Kaikki kiva loppuu aikanaan ja tämä olisi näillä näkymin viimeinen sukkaboksi. Mietin pitkään alussa, että tilaanko sukkaboksia ja päädyin tilaamaan sen kolmen kuukauden määräaikaisen. Vähän jännitti, että tykkäänkö, teenkö ohjeita, yms. Mutta kukapa nyt ei langasta tykkäisi, kun se tulee kauniissa boksissa :D Tämän boksin suhteen oli ennakko-odotuksia. Jotenkin ajattelin, että kesää kohti langat boksissa olisi ohuita ja jännitin, että onko siellä esim. Venla-lankaa, josta en oikein osaa neuloa mitään. Myös malli oli jotenkin tiedossa, että olisi pitkä kirjoneulesukka. Näitä kun en ole paljon neulonut, niin josko en tykkäisi. No miten kävi?
Yllätyin todella positiivisesti ja harkitsen jopa tämän mallin tekemistä. Malli on kaunis ja vaikuttaa ihan sellaiselta, josta selviäisi. En ole katsonut ohjetta tarkemmin, että mikä vaikeus siinä on ja mikä tekee sukkamestarin. Mutta kyllä se ohje on varmasti sellainen, että katsoa pitää ohjetta paljon. :) Ainakin jossain kohti lankadominanssi taitaa kääntyä toisinkin päin. Tässä boksissa oli 4 kerää lankaa, aiemmissa on tainnut olla kolme. Lisäksi mukana tuli tarpeellinen projektipussi. Näitä ei minulla ole koskaan liikaa. Yleensä taidan kuljettaa kangaskassissa neuletöitä, joten tämä menee ehdottomasti käyttöön. Hetken tuli tunne ja haikeus, että olisipa kiva, että tulisi koko kuuden boksin setti. Mutta en taida nyt kuitenkaan enempää näitä tilata. Tämä kolmen kuukauden boksi taisi yltää nyt kivoimman boksin titteliin. Varmasti tulevia bokseja tulen kaipaamaan, kun luen muiden postauksista, mitä ne ovatkaan sisältäneet :D
Kooste bokseista:
** Yhtään ohjetta en ole neulonut, viimeinen tosin menee harkintaan, josko sen ehtisi jossain vaiheessa tehdä. Katsotaan. Silmukkamäärä saattaisi olla hyvä itselleni, ainakin se on hyvin lähellä Jonsukkien silmukkamäärä, joista tuli sopivat sukat.
** Toisen boksin langat on käytetty kokonaan. Niistä neuloin topin.
** Ensimmäisen boksin langat on neulottu puoliksi. Vielä on 1 kerä ja vähän toista jäljellä. Eivätköhän nekin neulotuksi tule. Boksin langoista neuloin mm. Serafiina-sukat.
** Viimeisen boksin langat tulee neulotuksi. Siitä olen 110 % varma. Kaiken kaikkiaan kivat boksit, ja tällä hetkellä viimeisin eli kolmas boksi on kaikista kivoin. Liitännäislahjat oli minusta todella kivoja ja hyödyllisiä.
Sitten vielä yksi juttu. Minulta on mennyt kokonaan ohi se, että 7veljestä lanka muuttuu koostumukseltaan 80 % / 20 % eli polyamidia on tuo 20 %. Tässäkin boksissa Omar-lanka on jo tuolla koostumuksella ja muut karkkivärit ovat näemmä tuolla koostumuksella. Huomasin tämän vasta hiljattain, vaikka Marianneboksissakin tullut lanka on tuolla uudella koostumuksella. Nyt on alet tuon vanhan koostumuksen langoista ja mietin tässä, että pitäisikö hamstrata. :D Mieleen tulee toki, että kestääkö tuo uusi koostumus. Toivottavasti ja toivotaan, ettei muovittomuushömpötys mene niin pitkälle että 7veikasta tulee kokonaan joku villa-tencel yhdistelmä. (Tämä on ilmeisesti Novitan tarkoitus pitkällä aikavälillä...)
Mitä sinä pidit boksista? Mikä boksi on ollut sinun mielestä kaikista kivoin?