lauantai 8. kesäkuuta 2019

Ihanat ylipolvensukat

Hiphei, se olis sitten kesäkuu ja kesäkuun helteet! Yleensä kesäkuu on lyhyt ja vähäluminen :D mutta nyt olemme saaneet todistaa toista. Eikä sillä, en valita, tykkään kun on kesä ja aurinko paistaa! Lapsen kanssakin on niin helppo olla ulkona kun ei tarvitse pukea sataa kerrosta päälle. 

Jokin aika sitten sain valmiiksi ihanat ylipolven sukat. Neuloin ensimmäistä kertaa ylipolven sukkia ja olipa työläät verrattuna tavallisiin villasukkiin. Näiden neulominen kesti varmaan yhteensä muutaman kuukauden, mutta myönnän että pidin hieman taukoakin näiden neulomisesta ja sukat tyyliin lepäsi pöydällä :D Mutta nämä ovat kyllä ihanat ja lanka oli ihanaa. Niin ja ylipolvensukkien neulomiseen jäi muuten koukkuun sillä nyt mulla on jo toiset puikoilla ;)

Ohje on tuttuun tapaan Novitan sivuilta ja löytyypi täältä. Itse käytin lankana ihanan kimaltavaa Novitan Välke -lankaa, jonka bongasin joskus Novitan verkkokaupasta. Se on ihanaa kun se kimaltelee. Ohje on Novitan Nalle -langalle, joka on ohuempaa kuin Välke joten tästä minun versiosta tuli ehkä hieman paksumpi kuin Nalle-langasta. Mutta silti aika sopivat sukat ainakin minun jalkaani! Täytyy muuten kertoa että inspiksen sain näihin muuten ihanan Monan instagramin storyista. Näin joskus kauan aikaa sitten Monalla ihanat valkoiset palmikkovillasukat, jotka olivat juuri normaalia villasukkaa pidemmät niin täytyihän sitten sellaiset tehdä. Jotain pieniä muutoksia tein myös ohjeeseen ja minulla tuli ehkä polvisukat eikä ihan ylipolvensukat. 






Olipa muuten vaikeaa ottaa kuva näistä sukista. Olisi pitänyt varmaan pyytää kuvausapua! Mutta tässä ne nyt ovat! Ihanat enkä malttaisi odottaa syksyä. Tuo reunan pitsikuvio oli tosi helppo ja sillä saa pientä twistiä sukkiin.




Neulominen on kyllä ihanaa sillä näitä sukkia vaan tulee ja tulee kun en malta laskea hetkeksikään puikkoja pois kädestä. Vaikka on helle ja kuuma niin silti neulon aina jotain pientä. Viikko tai pari sitten tosin kyllästyin sukkien neulomiseen ja piti aloittaa pidempi kestoinen työ ja päätin sitten aloittaa puuvillaisen kesäpaidan koska langat siihen oli kotona. Uusiokäytin puretusta mekosta langat :D Nimittäin joskus sain päähäni että neulon mekon, mutta se ei oikein sitten lähtenyt siitä pidemmälle tai teinhän mä etu- ja takakappaleen mutta purin sitten lopulta. No käytin sitten ne langat tähän kesäpuseroon. Hups, tuli vähän nyt ohi aiheen, mutta yritänpä kuvata senkin piakkoin sekä viimeistellä.



Piti siis kertoa sukista eikä tulevista töistä, mutta nämä siis tulevat sukkalaatikko2019 -projektiin ja ajattelin pitää nämä ihan itsellä. En malta odottaa kun voin käpertyä näihin syksyn pimenevissä illoissa kynttilänvalossa <3


Mukavaa lauantai-iltaa kaikille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti