lauantai 31. joulukuuta 2022

Kun piposuunnitelmat muuttavat suuntaa

Tämän pipon neuloin marras-joulukuun vaihteessa tai jossain siellä tienoilla. Alun perin piti neuloa eräs toinen pipo, mutta vaihdoin lennossa suunnitelmaa, koska tuli parempi idea. En ole neulonut niitä sellaisia muhkupipoja, jos ei Harmonia-pipoa lasketa sellaiseksi. Halusin kuitenkin kokeilla sellaista ja onhan ne mielessä olleet. Joskaan tämä ei kuitenkaan ole mikään sellainen iso muhkupipo. Mutta kiva ja lämmittävä! 


Pipon väri on hieman epätyypillinen minulle, mutta koska tuon värisiä Drops Nordeja löytyi niin piposta tuli tuon värinen. Lisäksi väri sopii aika hyvin Ruusunnuppu-lapasiin, vaikkei juuri ihan sitä samaa sävyä olekaan. Pipo on neulottu kaksinkertaisella Drops Nordilla ja voi miten pehmeä se onkaan. En ole raaskinut vielä ottaa tätä käyttöön, mutta varmaan pian on otettava, sillä näitä "en raaski ottaa käyttöön pipoja" alkaa jo olla useampi. :D Tämä pipo on muuten neulottu ylhäältä alas ja olipa mielenkiintoinen uusi tekniikka. (Voiko sitä sanoa tekniikaksi? :D ) Sillä tavalla pystyy ehkä pipon kokoa säätelemään hyvin ja neuloinpa toisenkin pipon samalla tekniikalla, mutta eri langalla. 

Olen mieltynyt nyt loppuvuodesta Dropsin Nordiin. Neuloin siitä myös yhdet sukat, ja kesken on lapaspari. Kiva lanka ja minusta ei käytössäkään mene huonoksi (ainakaan pipoissa, sukista ei vielä kokemusta). Tästä tulikin nyt viimeinen postaus tälle vuodelle, mutta ei muuta kuin pipot päähän ja vuodenvaihteen viettoon! 

Oletko sinä neulonut pipoja tänä vuonna tai onko suunnitelmissa ensi vuonna neuloa pipoja? Mukavaa vuodenvaihdetta ja uutta vuotta 2023! 

perjantai 30. joulukuuta 2022

Vuoden 2023 neule- ja lankabingo

Ajattelin ensin esitellä ensi vuoden bingot ensi vuonna, mutta miksipä niitä ei voisi esitellä jo tänä vuonna, kun kerran valmiina ovat. Idea lankabingoon tuli muilta neulojilta. Ensin ajattelin wip-bingoa, mutta olin jo tehnyt neulebingon, jonne laitoin pari keskeneräislaatikkoa, niin wip-bingo vaikutti toistolta. Mutta lankabingo innoittaa (toivottavasti!) käyttämään tänä vuonna sellaisia lankoja, jotka eivät usein päädy puikoille, ja niitä on kotona. Sen verran olen armollinen, että jos teen esimerkiksi Drops Parisista paidan niin saan ruksia ruudut molemmista bingoruudukoista. Kun on kaksi eri bingoa niin molemmista saa ruksia, jos yksi työ sopii molempiin. Alla oleva kuva on muuten Mokku Yarnin lankajoulukalenterista. Vielä yhdeksältäkin on aika pimeää, jolloin kuvan nappasin, mutta ehkä tästä nyt selvän saa. Lankajoulukalenteri oli kiva asia joulukuulle. Ensin ajattelin näistä paitaa, mutta kaikkea en saa upotettua paitaan, sillä tulisi liian kirjava. Mutta ehkäpä osa vyyhdeistä paitaan jonkin yksivärisen kaverina. Alemman rivin toiseksi vasemmanpuoleinen on jo valittu lapsen sukkiin, kun lapsi itse valitsi sen omiin sukkiinsa.


Neulebingoon on taas siirtynyt viime vuodelta saavuttamattomia ruutuja, vaikka tänä vuonna poistin joitain. Tällä hetkellä tuntuu, että ruudukko on haastava, mutta mennään intuition mukaan ja toivottavasti unohdan taas jossain vaiheessa koko bingon, niin silloin niitä rukseja tuleekin :D Osa ruuduista on monipuolisia eikä esim. merkitty tarkkaa ohjetta esimerkiksi paitojen kohdalla. Näin annan itselleni enemmän valikoimaa ja on mahdollisuuden saada ruksi siihen. Viime vuonna mulla oli ruutu "voitettu huiviohje" joka on nykyisessä ruudukossa "Dublin". Se on Karoliina H Designin käsialaa ja ohje löytyy Ravelrystä. Taisin voittaa sen ohjeen jo toissavuonna ja tilasin langatkin siihen, mutta en ole saanut aikaiseksi aloittaa sitä :D 

Tässä vielä molemmat ruudukot!


Lankabingo piti tehdä 3 x 3, sillä yhtään tämän enempää en varmaan olisi keksinyt lankoja siihen. En laittanut siihen mitään seiskaveikkoja tai nallelankoja, koska tarkoitus olisi saada pois näitä vähemmän käytettyjä lankoja varastosta ja seiskaveikalla ja nallella tulee neulottua joka tapauksessa. En varmaan kaikkia lankoja saa näistä pois, mutta jos edes jonkin ruksin tähänkin bingoon. Katsotaan!

Ajattelitko tehdä neule- ja/tai lankabingot tälle vuodelle? Oliko sinulla lankajoulukalenteri; mitä ajattelit neuloa vyyhdeistä?

tiistai 27. joulukuuta 2022

3 x joululeffat

Joulukuu on joululeffojen aikaa ja eipä niitä muutoin tule katsottua kuin juuri jouluna tai joulukuussa. Tänä vuonna katselin ensimmäistä kertaa joululeffoja jo joulukuun alussa, ja kyllähän niistä sai kieltämättä kivaa joulufiilistä. Tykkään joululeffoista, koska ne ovat kevyitä, viihteellisiä ja niissä ei ole mitään negatiivisia juttuja. Toki ne ovat myös usein ennalta-arvattavia, mutta yleensä se ei ole minua haitannut. Lisäksi niitä katsoessa voi hyvin neuloa vaikeampaakin neuletyötä, kun voi rauhassa katsoa ohjettakin eikä menetä leffassa kuitenkaan mitään. Ajattelin listata nyt kolme joululeffaa Netflixin puolelta.

Love love setti sopii myös joulun aikaan ja sukka & lapassetin löytää Ravelrystä ja Lankajengistä. 
Ravelryyn

Too close for Christmas

Christmas made to order

Angel Fallsin joulu

Nämä tuli katsottua tässä järjestyksessä, mutta en laita niitä mitenkään paremmuusjärjestykseen tai arvostele muuten. Ensimmäinen tuli katsottua useammassa osassa ja oli ehkä pisin ja ehkä siinä samassa myös hitaasti etenevin. Keskimmäisestä tykkäsin ehkä eniten, ja viimeinen  oli aika sellainen perusjoululeffa, jossa erotaan ensin, mutta loppu on kuitenkin onnellinen.

Tämmöisiä joulutunnelmia tällä kertaa. Toivottavasti kaikilla on ollut kiva joulu!

lauantai 24. joulukuuta 2022

Joulukalenteri luukku 24: Jouluaatto Ässä Mix sukissa

Mietin jonkin verran, että mitä haluan laittaa blogiin jouluaatolle. Faktahan on varmaan se, että kaikki ovat nyt joulun vietossa eivätkä lue blogeja pahemmin, niin mitään jouluista mielestäni tämän luukun ei tarvitse välttämättä olla. Esittelen tänään Ässä Mix -sukat Fazer x Novita lehdestä. En tainnut listata näitä alkusyksyn Fazer -lehtikoosteeseen ja neuloinkin nämä vähän yllättäen intuition tullessa. Nämä ovat niin ihanat ja värikkäät ja sopivat juuri tähän vuoden aikaan ja pimeyteen. Siinä missä jouluaattoa voisi viettää joulusukissa, niin sitä voi viettää ihan hyvin Ässä Mix sukissa. :D


Näistä tuli omaan jalkaan ihan sopivat, kärki ehkä vähän liian pitkä, mutta ei kuitenkaan haittaa. Neuloin kerrankin pitkävartiset kirjoneulevillasukat ja tämä on huima saavutus itselle. Minusta näissä mitoitus oli hyvä, sillä ne menevät hyvin omaan 39 jalkaan. Lehden kokomerkintä taisi pitää aika hyvin paikkansa. Toistan varmaan vähän taas itseäni, mutta minusta nämä ovat helpot myös kirjoneulealoittelijoillekin. Langanjuoksut eivät ole suurimmalta osalta pitkiä. Joissain kohti voi olla 7-8 silmukan langanjuoksuja, mutta ei kuitenkaan koko ajan. Kuviot ovat säännöllisiä ja toistuvia ja ne muistaa lähes ulkoa sen kerroksen ajan. Pidin ohjetta lähellä, sillä sitä tuli katsottua paljon. Nämäkin olisi kiva lahja Ässä mix karkkien kanssa, mutta lahjansaajan kannattaa olla kyllä neuletietoinen ja neuleita arvostava, sillä ei näitä ihan hetkessä kyllä neulo. Näitä neuloin aina siten osissa, että yksi "karkkirivi" neulomishetkenä ja sitten jotain muuta. Näin ei ainakaan ollut liian paljon kerralla, vaikka kyllähän näiden neulominen ja päättelyt ottivat aikansa. Näissä silmukkamäärät ovat sellaiset, että mahtuvat jalkaan. Mikään ei ole inhottavampaa kuin neuloa kirjoneulesukat, jotka eivät mahdu jalkaan. Minulla ainakin kirjoneule kiristää sen verran, että silmukoita täytyy olla enemmän kuin muissa sukissa.

Näissä opin lisää kirjoneuletta ja ehkä sen, että pidempiä kirjoneulesukkia kannattaa myös jatkossa neuloa. Eivät ne välttämättä ole niin vaikeita. Mutta pikkuhiljaa kirjoneulematkalla. Neulominen on kivaa, kun oppii koko ajan lisää ja uusia asioita. Näiden sukkien myötä myös oma uskallus kasvoi ja jään odottamaan, mitä kaikkea ensi vuonna neulon. Nimittäin nyt tuntuu siltä, että olen valmis pidempiin kirjoneulesukkiin, jos vain löytyy oikeita malleja.

Mutta nyt Ihanaa joulua kaikille ja toivottavasti joulukalenteriluukkuja oli kiva seurata! Palataan taas piakkoin. Jos kaipaat neuleinspiraatiota joulun pyhiksi, niin kurkkaa Ravelry kauppaani, sieltä löytyy vaikka ja mitä - myös ilmaisohjeita! 

perjantai 23. joulukuuta 2022

Joulukalenteri luukku 23: Kaikki Fazer x Novita lehdestä neulotut villasukat

Enää on jäljellä kaksi luukkua ja jouluaaton luukussa ajattelin paljastaa viimeisimmät valmiit Fazer x Novita -lehdestä neulotut sukat. Tämä luukku menee vähän samalle linjalle, sillä koostan tähän kaikki Fazer x Novita lehdestä neulotut sukat lukuunottamatta niitä aaton sukkia. Alkusyksystä tein listaa, että mitä aion neuloa lehdestä ja eihän se täysin pitänyt paikkansa. Katselin lehteä uusin silmin syksyn ajan ja sitä kautta tuli neulottua uusia malleja, joita en listannut alkuvuoden listaukseen. 

Listasin silloin mm. Lumipantterit, Turkinpippurit, Vihreät kuulat, röyhelömariannet ja Ronja Hakalehdon salmiakkisukat. Nämä olivat silloin mielessä, että neulon ne. Vihreisiin kuuliin tilasin jopa vihreää lankaa. Ei edellä mainittuja tullut neulottua, mutta tuli neulottua paljon muuta, yhteensä 8 paria (kuvasta puuttuu miehen supersalmiakit ja huomisen luukun sukat). Syksyllä oli myös mielessä Kiss Kiss -sukkia, vaikka en niitä tuohon listaukseen ole laittanut. Mariannesukkia tuli neulottua kahdetkin, mutta ei kuitenkaan röyhelömarianneja. Turkin pippureihin tilatut värit menivät muihin sukkiin. Silti olen yllättynyt näistä kaikista. Alussa vaikutti siltä, että lehdessä on vaikeita malleja, mutta nyt kun miettii, niin eivät ne kaikki ole niin vaikeilta, miltä saattaa vaikuttaa. Toki niitä vaikeitakin malleja on. Oma suosikki taitaa olla Kiss-Kiss -malli <3 Sekin näyttää vaikealta, mutta ei se siltä tuntunut. 

Tällä hetkellä on vielä kaksi kesken (toinen on viimeistelyjä ja päättelyjä vaille valmis). Sain idean, että valmiiden töiden määrä täytyy olla tasaluku eli tasan 10. Tarkoitus on saada ne valmiiksi ennen toisen lehden ilmestymistä. Nyt joulukuussa ei ole vain jaksanut neuloa kovin paljon sellaista, mitä täytyy katsoa ohjeista. Mutta ehkä ne valmistuvat ennen toista lehteä. Tämän vuoden parhaita juttuja on kyllä ollut tuo lehti ja omien mallien löytäminen lehdestä. <3 Oma mallikin piti neuloa vielä kertaalleen ja siksi nekin ovat kuvassa.

Vielä yksi luukku, jossa esittelen viimeisimmän valmiin parin Fazer x Novita lehdestä. Se on ainakin todella värikäs! Mikä on sinun suosikkisi näistä Fazer-malleista? Mukavaa aaton aattoa ja nautitaan joulusta! 

torstai 22. joulukuuta 2022

Joulukalenteri luukku 22: Terveelliset ja ihanat suklaamuffinssit

Joulukalenterin luukusta paljastuu tänään muffinssiresepti ilman lisättyä valkoista sokeria. Oli ehkä tarkoitus tehdä enemmänkin reseptejä joulukalenterin luukkuihin, mutta se vain jäi. Tämän reseptin haluan jakaa sekä tämä toimii myös muistikirjana itselle. Joten, jos jouluherkut jo kyllästyttää niin tässä terveellinen resepti vaikkapa joulun välipäiville. Olen leiponut tällä reseptillä muutaman kerran ja aina vähän vaihdellut jauhojen kanssa ja toimii minusta myös hyvin erilaisilla jauhoseoksilla. Alkuperäisen reseptin bongasin @xeniasday IG-tililtä.


ASTETTA TERVEELLISEMMÄT SUKLAAMUFFINSSIT

1 banaani (Alkuperäisessä oli banaania enemmän, mutta vähensin niitä tähän reseptiin ja hyvin toimi näinkin)

2 kananmunaa

3/4 dl hunajaa

vajaa 2 dl Foodin herkkuisa suklaalevitettä

2,5 dl maitoa

2 tl vanilja-aromia

6 dl kaurajauhoa (tätä jauhoseosta vaihtelen ja laitan yleensä 1 dl kookosjauhoja, 2 dl mantelijauhoja, 3 dl kaurajauhoja ja hyvin toimi)

2 tl leivinjauhetta

0,5 tl ruokasoodaa

Suklaahiput muffinssien päälle

Banaani, kananmunat, hunaja, levite ja ja maito sekoitetaan blenderissä tai sauvasekoittimessa. Sekoita loput ainekset toisessa kipossa (ei suklaahippuja). Sekoita blenderissä oleva seos ja kuivat aineet keskenään tasaiseksi. Annostele muffinssivuokiin ja ripottele suklaahiput päälle. Paista 175 - 200 astetta 25-30 minuuttia.

Helppo ja herkullinen resepti. Kaiken lisäksi vielä ilman valkoista sokeria ja vehnäjauhoja. Suklaahiput oli Brunbergin sokeritonta suklaata, niin niistäkään ei ylimääräistä sokeria tullut. Jos haluaa maidottoman, niin varmaan voinee käyttää maidon tilalla esimerkiksi kaurajuomaa tms. 

Vielä pari luukkua blogissa jäljellä. Jaksatteko vielä? Ihanaa jouluviikon torstaita! 

keskiviikko 21. joulukuuta 2022

Joulukalenteri luukku 21: Tämän vuoden neulebingo

Joulukalenterin luukussa on tänään neulebingo päivitys.

Ihan vaan vahingossa neulebingo on jäänyt vähän huomioitta viime kuukaudet - tai oikeastaan ehkä viimeisen puolen vuoden ajan. Viimeksi olen kirjoittanut neulebingosta helmikuussa ja piti lukea itsekin tuo postaus: täältä . Voisi todeta, että vähänpä tiesin silloin :D Mutta kuten itsekin totesin edellisessä postauksessa, että tällainen huomaamaton, ajattelematon tyyli neulebingon suhteen sopii itselle, näin se vain on! Kun en ole muistanut bingoa, niin rukseja tuli kerralla useampia.

Kuvan kuva ei liity bingoon millään tavalla, mutta sen ohje löytyy Ravelrystä .

Mistä olen saanut viimeiset ruksit?

** opettele päättely samalla kun neulot. Tämän opettelin eräs päivä. Tai oppia se vieläkin vaatii, mutta tein ensimmäisen kerran. Ihan ok, mutta en tiedä, tulenko tekemään aina niin. Sopii varmasti moniin töihin, mutta kirjoneuleessa se minusta oli jopa vähän hankalaakin. Täytyy myös tutustua eri vaihtoehtoihin, sillä monesti samaan asiaan on useita eri tapoja.

** neulehyväntekeväisyys. Tähän laitoin myös ruksin, sillä sukkia on lähetetty eri hyväntekeväisyyskeräyksiin Neulomuksia sydämestä FB -ryhmän kautta. Lisäksi Lankavalle laitoin lapasia, pipoja ja sukkia.

** jotain jouluista neulomista. Tämä tuli sattumalta, sillä tein ohjeen lasten joulusukkiin kesällä ja julkaisin sen joulukuun alussa. 

** intialainen peukalokiila. Tästä tuli viimeinen ruksi ja se viimeisteli bingon. Näissä allaolevissa lapasissa tein ensimmäistä kertaa intialaisen peukalokiilan. Ohjetta siihen googlettelin vähän kaikkialta. Lopuksi taisin katsoa sen ohjeen Novitan sivuilta ja youtubesta. Olisin kyllä kaivannut vähän tarkemman ohjeen, mutta kyllä se sujui näilläkin. Nämä olivat vasta ensimmäiset lapaset, joissa sen tein ja varmasti vaatii vielä useammat parit, jotta saa sen itselle oikean tekniikan siihen. Jostain syystä oikeassa lapasessa en millään tajunnut sitä silmukkajakoa lisäysten jälkeen. Vasemmassa meni ihan hyvin, mutta oikeassa en sisäistänyt asiaa ollenkaan aluksi. Ensireaktio tähän peukalotyyppiin oli ihastunut, mutta lapasten loppua kohden into hieman lieveni. Ihan ok, mutta en ole varma, tykkäänkö sen ulkonäöstä. Ehkäpä muutamat lapaset vielä tällä peukalotyypillä jossain vaiheessa ja lopullinen mielipide muodostuu sitten.

Kuvan lapasissa neulottu se intialainen peukalokiila. Vaaleampi lanka on kimaltavaa lankaa, mutta valitettavasti kimaltavuus ei näy kuvissa. Näistä tuli itselle vähän liian isot, joten nämä menevät lahjalaatikoon.

Bingo saatu ja ensi vuonna jatketaan. Luonnostelin ensi vuodelle jo neulebingoa, ja se taitaa olla hieman haastavampi kuin tämän vuoden. Oma ideani on ollut, että raksittomat ruudut siirtyvät aina seuraavalle vuodelle. Nyt tein poikkeuksen ja poistin muutamia ruutuja esimerkiksi Strömsö-paita. En usko, että sitä teen, niin turha sitä on roikuttaa mukana. Lisäksi lisäsin keskeneräisiä töitä, niin josko ne tulisivat tämän kautta valmiiksi. Palataan ensi vuoden alussa neulebingoon, kun olen saanut sen tehtyä valmiiksi.

Aiotko tehdä neulebingon ensi vuodelle?

tiistai 20. joulukuuta 2022

Joulukalenteri luukku 20: Kirja neulomisesta

Tämän päivän luukusta ilmestyy kirja neulomisesta. Elämä on täynnä sattumuksia, kun oikein alkaa miettiä. Olin nimittäin nähnyt tämän kirjan jonkun IG-stooreissa ja sitten jossain vaiheessa menin etsimään kirjaa äänikirjapalvelusta. Enhän mä enää silloin muistanut sitä kirjan nimeä tai kirjoittajaa ja en siksi löytänyt sitä. Noh, ajattelin, että elämä on ja ehkäpä muistan sen myöhemmin sitten. Iloinen yllätys oli, että kustantamolta otettiin yhteyttä ja kysyttiin, että haluaisinko tutustua kirjaan. Todellakin, koska kirja oli ollut aiemmin jo mielessä. 


Karin Erlandsson: Sininen lanka - mitä tiedän neulomisesta

Jossain vaiheessa kerroin, että yritän aina aamuisin lukea muutaman sivun ennen aamutoimia tai töihin hyppäämistä. Noh, se sitten jäi jonnekin, enkä enää ole muistanut sitä tehdä. Tämän kirjan myötä aloin jatkamaan sitä perinnettä ja lukemaan muutaman sivun aina aamuisin. Tämä kirja on kirja neulomisesta ja käsittelee neulomisen rikasta kulttuurihistoriaa ja pohtii, mitä neulominen on merkinnyt ja yhä merkitsee meille. Erittäin mielenkiintoinen kirja ja helppo lukuinen. Kirja mahtuu myös arkilaukkuun ja niinpä sitä voi lukea vaikka päivittäisillä työmatkoilla. Tykkäsin todella paljon kirjasta ja oli kiva lukea neulomisesta. En tiedä, saako tästä muut ihmiset kuin neulojat mitään irti. Ehkä, ehkä ei. Riippuu varmaan ihmisestä. Ehkä jonkinlainen pieni kiinnostus neulomiseen kannattaa olla kirjaa lukiessa. Moni neuloja voi ehkä myös samaistua kirjassa oleviin neulemietteisiin, pelkkää historiaa tämä kirja ei siis ole. 

Tämä on myös kiva kirja joulun aikaan ja kiva hyvän mielen kirja! 

Oletko sinä jo lukenut tämän kirjan? Haluaisitko lukea? Kirja löytyy myös äänikirjapalveluista ja ehkäpä löytyy myös kirjastoista.

maanantai 19. joulukuuta 2022

Käsityöblogien joulukalenteri: Luukku 19 - Vauvan pienet kettusukat

Tänä vuonna on ollut kiva osallistua käsityöblogien joulukalenteriin sekä myös lukea muiden luukkuja. Olen aikaisempina vuosina harmitellut, kun en ole tajunnut tai muistanut ilmoittautua siihen, mutta tänä vuonna olin ajoissa. Tälle päivälle / tähän luukkuun suunnittelin uuden ohjeen, nimittäin vauvan pienet kettusukat. Ohje löytyy ilmaisena tämän päivän ajan Ravelrystä, joten käyhän ottamassa se talteen, jos neuleintohimosi on vauvan sukat! Tämä ohje tuli nyt suunniteltua aika hetken mielijohteesta, mutta kun idea tulee, niin se täytyy laittaa valmiiksi asti. Kettuasiat ovat olleet kyllä jo vuosia mielessä ja viime vai toissavuonna neuloin kettulapassetin - niitä kuitenkaan julkaisematta :D 

Pidin pientä taukoa vauvan ja lasten sukista, mutta marras/joulukuussa tilanne muuttui :D ja niitä on ollut kiva neuloa ja suunnitella. Tänä syksynä eläinhahmot ovat kyllä näkyneet omassa neulesuunnittelussa ja olen inspiroitunut luonnosta hyvin paljon. Näihin lankaa ei mene paljonkaan ja yksi langoista voi olla hyvin sellainen pieni 5 - 10 gramman jämäkerä. Näihin sukkiin tarvitset yhteensä 4 eri väriä ja hyvin ne muutkin voi olla sellaisia pieniä jämiä. Mustaa ja valkoistakaan ei kulunut paljon. Pääväriksi mallisukkiin päätyi vihreä, sillä neljän värin yhteensovittaminen oli jo hieman hankalaa itselle. Lisäksi muumilankavarastoni ei ole kovin iso, joten valinnanvaraa ei löydy paljon. Sukkien koko on noin vastasyntyneestä - puoli vuotiaaseen asti.

Ohje löytyy:

Ravelrystä

Lankajengistä

Kurkkaa myös perjantain joulukalenterin luukku, joka löytyy Kikkajohanna neuloo blogista. Siellä on ihanan joulupussukan ohje. Taidan laittaa sen työlistalle.

Huomenna vuorossa on Pikku Akan Tilkkuvakka. Jännitetään mielenkiinnolla, mitä huomisesta luukusta löytyy!

Mukavaa maanantaita! Jouluviikko alkamassa ja stressiä ja kiirettä ei saa tulla joulun takia. Nautitaan hetkestä ja joulun tunnelmasta!

sunnuntai 18. joulukuuta 2022

Joulukalenteri luukku 18: Jämälankahuivi/peitto

Luukun 18 takana on helppo jämälankatyö.

Kun aloitin tämän neuletyön, niin mielessä oli syksyn viileät päivät mökin terassilla ja jämälangat. Minulla oli sellaisia ohuempia, hieman eri kokoisia jämälankoja, joista halusin eroon. Paksummista jämälangoista on helppo neuloa sukkia, mutta tuollaiset ohuet-ei-sukkalankajämät tuottaa aina vähän miettimistä. Tykkään neuloa mökin terassilla, mutta syksyllä siinä saattaa olla jo vähän liian viileä. Mielessä oli siis jokin lämmike. En tiedä, onko tämä nyt huivi vai peitto vai mikä, mutta sen tarkoitus olisi lämmittää (joko hartioita tai syliä, jalkoja) samaan aikaan, kun neuloo. Samalla mieli kaipaa aina jotain helppoa aina-oikein neuletyötä, niin näistä lähtökohdista tämä peitto tai huivi syntyi.



Tarkoitus oli neuloa vain aina oikein niin pitkälle kuin lankoja riittää. Välillä neuloin "sileämpiä" kerroksia eli nurjaa, jolloin peittoon sai vähän muutakin tekstuuria kuin aina oikein neulos. Huivilla tai peitolla on kokoa yli 2 metriä ja leveyttä on noin 50 cm. Eli hyvin onnistuu vaikka kiepauttamaan kaulalle. Ehkä tämä nyt menee paremmin huiviksi kuin peitoksi. Tämä valmistui elokuussa tai aikaisemmin, en muista tarkemmin, mutta loka/marraskuussa sain vasta pääteltyä. Siinä olikin urakka. Vaikka päättelin aina välillä lankoja pois, kun neuloin huivia, mutta silti oli kyllä aivan liikaa pääteltävää vielä lopussakin. Tällaisissa jutuissa en tykkää päättelystä. Kun niitä langanpätkiä on aivan liikaa, eivätkä ne lopu ikinä. Tässä olisi varmaan ollut hyvä käyttää sitä päättele samalla neuloessa -tekniikkaa, mutta en vielä tässä vaiheessa ollut opetellut/tutkinut sitä. 

Tähän upotin oikeastaan kaikki sellaiset epämääräiset pienet langanjämät sekä myös vähän isompiakin piti ottaa mukaan. Muuten olisi ollut liikaa pääteltävää, jos kaikki olisi ollut vain parin rivin raitoja. Eli vinkkini jämälankoihin on, että neuloo kaikki vain aina oikein. Ei siinä sen kummempaa tarvita ;) Tämä on jo matkannut mökille ja siellä sitten odottaa viileitä kevätpäiviä tai vastaavia. Kieltämättä näillä taannoisilla pakkaslukemilla ja sähkön säästö mielessä tämähän olisi ollut oikein oiva lämmike muuallakin.

Tällainen jämälankavinkki. Mikä on sinun helppo jämälankatyö?

lauantai 17. joulukuuta 2022

Joulukalenteri luukku 17: Helmineulepanta palmikoilla - ilmainen ohje

Jatketaan vanhempien neuleohjeiden muistelulla. Tämä ohje on kahden vuoden taakse eli vuoden 2020 marraskuuhun. Tuntuu, että siitä on ikuisuus. Tämäkin ohje on ensimmäisiä neuleohjeitani ja ensimmäinen pantaohje. Ohje on nyt päivitetty, mitään virheitä siinä ei ollut, mutta layout yms ovat asioita, joihin olen jo pidempään halunnut puuttua vanhempien ohjeiden suhteen. Tämä panta on kyllä edelleen kiva, ja tykkäsin suunnitella sitä. Ensin oli idea toisenlaiseen palmikkopantaan, mutta lopputuloksena tulikin tällainen panta. Ravelryssä on tällä ohjeella tehtyjä pantoja jo muutama ja sieltä voi käydä kurkkimassa inspiraatiota. Tässä ohjeessa hyvää on se, että se neuloontuu yhdestä Novita Isoveli -kerästä, mutta toki sitä voi neuloa myös muista langoista. 

Mukavaa lauantaita! Apua, miten nopeasti joulukuu menee. Viikon päästä on jo aatto. 

PS: Huomenna viimeisin jämälankaprojekti, joka valmistui elo/syyskuussa ja tuli pääteltyä vasta loka/marraskuussa.


perjantai 16. joulukuuta 2022

Joulukalenteri luukku 16: La Perla villasukat - ohje saatavilla

Tämän neuleohjeen julkaisin helmikuussa 2021. Se oli ensimmäisiä villasukkaohjeita. Vuonna 2021 ajattelin julkaista joka kuukausi neuleohjeen sukkalaatikkotyylisesti, mutta eihän se loppupelissä mennyt niin kuin suunnittelin. Taisin huhtikuulle mennä siinä tahdissa, mutta sen jälkeen tuli muita juttuja. Oikeastaan siitä opin, että neuleohjeiden julkaisuja ja suunnittelemista ei voi suunnitella tarkasti niin tai se tapa ei sovi minulle. Jonkin verran suunnittelua täytyy tietenkin olla, mutta itsellä toimii luovempi tapa. Tänä vuonna olen julkaissut enemmän ohjeita ja se on sopinut paremmin ja oikeastaan missään vaiheessa ei ole tullut kyllästymistä tai kokonaista stoppia kuten tuon vuoden 2021 huhtikuun jälkeen kävi. Edelleenkin suunnittelen kyllä tulevaa, mutta en samalla tapaa tarkasti kuten tuolloin vuoden 2021 alussa. 

Tykkään näistä sukista edelleen todella paljon. Sukat ovat minusta kauniit ja sellaiset peruspalmikkosukat. Nimi La Perla tulee espanjankielestä ja helmineuleesta. Vertasin jopa näitä sukkia Novita Kässäkoulupalmikkosukkiin joskus ja sellaiset klassiset palmikkosukat ne ovatkin. Nostan nämä nyt esiin oikeastaan siksi, että nämä ovat kuin ikuisessa alennuksessa, sillä hinta on todella halpa. Nämä ovat myös saatavilla vain Ravelrystä! En aio nostaa näiden hintaa, vaikka varmaan syytä olisi. Joten nappaa tästä kiva palmikkosukkien ohje! Sukkien ohje on myös päivitetty ja muokattu eli käytännössä sieltä on poistettu sellaisia aloittelijan juttuja ja on nyt selkeämpi.

La Perla villasukat Ravelryssä

Se onkin sitten taas viikonloppu ja viimeinen adventti sunnuntaina. Joulu on ihan pian täällä. Ensi viikolla joulukalenteri jatkuu vielä blogissa.

torstai 15. joulukuuta 2022

Joulukalenteri luukku 15: Helppo jouluaskartelu

Vaikka neulon ja virkkaan, niin en ole kuitenkaan askartelijaihminen. Mutta sitten tulee niitä hetkiä, jolloin on nähnyt jonkin kivan ja haluaa askarrella sen. Nämä minimuhkupipot olivat sellainen. Askartelin nämä viime vuonna ja linkitän tähän sen postauksen: täällä. En aio nyt kirjoittaa uudelleen samaa ohjetta, mutta näihin ei tarvita kuin:

tyhjiä vessapaperirullia

lankaa (itse käytin sellaista lankaa, jota en neulo mihinkään eli tämä on hyvä jämälankaprojekti)

sakset


Tämä oli kiva askartelu ja näitähän voisi askarrella esimerkiksi lapsille nukke/barbileikkeihin pipoiksi. Tai sitten vain ihan koristeeksi. Nämä ovat vielä ihan kelpo koristeet, sillä eivät ole juurikaan menneet miksikään. Jos haluaisi astetta jouluisammat, niin kannattaa lankojen väreiksi valita punainen, valkoinen tai tumman vihreä tai ylipäätään jouluisia värejä. Minulla pyörii aina jotain sellaisia lankoja, joita ei tule neulottua mihinkään, niin käytin niitä näihin pipoihin.  Tarkempi ohje löytyy ainakin @tiia_diy instagramtililtä.

Oletko askartelijaihminen vai jätätkö askartelut muille? Oletko tehnyt näitä pieniä minimuhkkupipoja?

keskiviikko 14. joulukuuta 2022

Joulukalenteri luukku 14: Ohje Muhkeat Rosie -palmikkosukat

Marraskuussa halusin neuloa palmikoita (taas jälleen kerran) niin tuli tehtyä Rosie -palmikkosukkien ohje. Ohjeessa on kolme kokoa ja itse olen neulonut keskimmäisen koon, suunnilleen 39 jalkaan. Tämän lisäksi siis pienempi koko ja isompi koko. Isompi koko myös siksi, että jos on tiukempi käsiala, niin onnistuu todennäköisesti sillä koolla tekemään sopivat sukat. Nämä olisi aika mahtavat joulusukat, kun neuloisi joulunpunaisella värillä. Palmikoita koristaa varren röyhelö, joka on muuten todella helppo neuloa. Neuloin sen itsekin ensimmäistä kertaa näihin sukkiin ja yllätyin, miten helppo röyhelö on neuloa. 

Ohje löytyy:

Ravelrystä

Lankajengistä

Kantalapusta (tulossa pian!)

Alennus voimassa 18.12 asti! 

Viimeisiä uusia neuleohjeita tälle vuodelle, ensi viikolla on vielä luvassa yllätys ohjeiden tiimoilta, mutta sitten on vuosi taputeltu myös neuleohjeiden parissa. Aikamoinen vuosi, mutta tammikuussa sitten tarkemmin blogin vuosikoosteet. 

Mukavaa  ja lumista keskiviikkoa! 

tiistai 13. joulukuuta 2022

Joulukalenteri luukku 13: Asia, jota en neulo

Ei pitäisi kyllä sanoa ei koskaan. Mutta ainakin tähän mennessä tuntuu siltä, että sormikkaat ovat asia, jota en neulo, enkä tule neulomaan. Olen neulonut miehelle joskus, ehkä 10 vuotta sitten, kynsikkäät ja se riitti. Silloin neulomisjälkeni ei ollut edes "kovin hyvä" ja neuloin ne suht paksulla langallakin. En yhtään tykännyt niiden neulomisesta ja nyt kun mietin niin ovatkohan olleet edes käytössä :D Mutta respect sille, että aloin neuloa niitä vähäisellä neulomiskokemuksella. Ehkä silloin oli ennakkoluulottomampi, kun ei ollut paljon neulomiskokemusta/-tietämystä ja neuloi aloittelijan innolla kaikki ideat, mitä mieleen tuli. Sormikkaiden (ja kynsikkäiden) neulominen on kyllä sellainen, mihin en ryhdy nykyisin. 

Kuvassa olevat mustat sormikkaat halusin kuitenkin esitellä täällä, vaikka ne eivät ole minun neulomani. Nimittäin nämä sormikkaat on neulonut mummoni tai mummoni sisko. Arvostan näitä todella paljon, sillä jos en neulo sormikkaita, niin en ainakaan neuloisi mustia sormikkaita. Näissä on lisäksi kaunista pitsiäkin ja suht ohuella langallakin vielä. Oikeastaan nämä ovat todella kiva ja rakas muisto. <3 Jostain syystä nämä päätyivät minulle tänä syksynä ja olen ottanut ne käyttöönkin, kun ovat sopivat. Täytyy vain olla  tarkkana, etten hukkaa niitä mihinkään. Meidän suvussa ei ole ollut kovin paljon neulojia, mutta ehkä jokunen kuitenkin, lähinnä isän puolelta isän äiti ja ehkä hänen siskonsa. Äidin puolelta keskityttiin sitten enemmän kangaspuilla kutomiseen ja pitsin nypläämiseen ja virkkaamiseen. Mielenkiintoista, miten eri käsityötekniikat ovat jakautuneet suvuissa. 

Mikä on sellainen neuletyö, mitä et neuloisi ollenkaan? Vai onko sellaista?

maanantai 12. joulukuuta 2022

Joulukalenteri luukku 12: Jonna Kalliomäki Villasukkarakkautta - Innostu uudesta

Luukun 12 takaa paljastuu kiva neulekirja.

JonSukat on hyvin tuttu neulojille ja ne tunnistaa jo kaukaa. En ole oikein koskaan innostunut sen suuremmin JonSukista, tai neuloin minä pari vuotta (?) sitten yhdet pienet vauvan sukat. Se voi kyllä johtua siitä, että en edelleenkään miellä itseäni pitkien (kirjoneule)villasukkien neulojaksi ja jotenkin miellän JonSukat pitkiksi villasukiksi. Mutta onhan niitä lyhytvartisina ja lyhyempinäkin. Tänä syksynä lainasin kuitenkin kirjastosta JonSukka -kirjoja useampia kappaleita ja ajattelin, että tutustun niihin tarkemmin. Mukava yllätys oli tietenkin, että sain arvostelukappaleen Jonnan uusimmasta kirjasta. Innostuin.

Kirja on todella kattava ja iso. Kirjassa käydään läpi todella syvällisesti, mistä JonSukat tunnistaa, ohjeisiin sopivia lankoja, kokotaulukoista, kirjoneuletta, kuvioiden jaollisuutta ym. Lisäksi kirjassa on Jonnan vinkkejä kirjoneuleeseen ja Jonnan tapoja neuloa asioita. Siis todella kattava kirja. Ohjeet alkavat vasta 50 sivulta. Kirjassa on 18 ohjetta ja suurin osa on sukkien ohjeita. Sukkia on kuitenkin lyhyempi vartisina useammat kappaleet, kaikki ohjeet eivät ole polvisukkien ohjeita. Lisäksi löytyy kahdet kämmekkäät, kaksi pipoa, tuubihuivi ja huivi. 

Minusta JonSukat ovat kauniita ja olen mieltänyt ne vaikeiksi neuloa. Mutta eihän ne ole! Tarkemmin kun katsoo ohjeita, niin ohjeissa langanjuoksut eivät ole kovin pitkiä. Missään vaiheessa ei taida olla kolmea lankaa samanaikaisesti, josta itse olen ainakin helpottunut. Tästä kirjasta suosikiksi nousi: Valentinat, Kinket kämmekkäät, Jonnu kämmekkäät, JonttuTuubi ja Jonnu pipo. Kaaviot kirjassa on myös todella selkeitä ja isoja, eikä silmiä tarvitse siristellä, kun neuloo. Kirja on myös aika kiva joululahjaidea JonSukka-neulojalle. 


Ennen kuin kirjoitan kirjasta, halusin saada jonkin työn neulottua siitä. Ensimmäiseksi työksi valikoitui kämmekkäät, jotka neuloin rehellisesti noin kahdessa päivässä. Malli on Jonnu kämmekkäät ja neuloin ne 7 veljestä langalla. Kokona ohjeessa on M/L ja vastaa hyvin kokoa. Nämä kämmekkäät sopivat itselleni hyvin. Sen verran tein ohjeesta poiketen, että neuloin resoria lopuksi vain 8 kerrosta. Lisäksi peukalon tein sileällä neuleella. Näiden jälkeen mietin, että mikä olisi seuraava työ kirjasta. Ehkäpä ne pitkävartiset kämmekkäät? Tämä ohje on oikeasti helppo, maksimi langanjuoksu taisi olla 3 silmukkaa. Ei tarvitse sitoa eikä pyöritellä lankoja keskenään. Kirjoneuleosuus on myös lyhyt ja toistuva. Sitä ei tarvinnut katsoa ihan koko ajan joka rivillä. 

Taisin innostua kirjasta ja JonSukista sen verran, että mietin jo seuraavia malleja. Tässä kirjassa ei ole lapasohjeita yhtään, mutta onneksi niitä on niissä aiemmissa kirjoissa. Pienenä miinuksena sanoisin oman lankavaraston. En omista paljon mustaa lankaa ja näissähän on aina musta, valkoinen ja tehosteväri. Ehkäpä seuraavakin työ kirjasta on nämä samaiset kämmekkäät. Niihin ainakin löytyy mustaa sen verran.

Oletko sinä neulonut JonSukka -malleja? 

sunnuntai 11. joulukuuta 2022

Joulukalenteri luukku 11: Ohje Play-lapaset superhalvalla

Julkaisin alkuvuodesta ensimmäisten lapasten ohjeen: Play -lapaset. Nimi lapasiin tuli leikkimisestä, leikistä ja leikkimielisyydestä. Nyt tämä ohje on saatavilla -50 % alennuksella Lankajengistä ja Ravelrystä. Alennus on voimassa vain tämän sunnuntain 11.12 ajan. Tästä ei kyllä neuleohje tule halvemmaksi ja hinta onkin lähes ilmainen. Ohjetta on myös editoitu, lähinnä kuvien ja layoutin suhteen samalla, kun neuloin toisen mallikappaleparin eri väreillä. Kumpi on sinun suosikkisi: vaalealla vai tummalla pohjalla? 


Lankakorista löytyi sopivasti kimaltavaa lankaa ja sitähän oli kiva neuloa jouluisiin ja talvisiin lapasiin. Taidan itse tykätä nyt näin jouluna ja talvella enemmän tummasta pohjasta, kun taas keväällä on kivempi vaaleammat lapaset. Alla linkit vielä ohjeisiin:

Kipin kapin Ravelryyn

Kipin kapin Lankajengiin

Lankajengissä on päivittäin koko joulukuun joulukalenterihengessä kivoja tarjouksia neuleohjeiden ja lankojen muodossa. Kiva, kun neulesuunnittelijakollegat ovat lähteneet täysillä tähän mukaan. Nyt kannattaa napata Play-lapasten ohje talteen, sillä se on aivan superhalpa enkä usko, että missään muualla koskaan se on enää näin halvalla. Ohje on helppo ja sopii hyvin myös kirjoneulealoittelijoille!

Mukavaa joulukuun adventtisunnuntaita ja neulo rennosti! 

lauantai 10. joulukuuta 2022

Joulukalenteri luukku 10: Marraskuun keskeneräiset

Vielä pitää palata hieman marraskuuhun ja katsoa, mitä silloin oli kesken. Vaikka hieman ehkä ei tekisi postata tätä listausta, kun ei sieltä ole edelleenkään edenneet tietyt työt. Jotain on silti poistunut ja mm. Fazer x Novita lehdestä ei ollut kesken kuin yksi työ marraskuussa. Saisikohan toisen sukan siihen pariin ennen sen toisen lehden ilmestymistä.

 ** Alsta -liivi

** Suuri Käsityö Niina Laitisen parhaat lehdestä on kesken Vadelmavene

** Sari Nordlundin Laulu huivi

** Raitainen kaulahuivi. Tätä olen neulonut marraskuussa ja se on ehkäpä vielä tämän vuoden puolella valmis.

** Coffeecatkal:n yhteisneulontasukat

** Fazer-lehdestä on kesken vielä yksi pari. Ässä mix sukat tulivat valmiiksi marraskuussa, mutta vielä on yksi pari kesken. Ässä Mixit blogissa vielä joulukuussa. 

** Oman mallin pipo. Ehkä taas pipo-ohjettakin luvassa jossain vaiheessa :)

** Karamelli-lapaset. Nämä olivat yhteisneulontana toteutettu lapaset. Toinen on valmis, mutta odottelee vielä paria. Näistä tulee kyllä niin kivat!

Tässäpä nämä marraskuun keskeneräiset. Joulukuulle en odota näistä minkään valmistumista. Marraskuu oli jokseenkin kiireinen, joten joulukuussa täytyy neuloa hitaita silmukoita ja juuri sitä, mitä huvittaa neuloa tai vaikka olla neulomatta. Ensi vuoden neulebingoa tehdessä laitoin sinne muutaman ruudun keskeneräisille, joten katsotaan, tuleeko sitä kautta joku näistä valmiiksi. Neulebingosta tulossa juttua myös myöhemmin tarkemmin. 

Mitä sinun keskeneräisille kuuluu?

perjantai 9. joulukuuta 2022

Joulukalenteri luukku 9: Jouluinen kirjavinkki

Joulukalenterin puolella olemme tulleet ensimmäiseen kirjavinkkiin. Tämän kuuntelin marraskuussa ja se on minusta kiva joulukirja. Äänikirjapalveluihin alkaa aina joulun lähestyessä tulla myös joulukirjoja ja hyvä niin. Mikään ei ole parempaa kuin kuunnella kevyttä kirjaa joulun pyhinä tai ennen joulua. Olen myös harkinnut palaavani äänikirjapalvelun pariin, sillä mielenkiintoisia kirjoja on niin paljon. 


Kuva lainattu Otavan sivuilta: otava.fi

Jenny Bayliss: Talvi kaukana kaikesta - 4/5

Kirja on aika perinteinen kevyt viihdekirja, mutta se ei jää mitenkään heppoiseksi ja pinnalta kevyeksi. Kirja on suhteellisen pitkä, taisi olla kuunneltuna yli 12 h. Kirja on oikein hyvän mielen kirja, mutta juonta ja aktiiviteettia löytyy myös. Ehkä kirja on joidenkin mielestä ennalta-arvattava, mutta niinhän nämä kaikki vastaavat kirjat ovat. Jotain yllätystä kirjassa kuitenkin on! Vaikka kirjassa on epäonnisiakin teemoja, niin se ei ole kuitenkaan yhtään masentava tai negatiivinen. Kirjan kuvaus lämpöisestä ja riemukkaasta romaanista pitää paikkansa. Minusta näille kevyille viihdekirjoille on aikansa ja paikkansa myös tässä maailmassa. Siinä, missä uutissivustot ovat kamalaa luettavaa nykyisin, niin ennemmin kääriydyn näiden kirjojen pariin.

Kurkkaa myös eilinen joulukalenterin luukku! Huomenna sitten taas uusi luukku uudella aiheella! 


torstai 8. joulukuuta 2022

Joulukalenteri luukku 8: Marraskuun kulutus

Joulukalenterin 8. luukussa mennään hieman takaisin marraskuuhun ja katsotaan marraskuun neulekulutus. Marraskuu ei tule ikinä selviämään lankaostoitta, sillä kässämessut. Tilasin niiden aikoihin yhden lankapaketin Novitalta, toistakin yritin, mutta niin oli ilmeisesti tarkoitus, etten sitä saa, sillä se ei ikinä mennyt ruuhkasta tai muusta läpi. Marraskuussa @woolmeoncefibers piti neulemaratonviikon ja minusta siihen on aina kiva osallistua, vaikka en metrejä laske. Marraskuu on ollut luova ja uusia alkuja on syntynyt ja niitä on julkaistu. Marraskuussa piti myös vähän suunnitella tulevaa ja mm. joulukuuta.

Kulutus: 1268 g

Ostot: 1200 g

Raha: noin 50 €

No nyt meni kulutus ja ostot todella tasan, kulutus voitti hieman. Lankaa en ostanut kuin Novitalta kässämessujen aikaan ja muutaman muun kerän (kuvassa näkyvät) yhteen pipoon Lankavalta. Nämä ovat todella epätyypilliset värit minulle, mutta Dropsin Punasta ei ilmeisesti ole missään enää värejä, niin jouduin tyytymään näihin :D Marraskuussa valmistui eniten sukkia, mutta tonttupipot ja muutamat lapaset tuli myös valmiiksi. Joulukuu menee aina jotenkin niin nopeasti, niin sinne en odota yhtään mitään kulutusta tai ostoja. Sinänsä hyvä, että menee nopeasti, niin en ehdi haaveilla lankaostoista, ehkä :D Katsotaan, se nähdään sitten! 

Selvisitkö sinä lankaostoitta marraskuussa? Mitä sinä neuloit marraskuussa?

keskiviikko 7. joulukuuta 2022

Käsityöblogien joulukalenteri: Luukku 7 - Joululahja lasten sukat - ohje ilmainen

Tätä blogijoulukalenteria on ollut kyllä kiva tehdä, ja tänä vuonna päätin osallistua myös Käsityöblogien joulukalenteriin FB-ryhmässä ja sain sieltä kaksi luukkua. Tämä on ensimmäinen luukkuni siihen liittyen ja luvassa on täysin uusi ja ilmainen ohje. Kyseessä on tietenkin lasten sukkien ohje ja ohjeen nimeksi tuli Joululahja. Olkoon tämä minun joululahjani teille kaikille blogini lukijoille ja Instagram-seuraajille. Kiitos! <3

Tämä ohje on helppo ja nämä ehtii neuloa muutamassa päivässä, jos on oikein ahkera. Tarvitset pohjavärin ja kahta muuta väriä. Kaksi muuta väriä voi olla esimerkiksi pienet jämälankakerät. Neuloin nämä Novitan muumitalo -langalla, mutta muutakin samanvahvuista lankaa voit käyttää. Ohuemmalla langalla saat todennäköisesti pienemmän koon. Arvioin kooksi noin 3-4 -vuotiaan koon, mutta jalkapohjaa on helppo neuloa saajan jalan koon mukaan. Uskon, että nämä menee myös 5-vuotiaalle, kun pidentää jalkapohjaa. Nämä pienet sukat ehtii neuloa vaikkapa vielä joululahjaksi tai vaikka johonkin neulekeräykseen, jos sellaisia on vielä jossain. Toivottavasti ohjeesta on iloa sinulle! 

Ohje Ravelryssä

Kurkkaa myös Käsityöblogien 5. luukku Hääräämö blogissa ja seuraava luukku on huomenna vuorossa Värikäs kädenjälki blogissa.

Toinen oma luukkuni Käsityöblogien kalenterissa tulee myöhemmin, mutta sen voin sanoa, että jotain ihanaa sieltäkin luvassa!

Mukavaa keskiviikkoa ja neuleiloa! Huomenna täällä blogissa katsastetaan marraskuun kulutus ja ostot! 

tiistai 6. joulukuuta 2022

Joulukalenteri luukku 6: Valion jäätelö lakka-kinuskikrokantti

Blogin joulukalenteri jatkuu luukulla numero 6. Tänään on itsenäisyyspäivä ja hyvä syy herkutella vaikkapa jäätelöllä. 

Kaupassa on ollut myös mm. riisipuurojäätelöä, mikä herätti kyllä kiinnostukseni, mutta en vielä uskaltanut ostaa sitä testiin. Mutta tällaisen kinuski-lakkajäätelön bongasin Valiolta. Tykkään Valion jäätelöistä, ja kiva, että palasi takaisin jäätelönvalmistukseen. Vaikka Valion jäätelöpurkit ovatkin pieniä, niin silti niitä tulee ostettua aina välillä. (No varmaan sen mokkapalajäätelön takia :P ) 


Tämä oli mielenkiintoinen makuyhdistelmä. Olen tykännyt aina kinuskijäätelöistä ja se Kreisi Kinuski olikin ykkössuosikki ennen mokkapalajäätelöä. Tässä jäätelössä on hyvin kinuskinmakua ja lakkakin maistuu. Mutta kieltämättä ensimmäinen maku lakasta oli mielenkiintoinen ja vähän erikoinen kuin mitä odotti. Toisaalta, ei ollut sinänsä mitään odotuksia, mutta erikoiselta se maistui ensin. Tämä makuyhdistelmä oli ihan toimiva kokonaisuus ja ensimmäisten lusikallisten jälkeen erikoiseen makuun tottui tai sitten se ei maistunut enää niin erikoiselta. Mielenkiintoisia oli myös kinuskikrokantit eli sellaiset kinuskipalat jäätelössä. Olin jotenkin varma, että ne olisi lakkoja, mutta olivat kinuskipaloja. Eivätkä sellaisia perinteisiä kinuskipaloja vaan nimenomaan krokanttimaisia paloja.

Mutta all in all, 4/5. Ei voita edelleenkään mokkapalajäätelöä, mutta yllättävän hyvä erikoisesta yhdistelmästä huolimatta. Plussaa laktoosittomuudesta, Valiolla tosin kaikki nämä jäätelöt taitavat ollakin laktoosittomia tai ainakin vähälaktoosisia. Näitä purkkeja kun katsoo niin hyvin saisi ideoita raitasukkiin :D Tulisikohan joskus Novita x jäätelö sukkalehti :D 

Oletko sinä maistanut lakka-kinuskikrokantti -jäätelöä? Uskaltaisitko maistaa riisipuurojäätelöä?

maanantai 5. joulukuuta 2022

Joulupupukal: Yhteisneulonta osa 5

Joulupupusukkien ohje on kokonaisuudessaan Ravelryssä ja ohje poistunut blogista.

Nappaa ohje täältä !

Miten sinulla on sujunut yhteisneulonnan tiimoilta? Kerro palautetta yhteisneulonnasta, risut, ruusut, kaikki on tervetullutta! 

perjantai 2. joulukuuta 2022

Joulupupukal: Yhteisneulonta osa 2

Joko on resorit neulottu? Nyt on vuorossa sukan varren vuoro ja tänään neulotaan koko varsi. 

Joulupupusukkien ohje on Ravelryssä!


Ohjeeseen

Neulomisiloa! 

torstai 1. joulukuuta 2022

Joulupupukal: Yhteisneulonta osa 1

Joulukalenterin ensimmäisen luukun vuoro ja aloitetaan yhteisneulonnalla. 

Lanka: 225 g = 100 m tai 260 = 100 m.

1 pohjaväri, 1 kuvioväri

Puikot: 3 mm sukkapuikot tai käsialasi mukaan. Halutessaan puoli numeroa pienemmät puikot resoria varten.

Sukkien paino: n. 60 g

Pääväriä: noin 40-50 g

Kuvioväriä: noin 20 g

Menekit ovat suuntaa-antavia.

Joulupupusukkien ohje on Ravelryssä

Langat saatu Lankavalta arvontapalkinnoksi. 

Jaa etenemiskuvia Instagramissa: käytä #joulupupukal, niin jaan sen omassa kanavassani. Palkinto arvotaan heti ensi vuoden alussa. Joulukuun loppuun asti on aikaa neuloa sukkia, ja lisätä kuva valmiista sukista.

Ihanaa joulukuun ensimmäistä päivää ja neuleiloa! 

keskiviikko 30. marraskuuta 2022

Iiiiik! Mun eka e-neuleohjekirja on nyt julki!

Taustalla tapahtuu aina! Vihdoinkin voin sen paljastaa, että mun eka e-neuleohjekirja on nyt julki ja saatavilla! Se oli kevättä, kun sain tämän idean ja siitä lähtien on tehty taustalla ensimmäistä pientä e-kirjaa. Alun perin oli saada tämä projekti julki jo elokuussa, sitten lokakuussa. Mutta asiat tuppaavat etenevän omalla painollaan ja otin marraskuussa tehospurtin tämän loppuunsaattamiseksi. E-kirja on täysin omakustanteinen ja saatavilla vain sähköisesti tällä hetkellä. Mielessä kyllä olisi saada tästä ihan fyysinenkin versio, ja ainakin itselle sen teenkin. 


Yllä olevassa kuvassa Lemonillo, Corazon ja Siksak.

E-kirjan nimi on 5 x kirjoneulesukat lapselle. Se sisältää 5 erilaista lasten kirjoneulevillasukkamallia: Siksak, Corazon, Macarons, Lemonillo ja Tuttifrutti. Näitä malleja ei ole julkaistu aiemmin missään, enkä tule niitä julkaisemaan erikseen missään. Ne ovat saatavilla vain tässä e-kirjassa. Sukkien koot ovat päiväkoti-ikäisen kokoja, arviolta 1-3 (4) -vuotiaille. Jokaisessa mallissa on yksi koko, mutta lankaa vaihtamalla voi saada pientä vaihtelua. Lisäksi useimmissa malleissa jalan pituutta voi neuloa pidemmäksi tai lyhyemmäksi. Mallit on yritetty suunnitella helpoiksi, joista kirjoneulealoittelijakin selviää ja langanjuoksut olisivat lyhyitä. Joissain kohti saattaa kuitenkin olla pidempiä langanjuoksuja, mutta niitä ei ole paljon. 


Tässä kuvassa Tuttifrutti ja Macarons.

E-kirja löytyy täältä:

Ravelryssä

Lankajengissä

Ekirja on myös alennuksessa 6.12 asti. Et tarvitse koodia Ravelryssä.

Neuleiloa! Minkä sä neuloisit ensin näistä malleista?


tiistai 29. marraskuuta 2022

Aina ei mene putkeen neulehyväntekeväisyydet

Viime vuonna olin melkein toimittamassa villasukkia ekaluokkalaisille. :D Taisin jostain somesta bongata sen keräyksen, mutta siinähän kävi niin, että en ehtinyt toimittamaan niitä ennen kuin ne olikin jo luovutettu. :D Eipä se sinänsä harmittanut, koska aina tulee uusia keräyksiä ja tämän takia tykkään neuloa sukkia vailla kohdetta ja sitten miettiä sopivan kohteen ja toimittaa sitten. Tälle vuodelle otin tehtäväksi, että neulon 10 kpl ekaluokkalaisen kokoa ja toimitan. Jossain vaiheessa syksyä sain viimeisen parin valmiiksi. No kuinkas sitten kävikään? 

Tänä vuonna sitä ei ilmeisesti järjestetäkään. Aina nämä neulekeräykset eivät mene putkeen. :D Ei tämä mikään maailmanloppu ole ja voisin toimittaa nämä vain jonnekin muualle keräykseen. Näin kyllä teenkin, mutta jossain vaiheessa sitten. Nyt nimittäin neulekeräykset ovat tässä ja paketit toimitettu. Vaikka niihin on kiva osallistua, mutta jossain vaiheessa tuli pieni neuleväsymyskin niihin. Otan kait liian vakavasti ne :D Olkoon nämä nyt lahjalaatikossa, josta voi ottaa tarpeen tullen, jos tulee sopiva tarve/saaja. 

Tällä viikolla alkaa joulukuu. Odotan aika innoissani Mokku Yarnin lankajoulukalenterini avaamista ja oman jämälankajoulukalenterin avaamista ja niistä sukkien aloittamista. Lisäksi torstaina alkaa #joulupupusukkakal ja hieman jännittää, mm. minkälaista palautetta siitä tulee. 1.12 - 5.12 blogiin ilmestyy aina aamuisin yhteisneulontapätkät pupusukista ja koko joulukuu on myös postauksien täyteinen, sillä blogissa on joulukalenteriluukut! Kaikkea jännää siis luvassa mm. muutamia ohjeita vielä tulossa joulukuussa ja yksi todella jännittävä juttu.

Mikä on sinun suosikkisi näistä sukista? 

sunnuntai 27. marraskuuta 2022

Toinen pipo

Alkusyksystä koin pientä kuilua pipoihin, mutta sitten kun sai neulottua ensimmäisen pipon, niin pipot tulivat tutuiksi taas. Tämä pipo oli ensimmäinen tänä syksynä neulottu pipo. Tämän myötä innostuin ja neuloin Lankavalta testiin saaduista keristä Harmonia muhkupipon. Tässä pipossa mulla oli 92 silmukkaa ja menetelmä sama kuin Harmonia pipossa. Lankana on tuo kuvassa näkyvä ja lankaa kului 1,5 kerää. 2 kerää olisi riittänyt hyvin, mutta koska ostin langat eräästä toisella paikkakunnalla olevasta liikkeestä. Halusin olla varma, ettei lanka lopu ja ostin kolme kerää. Nyt sitten mietin, että mitä teen jäljellä olevista keristä. Ehkä panta?

Mutta pipo on kiva! Neuloin tämän ihan itselle ja nythän sitä voisi jo käyttääkin. Vielä en ole raaskinut ottaa sitä käyttöön. Mies kyllä totesi talviasustelaatikkoa järjestellessä, että sulla on kyllä aika paljon pipoja :D Onko muka? Jännä, itsestä ei kyllä tunnu siltä. :D Mutta täytyyhän sitä vaihtelua olla ja sointuvat pipot eri takkien kanssa. Mietin, että saisikohan näistä lopuista langoista lapaset, niin olisi sointuvat asusteet. Mutta voi olla, ettei kyllä ihan taida saada. Pitäisi kokeilla ja ottaa apuun ehkä jokin toinen lanka. Novita Isoveli voisi olla samanpaksuinen tämän langan kanssa ja sitä olisi varmasti jotain jämäkeriäkin. Lopuista langoista siis joko panta tai lapaset.

Mutta se tästä piposta. Harmonia pipon ohje on edelleen ilmaisena Ravelryssä ja siinä on samanlainen pinta kuin tässä. Pipo on kyllä siinä mielessä kiva neulottava, että ei tarvitse neuloa paria kuten sukissa (ellei innostu neulomaan toista :P ). 

Harmonia pipo

Ja hei, nyt on eka adventti! Aina jotenkin outoa, kun se on jo marraskuussa! Tänään saa avata adventtikalenterista ekan paketin. (Teimme yhden neuleystävän kanssa adventtikalenterivaihdot jämälangoista).  Oletko sinä neulonut jo pipoja? 

perjantai 25. marraskuuta 2022

Tammilapaset

Toinen yhteisneulonta, johon osallistuin tänä syksynä, oli @rakkaudellahenna -tilin takana olevan Hennan järjestämä tammilapasten yhteisneulonta. Lapaset näyttivät niin kivoilta, että halusin osallistua. Olen aiemminkin osallistunut Hennan järjestämiin yhteisneulontoihin. Hennan tili on kivan inspiroiva ja sieltä löytyy paljon lapasia. Tietääkseni näidenkin tammilapasten kaaviot ovat edelleen näkyvillä, mutta kokonaisen ohjeen saa myös Hennan verkkokaupasta. 


Päädyin vihreään ja valkoiseen väreissä, vaikka muitakin värejä mietin, lähinnä punaruskeaa vihreän tilalle. Neuloin samanaikaisesti silloin toista juttua punaruskealla, mutta en sitten kuitenkaan halunnut valita sitä tähänkin malliin. Mielestäni vihreäkin sopii hyvin näihin. Näistä lapasista tuli hieman isommat kuin mitä Hennan lapaset ovat yleensä olleet. Aiemmin ovat olleet sopivat, mutta näissä kaavio olikin hieman isompi, joten ei ihmekään, että tuli isommat. Itselleni lapasten pituus on noin puolisenttiä vähän liian iso. Mietin, että josko olisi tehnyt nämä siten, että olisi jättänyt pois tuon pystytammilehden niin pituutta olisi voinut säätää ehkä paremmin. Leveydeltään nämä eivät ole kuitenkaan yhtään sen isommat kuin muutkaan Hennan lapaset. En ole vielä laittanut näitä mihinkään keräykseen, joten saavat odottaa lahjavarastossa, jos tulee jokin sopiva saaja. Moni muuten neuloi nämä nallenvahvuisella langalla ja tuli kuulemma hyvät.

Näissä tuli harjoiteltua kirjoneuletta hyvin paljon ja malli ei välttämättä ole aloittelijaystävällinen. Pitkiä langanjuoksuja on ja ohjetta sai katsoa. Jonkinlainen kaava noissa lehdissä kuitenkin on ja sen tajusin toista lapasta tehdessä. Lapasten toinen puoli on pystyviivaa kahdella värillä eli se on ainakin helppoa. Kauniit lapaset syntyivät tämän yhteisneulonnan tuloksena ja olipa kiva osallistua. Näiden jälkeen Hennalla on ollut jo pari muutakin yhteisneulontaa, mutta en ole itse ehtinyt niihin osallistumaan. Nekin lapaset olivat todella kauniita.

Tulevat viikot ovat kyllä yhteisneulontavoittoisia, kun niitä on alkamassa todella paljon. Mutta minusta ne ei kuitenkaan sulje pois toisiaan, koska meitä neulojia on niin erilaisia ja jokaisessa yhteisneulonnassa on erilaisia juttuja. Muista myös ensi viikolla alkava #joulupupukal täällä blogissa! Aika hurjaa, että ensi viikolla saa avata jo joulukalenterin ja tämä vuosi on kohta ohi.

Osallistuitko sinä näiden lapasten yhteisneulontaan tai oletko neulonut ne muuten?

tiistai 22. marraskuuta 2022

Ohje: Love love -villasukat & lapaset setti

Luvassa on marraskuun toinen uusi ohje, tai oikeastaan pienehkö e-kirja, joka sisältää ohjeet sukkiin sekä lapasiin. Idea tähän lähti oikeastaan isoista ajatuksista ja päädyin suunnittelemaan pienen setin. En halunnut kuitenkaan, että  jalostan sukat myös lapasiksi tai toisinpäin vaan halusin, että molemmat ovat vähän erilaisia, mutta niissä on samaa. Niinpä syntyi Love love -ekirja. Nämä ovat saatavilla vain yhdessä, paitsi sukkien ohjeeseen liittyy yllätys. Selviää alempana tekstistä. 

Ohjeen sukat ovat noin 37/38 jalkaan ja lapaset ovat aikuisen kokoa. Sukkien pituutta on helppo säädellä ja halusinkin tehdä jalkaosan helpoksi muokattavaksi. Viime aikoina olen alkanut myös muissa neulomistöissä kikkailemaan ja testailemaan ohjeita eri langan vahvuuksilla kuten esimerkiksi Islanti I -sukissa tein. Minusta hyvin toimii langan vaihto, välillä ehkä paremmin kuin puikkokoon vaihtaminen. En nimittäin osaa vaihtaa kuitenkaan puikkoja isompaan tai pienempään samassa langassa, esimerkiksi seiskaveikkaa en osaa neuloa nelosen puikolla ja kolmosen puikoilla neuletyöstä tulee liian kova omaan makuun. Hups, meni vähän ohi aiheen :D

Yhteissetti löytyy tunnetusti sekä Ravelrystä että Lankajengistä. Nämä ohjeet eivät tule erikseen vaan ovat saatavilla yhdessä,  Ekirja/ohjesetti on alennuksessa tämän viikon sunnuntaihin asti ja kannattaa napata se talteen. Näitähän voi neuloa esimerkiksi tulevana ystävänpäivänäkin eli sopii muihinkin teemoihin kuin nyt joulun alle. 

Ohjesetti Lankajengistä

Tämä nyt saattaa olla jo kantaaottavaa neulomista, mutta joskus ne ideat syntyvät näinkin. Iloista marraskuun lumiviikkoa sinulle! Toivotaan, että lumesta on iloa pitkään, eikä ihan heti muutu loskaksi!

lauantai 19. marraskuuta 2022

Anna-lapaset alennuksessa viikonlopun ajan

Tänä viikonloppuna on odotettu ja iso kässämessutapahtuma eli Tampereen käsityömessut. En ole itse menossa paikan päälle, mutta ajattelin laittaa supersalen yhteen lapaspariin. Kohteeksi valikoitui Anna-palmikkolapaset. Niiden hinta on viikonlopun ajan vain 3 euroa! Tämä ei muuten tule toistumaan kovinkaan usein, jos koskaan. Alennus on voimassa sekä Lankajengissä että Ravelryssä. Syksy on ollut melkoista lapasaikaa, ja olen suunnitellut syksyllä viidet yksittäiset lapaset. Melkoinen määrä ja kieltämättä nyt vähän tuntuu, että ehkä riittää :D Mutta koskaan ei tiedä, mitä nurkan takana odottaa, niin en lupaa kuitenkaan olla suunnittelematta lapasia. :D Vielä jännempää on oikeastaan se, että Lankajengin ständillä messuilla on tämä sama ohje printtiversiona myynnissä. Alun perin en suunnitellut mitään ohjeista kässämessuille, mutta näin siinä nyt kuitenkin kävi. 



Vielä on vaikka mitä kivaa tiedossa eikä marraskuukaan tunnu enää niin synkältä. Marraskuu on selätetty jo aika hyvin ja värikkäästi. Kurkkaa myös aikaisempi postaus lasten sukkien yhteisneulonnasta

Alla vielä linkit Anna-palmikkolapasten saamiseksi. Et tarvitse koodia Ravelryssä! 

Ohjekauppani Ravelryssä

Ohjekauppani Lankajengissä

Aiotko mennä Tampereen kässämessuille vai seuraatko vain vierestä ja teet hyviä nettilöytöjä?

torstai 17. marraskuuta 2022

Tuu mukaan neulomaan lapsen pupusukkia!

Järjestän ensimmäisen yhteisneulonnan joulukuun alussa! Jännittävää! Yhteisneulonta on 1.12 - 5.12 ja julkaisen jokaisena päivänä ohjepätkät sekä täällä blogissa että Instagramissa. Kyseessä on itse suunnittelema lasten pupusukkamalli. Koostan myöhemmin ohjepätkistä myös kokonaisen ohjeen ja se tulee viimeistään ensi vuoden alussa. Sukkia voi neuloa ihan omaan tahtiin, eikä niiden tarvitse olla valmiina 5.12. Jätän todennäköisesti ohjepätkät näkyviin ainakin Instagramiin ja blogissakin ne ovat vuoden loppuun asti. 

Luvassa on myös lisäksi arvontapalkinto, jonka arvon kaikkien kuvan (valmiista sukista) postanneiden kesken. Kuvia valmiista sukista voi julkaista tämän vuoden loppuun asti Instagramissa käyttäen hashtägiä #joulupupukal. Arvon lankapalkinnon vuoden alussa. Lankapalkinnon on sponsoroinut Lankava ja se on 2 kerää Mainio-sukkalankaa. Sukat voi neuloa oma valinteisella sukkalangalla, mutta kuvan sukat ovat neulottu 225 m = 100 g vahvuisella langalla ja ohje suunniteltu sille. Lisäksi neulon tällä hetkellä toista paria  260 m = 100 g -vahvuisella langalla ja vaikuttaa siltä, että ohje sopii myös sen vahvuiselle hyvin. Yhteisneulonnan aikana ohjeessa on yksi koko, mutta langan vaihtelulla saa pientä kokovaihtelua aikaan. Lopulliseen ohjeeseen on mietinnässä tällä hetkellä toinen tai useampi koko, mutta en tiedä vielä varmasti, kuinka monta kokoa lopulta lopulliseen ohjeeseen tulee. Kuvassa näkyvät sukat ovat noin 2-4 -vuotiaalle lapselle, mutta jalan pituutta voi neuloa lyhyemmäksi tai pidemmäksi, jos tarve vaatii.

Ohje on helpohko kirjoneulesukka. Olen yrittänyt suunnitella, ettei pitkiä langanjuoksuja olisi, mutta jossain kohti on hieman pidempiä kuin muutama silmukka. Mutta niitä kohtia ei ole montaa! Vaikka tämä on nyt nimetty joulupupuksi, niin nämähän sopivat myös pääsiäiseen. :) Jos en ehdi enää laittaa postausta tästä, niin 1.12 tulee ensimmäinen ohjepätkä. 

Tuu mukaan neulomaan lapsen pupusukkia! Millä väreillä sä neuloisit pupusukat?

tiistai 15. marraskuuta 2022

Kalevala x Novita -neulelehti 2022

Oon vielä vähäsen Fazer x Novita -lehden lumoissa, niin nyt jo tulee seuraavaa neulelehteä. Ajattelin kyllä ensin, että en hanki tätä lehteä, mutta  julkaisuviikolla pienen pieni sisäinen intuitio nosti päätään ja käski hankkia. Mietin pitkään siltikin, mutta päätin elää hetkessä ja hankkia. Kun minulle ei ole tullut tänä vuonna Novitan lehtiä, enkä pahemmin muitakaan käsityölehtiä ole tilannut, niin pitkästä aikaa ajattelin investoida neulelehteen. Olen kuitenkin säilyttänyt (ja säilytän edelleen) kaikki nämä erikoislehdet ja sukkalehdet. Tämä sopii hyvin sinne joukkoon! Muistan myös nuoruudesta Kalevala-sarjan korut ja niitäkin on useampia kappaleita. Ihana, kun korutkin inspiroivat neulesuunnitteluun. Lehdessä on 23 juhlavaa mallia ja löytyy mekkoja, sukkia, neuleita, poncho, pari huivia, sormikkaat, pipo, tossut. Erittäin laaja skaala neuleideoita. Varmaan unohdinkin jonkun. 


Omat suosikit lehdestä:

** Ilmajoen sormus -tossut (Ronja Hakalehto)

** Talon sydän -sukat (Niina Laitinen)

** Louhetar -huivi (Minna Metsänen)


Sehän on sitten taas eri asia, mitä puikoille oikeasti päätyy :D Tällä hetkellä eniten innostaisi nuo tossut, mutta en ole ikinä neulonut tossuja. Ei kait ne vaikeat voi olla? Olen ylpeä itsestäni, jos saan neulottua edes yhden työn lehdestä. En usko, että kovin montaa työtä lehdestä neulon, sillä siinä on kuitenkin sen verran vaikeita ja suurikokoisia töitä. En ole vielä kirjoneulepaitojen tai -mekkojen tasolla. Ihania ne kyllä ovat, mutta hitusen vaikeita vielä itselle. Ja vaikka vaikeudesta selvittäisiin, niin kohtaisin varmaan lankaongelman. Kotoa tuskin löytyy paitaan lankoja ja jokaisen työn perässä en mene lankakauppaan :D Huivia olen myös vähän miettinyt, että mistä kotoa löytyvistä langoista voisin sen toteuttaa. 

Ehkä se onkin tämä huivi, mikä päätyy ensimmäisenä puikoille. Kaunis kuin mikä! Ja Minna Metsänen on taitava suunnittelija. Tykkään hänen malleista! Huivi vaikuttaa helpolta, ts. ei ole kirjoneuletta vaan helppoa palmikkoa yms. Ohje on muistaakseni Woolly Woodille ja Tuuli -mohairlangalle, mutta ajattelin katsoa omista kätköistä jotain muita sopivia lankoja, todennäköisesti vain yhden langan.


Näistä Talon sydän -sukista tulee kyllä mieleen niin Niina Laitinen. Mulla on Talon sydän -koruja ja toisaalta nämäkin olisi ihana neuloa. Neuloisin ne kyllä lyhyempinä, mutta se lienee helppo soveltaminen. Näissä on lankana Novitan Nalle ja niitä nyt ainakin löytyisi kotoakin. Ehkä ei samoilla väreillä tulisi neulottua. Näistä voisi jopa saada itselle sopivat sukat, kun yleensä Niinan mallit ovat aika sopivia omaan jalkaan. Niinan mallit saattavat ensivaikutelmaltaan vaikuttaa vaikeilta, mutta tarkemman perehtymisen johdosta ne eivät välttämättä olekaan vaikeita. Tämäkin malli kuvassa näyttää vaikealta, mutta ei siinä taida olla pitkiä langanjuoksuja. Ohjetta saisi kyllä katsoa varmasti tarkasti neulomisen rinnalla.

No näissä tunnelmissa jään miettimään ensimmäistä työtä lehdestä. Olen jo oppinut, että ensimmäinen työ voi olla myös jokin muu kuin mikään näistä. Lehti on minusta silti aika klassikkolehti, vaikka turhan usein näitä julkaisuja tuleekin, sillä tuntuu, että moni aiempi lehti jää aina uuden jalkoihin. Esimerkiksi Talvi-numero. Sehän ilmestyi vasta myös muutama viikko sitten. Onneksi näistä voi neuloa myös pitkälle tulevaisuudessakin. Ihana tätä on joka tapauksessa selata.

Oletko sinä hankkinut Kalevala x Novita -neulelehden? Ajattelitko hankkia sen?