maanantai 9. heinäkuuta 2018

Helppo ohje chunky villapaita

Ei kun tuumasta toimeen, ajattelin perjantaina ja sain vihdoin valmiiksi paksun violetin villapaidan. Nyt on kieltämättä fiilis että villapaitojen teko saa mennä (hetkeksi? :D) tauolle. Mutta olen iloinen, että aloitin työn ja sain sen valmiiksi ja siitä tuli vielä ihan kelpo villapaita. Kylläpä sitä kelpaa käyttää vaikka sitten mökillä jos ei muualla. Ohje on helppo, vaikken siitä mitään ylös kirjoittanut neuloessa. Sitä vähän niin kuin tuli tehtyä sitä mukaan ja googleteltua siinä samalla.




Neule on ihan tarkoituksella ylisuuri ja vähän chunky. Halusin vaihteeksi neuloa paksummalla langalla, jotta siitä nimenomaan tulisi vähän chunky. Lanka on siis Adlibriksen Knit at home. Hieman joutui myös odottelemaan lankaa, kun tilasin alun perin pari kerää liian vähän. Aina yhtä vaikeata tilata oikea määrä lankaa ja sekös sitten ärsyttää kun lanka loppuu ja joutuu odottamaan :D Lanka on minusta oikein kivaa isolle neuleelle, vaikkakin se voi hieman kutittaa, mutta laittaa alle topin tai t-paidan (joka nyt muutenkin tulisi alle) niin ei se haittaa. Mulla taisi mennä tähän 7-8 kerää jos nyt oikein muistan. Eli neuleen hinnaksi tulisi noin 25 € ja kyllähän tuolla hinnalla ostaa toki neuleen kaupastakin, mutta ainakin itse tekemällä saa uniikin. Ja täytyy toki muistaa se tekemisen into, joka tyydyttyy kun saa neuloa :D Mielestäni kuitenkin aika halpa hinta neuleeksi. Itse pyrin suosimaan edullisia lankoja, niin niitä voi sitten ostaa enemmän :D En ole lankakriitikko tai kovin kranttu, niin tykkään mennä vähän silmät edellä lankakaupoilla :D Se mikä miellyttää silmää niin ostan. Tässä langassa eniten miellytti väri, koska violetti on ihan mun lemppari eikä mulla ollut violettia neuletta ennestään.



Kuvat eivät kyllä taaskaan anna oikeutta neuleelle. En vaan saa kuvattua sitä silleen että se näyttäisi hyvältä. Pitäisi vissiin kuvata itsensä päällä niin näkisi paremmin :D

Tykkään tehdä kauluksen aina vähän samalla tapaa eli kaksi oikein kaksi nurin -tyylillä. Voisihan tätä muuttaa silleen, että tekisi esim. poolokauluksen tai aina oikein. Kyllähän näitä ei-ohjeita -neuleita täytyy vähän suunnitella eikä ne vaiheet aina käy niin helposti. Mutta yhden neuleen kun tekee niin aika helposti sitä sitten tekee toisen vaikkakin langan paksuus täytyy ottaa huomioon suunniteltaessa. Sen koommin mulla ei ole kyllä ohjetta antaa, muuta kuin googletus. Googlella ja Novitan sivuilla pääsee jo pitkälle. Itse taisin neuloa etu- ja takakappaleeseen 60 silmukkaa, mutta se oli itselleni hyvä, varsinkin kun lanka on paksua. Hihojen pituuden mittasin ihan olemassa olevistani neuleista ja mallailemalla itseni päällä. Kavennukset googlasin ja resorit on noin 6 cm hihoissa, etu- ja takakappaleissa sekä kauluksessa.

Nyt seuraavan työn kimppuun sitten. Meneillään onkin eräs aivan ihana ja kiva työ, ja jos saan sen valmiiksi, niin lupaan esitellä sen piakkoin. Välillä virkkausta niin mieli pysyy virkeänä. Lisäksi mekko odottelee viimeistelyjä ja hihoja eli ehkä senkin näemme piakkoin. Kuullaan taas pian!  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti