maanantai 22. joulukuuta 2025

Niina Laitisen 9.neulekirja - Villasukkavalssi

Nyt piti laittaa ihan otsikkoon (ja laskea), että kuinka mones neulekirja tämä onkaan Niinalta. Aika hurjan monta neulekirjaa Niina on jo tehnyt. Huikea suoritus! Olen aina tykännyt Niinan malleista ja tämän uuden neuloosin tulemiselta, ne taisi olla Niinan malleja, joiden avulla virittelin oman neuloosin. :D Vuonna 2020 nimittäin mulla oli ajatus, että neulon niitä kuukausipalmikkosukkia joka kuukaudelle (ne olivat silloin kait ilmaisohjeina Ravelryssä). Niitä oli ihana neuloa ja ne on kivoja malleja. Pääsin huhtikuulle asti omissa sukissa, sitten vaihdoin kohdetta. Yleensä olen lainannut tai saanut Niinan kaikki neulekirjat, mutta tämä meni vähän ohi ja sitten jossain vaiheessa syksyä havahduin, että en ole tutustunut kirjaan ollenkaan.

Laitoin kirjan siis kirjastosta varaukseen ja sain sen marraskuussa. Ei ollut kovin suuri jono vaikka taisi niitä varauksia olla kolminumeroinen luku. Näitä on varmaan paljon eri kirjastoissa, koska jonokin eteni hyvin. Kirjan mallit ovat upeita ja niistä löytyy kirjoneulemalleja, pitsiä, palmikkoa. Kaikki sulassa sovussa sujuvasti! Kirjassa on 20 mallia. Se on aika paljon se minusta ainakin! Täytyi ihan laskea ja tasan 10 on kirjoneulemallia ja loput 10 on pitsi/palmikkomalleja.

Täytyy sanoa, että mulle tuli yhdestä mallista vähän sellainen dejavu ilmiö. Näytti jotenkin tutulta Niinan mallilta ja tuntui, että jopa olisin neulonut sen. Siinä oli tuttuja elementtejä toisista Niinan sukista, jotka olen siis neulonut. Alkaakohan myös neulesuunnitelijakin toistamaan itseään vai onko se vain oma tyyli, mikä näkyy? Tämä ei ole siis mitenkään negatiivinen kommentti kirjasta ja huomaan sen itsekin, kun suunnittelen. Ja jos huomaan, että tulee liian samanlainen malli, joka jo on, niin heivaan sen pois tai muokkaan sitä paljon erilaisemmaksi. Onhan se tavallaan totta, että ei tänne maailmaan nyt jokaisen kannata luoda vaikka helppojen ribbipipojen ohjeita. Näin ainakin itse ajattelen, enkä halua myös toistaa itseä.

Sininen huvimaja vaikutti kivoilta palmikkosukilta ja niissä jalkaosa on sileä eli voisi jopa sanoa helpoiksi palmikkosukiksi. Varressa on palmikkoa. Se oli tuo Iltatuulen viesti, joka muistutti jostain aiemmasta sukasta. Kaunis kuvio mutta silti erilainen kuin se aiempi sukka, sillä tässä on takaosassakin pitsiä. Näistä malleista ei tullut otettua nyt kuvia ja kirja on jo palautettu. Mutta lainaapa kirja kirjastosta niin näet kaikki mallit.

Tykkään siitä, että kirjan alussa on kuvattu kaikki mallit. Näin näkee helposti, mitä kirjassa on ja voi suoraan hypätä siihen malliin, mikä kiinnostaa. Tai jos neuloisi jotain kirjasta, niin pääsee suoraan ohjeeseen.

Kirja on kiva ja sitä oli ihana selata. Nyt ei aika antanut periksi, että olisin neulonut jotain kirjasta.

Oletko sinä tutustunut jo Niinan uusimpaan kirjaan - Villasukkavalssi? Pikkuhiljaa laskeudutaan joulun viettoon mutta kurkkaapa jouluaattona tänne, niin saat ilmaisen joululahjan ja siihen liittyy palmikot!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti