maanantai 4. elokuuta 2025

Kivat aikuisen pintaneulesukat - Muru sukat

Koskaan en ole tainnut ihastua näin paljon tekemään kunnon settiä jostain ideasta mutta olkoon se kerta ensimmäinenkin. Ensin oli vauvan Muru-setti, sitten Muru-hame ja nyt vielä aikuisen pintaneulesukat, Muru-sukat. 

Ensi vuonna sitten ehkä mahdollisesti toppi mutta aika näyttää. Nämä kivat pintaneulesukat neulotaan ohuella sukkalangalla ja mallikerta on niin helppo, että sen oppii ulkoakin. Lisäksi sukan saa helposti neulottua oman jalan koon mukaan. Sukat neulotaan esimerkiksi Dropsin Nordilla, joka on aivan ihanan pehmeä lanka. Sukkien paino on noin 66 g eli kahdella kerällä tai vajaalla kahdella saat sukkaparin. Neuloin itse kolmosen puikoilla mutta valitse puikot oman käsialasi mukaan. Voisin neuloa nämä myös 2,75 mm puikoilla mutta ne ovat joskus varattu niin aina en voi neuloa niillä. Niitä kun on vain yhdet. :)

Ohje löytyy

Ravelrystä

verkkokaupasta

Lankajengistä (tulossa pian ellei ole jo!)

Ohje on alennuksessa 10.8 asti. Nappaa tästä kiva sukkaohje! Elokuu on alkanut ja se tarkoittaa (vihdoin) paluuta arkeen. Elokuu on ihan kesäkuukausi, että vielä nautitaan kesästä, syksystä ehtii sitten myöhemminkin nauttimaan. Piakkoin blogissa luvassa myös heinäkuun kuukausikooste, jossa nähdään, kuinka paljon neuloin heinäkuussa sekä ostinko lankaa. 

PS: Muista myös Muru-neulehameen ohje! Kurkkaa siis tänne

Sekä vauvan Muru setti (sukat, lapaset, myssy), niiden ohje löytyy mm. täältä .

Joko puikot palaavat kesälomilta?

6 kommenttia:

  1. Kivan näköinen pintaneule sukissa. Ne ovat Instagramissa jo vilahtaneetkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juu, olen julkaissut kuvan jo ig:ssäkin.

      Poista
  2. Oi ahkeruutta.... puikot, ehkei ihan perinteiset oli jo käsissä...
    ehkä ne oikeatkin voisi pakottaa itsensä ottamaan, että saisi keskeneräiset joskus maaliin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ehkä ne sieltä löytävät käsiin... :D

      Poista