, niin ajattelin neuloa samalla tapaa. Punainen on kaksinkertaista venla-lankaa, joka ei taida kulua ollenkaan loppuun. Nimittäin sitä riittää ja riittää aina vaan. Ajattelin myös jättää tämän sukkalaatikon 10 pariin. Koska loppuvuosi on aina erilaista kiirettä ja puikoillakin ruuhkaa, niin jostain on pakko tinkiä ja se saa luvan olla nyt tämä raitasukkalaatikko. 

Näihin sukkiin on hyvä päättääkin. Sukat ovat kivan joulunpunaiset ja sehän on vähän niinkuin joulukuu, johon sukkalaatikot päättyvät. Tämän sukkalaatikon sukat päätin lahjoittaa myös johonkin neulehyväntekeväisyyteen. Niitähän riittää hyvin tällä hetkellä ja joko menevät kaikki samaan tai laitan useampaan. Näistä sukista ei oikeastaan tämän enempää. Langat ovat kaksinkertaista fingeringjämiä ja vähän erilaiset tuli kummastakin, mutta hyvin pääsi eroon pienistä jämistä. 

Toisen sukkalaatikon yritän tehdä loppuun asti. Lokakuun teema on kyllä haastava, sillä ideana on neuloa TV-sarjasta, kirjasta tai elokuvasta inspiroituneet sukat. Tähän voi käyttää mielikuvitusta ja valita vaikka jostain sarjasta henkilönimen ja neuloa samannimisen suunnittelijan sukat. En ole vielä valinnut mallia ja mietinkin edellämainittua, mutta vielä en ainakaan löytänyt sopivia. Sinänsä haastava teema, vaikka voikin soveltaa oman maun mukaan. Yksi idea on mielessä, koska en ehkä keksi muutakaan, niin saatan käyttää sen idean.

Minkälaiset sukat sinä neuloisit, jos teemana olisi TV-sarjat, elokuvat, kirjat? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti