Uusi vuosi ja ensimmäinen kirjakooste. Kyselin joulukuun kirjakoosteessa vinkkejä, miten jatkaisin tätä postaussarjaa. En vieläkään tiedä miten, joten siihen asti mennään samalla linjalla kuin ennenkin ja loppujen lopuksi tämä tuntuu ihan hyvältä linjalta. Tammikuussa tuli luettua 3 kirjaa ja niistä yksi oli ylitse muiden. Tammikuussa aloitin myös kirjoja enemmän kuin ennen ja se näkynee myöhemmin sitten luetuissa kirjoissa.
Adam Kay: Kohta voi vähän kirpaista: Nuoren lääkärin salaiset päiväkirjat
Tämä kirja piti kyllä ottaa heti lukulistalle, kun olin saanut kolme yövuoroa jouluun on luettua. Se oli niin hauska, ja niin on myös tämäkin. Paljon lääkärisanastoa ja tekstiä, mutta ei liikaa asioita, joita ei ymmärtäisi. Kirjan alussa on jopa kerrottu tärkeimpiä lyhenteitä ja itselle ei ainakaan brittilääkärilyhenteet olleet tuttuja. Tammikuussa edelleen kaipasin huumoria ja hauskuutta kirjoihin ja tämä kirja on oiva valinta, mikäli nykymaailmanmeno ahdistaa ja kaipaa jotain muuta. Kirjassa on todella paljon pieniä juttuja synnytysmaailmasta, joten jos olet raskaana, niin en ole varma, että haluat kuulla näitä juttuja :D Kirjoittaja nimittäin kirjoittaa asioita, kun on ollut lääkärinä synnytysosastoilla, niin siksi niitä on kirjassa niin paljon. Kirja ei kuitenkaan ole mitään pelkkiä synnytystarinoita, joten sen puolesta ei tarvitse "pelätä". Kirjan loppupuolella oli nimittäin eräs hieman traagisempi juttu, joka sai ainakin minut hieman kyynelehtimään, joten sen vuoksi varoitan, vaikka en halua spoilata liikaa. Mutta kirja oli kyllä hauska, ja suosittelen sitä kaikille sen hauskuuden vuoksi!
Arvosana: 4/5
Eeva Kolu: Korkeintaan vähän väsynyt eli kuinka olla tarpeeksi maailmassa, jossa mikään ei riitä.
Taisin aloittaa tämän kirjan jo peräti marraskuussa, mutta vasta nyt sain sen luetuksi. Enkä oikein vieläkään tiedä, mitä mieltä olen kirjasta. En kaivannut miten selvitä uupumuksesta -opasta, mutta jostain syystä mielsin kirjan ennakkoon ehkä sellaiseksi? Kuvittelin etukäteen, että kirja on selviytymistarina uupumuksesta, mutta eihän se olekaan! Tai eräällä tavalla varmasti onkin, mutta enemmänkin ehkä erään henkilön tarina uupumuksista ja mietteitä niistä. Jossain kohtaa sitten oivalsin tämän, niin sitten jaksoin taas kuunnella kirjaa. Kirja oli siis mielenkiintoinen ja antoi erilaisia näkökulmia asioihin ainakin mielessäni. Kirja on ehkä kuvaus siitä, miksi niin moni uupuu tällä hetkellä työhön, elämään, yleiseen suorittamiseen. Kirjoittajalle isot pisteet rohkeudesta kirjoittaa omasta elämästä näinkin henkilökohtainen kirja. Minusta on aina kiva lukea henkilötarinoita ja siksi varmaan valitsin tämänkin kirjan. Kirja ei ole mielestäni mikään synkkä kuvaus uupumuksesta vaan antaa vinkkejä kuinka selvitä uupumuksesta. Kirjassa on myös ihan hyviä vinkkejä meille kaikille ihmisille, vaikka ei uupumusta ei olisikaan. Loppua kohden kirja parani huomattavasti tai sitten oma suhtautuminen kirjaan muuttui.
Arvosana: 3/5
Saku Tuominen: Kaikki on hyvin - riippumatta siitä miten kaikki on
Kieltämättä tämän kirjan nimi houkutteli minut lukemaan sitä. Sinänsä kirjan nimihän sopisi loistavasti myös tähän hetkeen ja tähän kummalliseen ajanjaksoon. Olen aikaisemmin lukenut Saku Tuomisen kirjoja ainakin yhden ja siitä tykkäsin. Mutta en oikein osaa sanoa, että mitä mieltä olen tästä kirjasta. Kirjan alku ja puoliväli olivat aika filosofista pohdintaa ja siihen sai oikein keskittyä, jos meinasi pysyä perässä. Sinänsä mielenkiintoista, mutta toisaalta jokseenkin raskasta. Jotain kuitenkin tapahtui puolivälin jälkeen ja loppua kohden kirja muuttuikin hieman kevyemmäksi. Jossain vaiheessa kirjan keskiosilla mietin vielä, että kirja on aika pintapuolinen, johtuen pituudesta, mutta loppua kohden tämäkin ajatus himmeni. Enkä nyt tiedä, oliko kirja kuitenkaan niin pintapuolinen. Kirja on lyhyt ja sen tiimoilta voisi ajatella, että jää hieman suppeaksi, mutta lopussa en enää ollut yhtään varma tästä suppeudesta. Ehkä vain turruin sitten koko kirjaan ja pääsin jyvälle, eikä se tuntunut enää raskaalta :D No, suosittelen kirjaa sinulle, joka tahdot filosofista pohdintaa! :D
Arvosana: 3/5
Tällaisia oli minun luetut kirjat tammikuussa. Ehkä helmikuussa sitten on jotain muuta luvassa. Ainakin olen aloittanut kirjoja siihen tahtiin, että toivoisin niistä myös jonkin näkevän loppusivutkin. Nähdään taas helmikuussa kirjavinkkien parissa!
Mitä sinä luit tammikuussa?