lauantai 5. lokakuuta 2024

Kuvahaaste: L niin kuin lokakuu - 3 sanaa

L-kirjaimet tulivat oikeastaan aika helposti. Kerrankin tajusin sellaisia juuri sopivia L-sanoja koska nehän kuvaa juuri hyvin tätä lokakuuta ja tätä blogiakin. Oikeastaan voisi sanoa, että sanat ovat kuin 100 % minua :D

Lapaset

L niin kuin lapaset tietenkin. Tämä vuosi on vähän niinkuin all about the mittens. Tässä on tämänhetkiset Lapasboksin lapaset. Aika kirjoneulepainotteinen ja värikäs setti. Näistä kolme on omaa malliani, kolme muiden ohjeella tehtyä ja kahdet ihan peruslapaset. Lokakuun lapaset odottelevat vielä neulomista.

Luonto

Luonto maadoittaa, luonto rauhoittaa ja lisäksi luonnostaa saa kaikkea syötävää satokaudella. En ole aina ollut esimerkiksi mökki-ihminen, mutta nykyisin lähes parasta on mennä mökille ja luontoon. Onneksi toki luontoa on myös kaupungissa, sillä aina ei nyt vain pääse mökille. Luonto on myös todella kaunis ja aivan ihmeellisiä ihanuuksia luonto tarjoilee meille. Kuva napattu syyskuussa.


Lanka

Mikäpä muukaan kuin lanka. Langat ovat ihania ja niiden omistamisesta ei tarvitse kantaa yhtään syyllisyyttä. Mulla on aika iso lankavarasto mutta en koe yhtään syyllisyyttä siitä. Kerran yritin laskea sitä, mutta aika työlästä olisi laskea koko lankavarasto. Mielenkiintoista kylläkin, mutta työlästä. Joten lankavaraston laskeminen saa odottaa vielä. Langat ovat ihania ja niitä on ihana hypistellä, tutkia ja miettiä, mitä niistä neuloisi. Viimeisin lankatilaus syyskuulta. Aivan ihania herkkuvärejä!

Nämä sanat tulivat helposti, vaikka viimeisenä tajusin langan. Mitään muita sanoja en sitten edes enää näiden jälkeen miettinyt, koska kuvaavat niin hyvin. Tosin vaikka niitä ei mieti, niin ne tulevat kuitenkin mieleen alitajuntamaisesti. Yksi sellainen sana oli loma. Niin ja lauantai.

Jään odottamaan mielenkiinnolla muiden L-sanoja. 

Tykkäätkö neuloa lapasia? Jos et, niin minkä asian koet vaikeaksi lapasten neulomisessa?

Kuka ei tykkäisi luonnosta?

Mitä lankaa sinulla on puikoilla tällä hetkellä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti