Mulla oli vahva intuitio siitä, että tämän kuun värihaaste on musta. Nimittäin mietin etukäteen, mikä on seuraava väri ja musta tuli heti ekana mieleen, enkä osannut enää muita värejä miettiä.
Ensimmäinen ajatus oli, että musta on vaikea kuvattava neuletöissä ja vaatteissa ja en yleensä neulo pelkkää mustaa. Tykkään kuitenkin mustasta väristä ja mulla on aika paljon mustia vaatteita, mutta en kuitenkaan pukeudu pelkkään mustaan tai kokonaan mustaan. Tykkään sinänsä, että kokonaisuus on hillitty mutta kuitenkin väriäkin on. Tykkään mustista mekoista (ja mustista farkuista) ja ne on (ainakin olleet) luottovaatteita. Ei tule mitään asukriisejä kun voi laittaa kaapista mustan mekon tai mustan alaosan aamulla. Mustan kaveriksi voi sitten ottaa värikkäitä yläosia, pipoja, lapasia, huiveja, paitoja, laukkuja ja minusta kokonaisuus ei välttämättä ole liian synkkä tai tumma vaan hyvän tyylikäs ja hillitty. Yleensä kyllä mun mustissa mekoissa on myös jotain muuta väriä, ja kaikki mekot eivät ole täysin mustia. Musta ei kuulemma sovi monellekaan, mutta koska tykkään siitä, niin käytän sitä, eikä se omasta mielestä näytä itselläni niin pahalta. Toki mulla on yleensä jotain muuta väriä mustan rinnalle, joten minusta kokonaisuus ei ole liian synkkä. Luotan siihen, että musta sopii jollain tavalla itselleni esimerkiksi juuri värien kaverina, sillä se on jotenkin niin osa luontaista pukeutumista ja tulee vähän niinkuin itsestään. Oma sisäinen intuitio, ääni, tai millä nimellä sitä haluaa kutsuvan, ei kuitenkaan voi olla yleensä (kovin paljon) väärässä.
Täysin mustista mekoista tulee varmaan kaikille mieleen hautajaiset, muuten en kyllä ole tainnut ikinä pukeutua kokonaan mustaan - kuin siellä hautajaisissa. Mustassa värissä ei myöskään näy suurimmat tahrat (riippuen ehkä tahrojen väristä?) , paitsi kissankarvat ja yksittäiset hiukset.
Ihan kokonaan mustaan en halua pukeutua ja tykkään piristää esimerkiksi ulkolookkia asusteiden väreillä. Tässä tuleekin sitten se pienoinen haaste marraskuussa, ettei kokonaisuus ole liian synkkä, jos on musta takki. Tykkään mustista laukuista, sillä ne ovat jotenkin niin klassisen tyylikkäitä ja muu pukeutuminen voi sitten olla värikästä, jos laukku on musta. Musta laukku sopii myös paremmin useisiin, eri asukokonaisuuksiin. Toki mulla on kyllä myös värikkäitä laukkujakin ja käytän niitäkin.
Urheiluvaatteet, varsinkin treenitrikoot/juoksuhousut ovat mulla yleensä mustia, mutta sitten on taas värillisiä yläosia niin kokonaisuus ei ole kokonaan musta. Urheiluvaatteita en kuitenkaan alkanut myöskään kuvata tähän. Nykyisin on muuten myös musta uimapuku. Se on tosin valikoitunut ihan kivan mallin takia, ei värin.
Tällaisia mustia juttuja meiltä löytyi. En myöskään kuvaillut niitä mustia mekkoja.
Mustaa väriä on kyllä neuletöissä, mutta yleensä muiden värien kaverina. Ghostie- ja kissasukkien ohjeet löytyy mm.
Ravelrystä .
Kuvittele tähän oikea mustavalkokissa. Koska sellaista omaa, oikeaa kissaa ei ole, pehmokissa korvaa sen. Mustavalkokissat ovat kyllä omia lemppareita, vaikka toki kaikille kissoille sykkii sydämeni. Mustavalkokissat ovat niin kauniita ja jotenkin sellaisia ihanan tavallisia maatiaiskissoja (ja nyt tuntuu pahalta muiden kissojen puolesta, koska edellinen pätee kyllä myös kaikkiin kissoihin :D ).
Musta väri on meillä aika yleinen väri myös kangaskasseissa, mutta nekään eivät ole pelkkiä mustia kasseja. Tykkään mustasta aika monessa asiassa juurikin näin, että siinä on muita värejä mukana. Muuten se varmaan olisi liian synkkää itelle. Lankareissukassina toimii myös yleensä Novitan musta kassi, jossa lukee jotain neulomisesta. Se on tarpeeksi iso sisältääkseen useita keriä.
Myös tällainen Ihan musta neulekirja löytyi sopivasti tähän teemaa. Kirja on Jonna Kalliomäen ja todella kiva. En ole ehtinyt neuloa kirjasta vielä mitään, mutta onneksi neulekirjat eivät vanhene.
Yleensä myös lompakko on musta. Tosin tämänhetkinen lompakko ja korttikotelo eivät ole mustia vaan värillisiä. Nämä asusteet kuten laukut ja lompakot ovat kyllä ajattomia ja tyylikkäistä mustina ja tykkään niistä.
Lisäksi mustaa löytyy kodinkoneista, puhelimista, keittiövälineistä, paistinpannuista, mutta niitä en alkanut kuvailla.
Aika paljon mustaa, mutta yleensä jonkin muun värin kaverina. Musta itsessään on tosi synkkä, mutta tykkään siitä juurikin näin, että muiden värien kaverina pukeutumisessa tai muuten kuten neuletöissä. Mustalla värillä saa hillittyä hyvin muuten värikästä kokonaisuutta.
Kiitos taas värihaasteesta
Repolainen - tätä haastetta on ollut kiva miettiä. Ensin ajattelin, ettei meiltä kyllä löydy mitään mustaa, mutta on se musta kuitenkin oma värini näin muiden värien kaverina, koska sitä mustaa kuitenkin löytyy paljonkin. Täytyy suunnata katse jo seuraavaan väriin, josko osaisin senkin aavistella intuitiivisesti... :D
Millainen suhde sinulla on mustaan? Neulotko mustalla värillä?
PS: Jade-lapaset ovat vielä alennuksessa kaikissa myyntikanavissa!