sunnuntai 13. heinäkuuta 2025

Jämälankalapaset

Kesä ja blogissa lapaset. Viime vuoden lapasboksin järjestäminen verotti muuten sen verran lapasneulontaa, että tänä vuonna ei ole kovin paljon huvittanut neuloa lapasia. On niitä siltikin neulottu jonkin verran, kun on ideoita tullut, mutta sen toisen lapasen neulominen on lähes aina ollut vähän pidempikestoista. :D

Mutta jämälankagame goes strong ja olen halunnut neuloa pois seiskaveikkavahvuisia jämiä. Lapaset ovat siinä mielessä hyvä, että jos ei ole varma, että onko langassa vahvike, niin voi neuloa lapaset. Näissä lapasissa on äidiltäni saatuja jämälankoja, joiden merkistä en ole ollut varma. Saatoin neuloa näihin kyllä vähän jotain omiakin jämiä esimerkiksi tuo punainen taitaa olla oma jämäni. Tällä hetkellä onkin hyvä tilanne jämälankojen, varsinkin seiskaveikkavahvuisen lankojen, suhteen ja niitä ei ole paljon. Näitä voi sitten toimittaa syksyllä tai jo aiemminkin joihinkin keräyksiin, jos lahjalaatikko alkaa pullistella liikaa.

Edelleen olen ihastunut tähän yhden kerrosten raitojen neulomiseen ja tällä tavalla pääsee hyvin eroon koko jämälangasta eikä jää mitään. Eihän niistä samanlaisia tule, mutta ei anneta sen haitata. Tai tulisi niistä, jos olisi samaa väriä aina kaksi jämää. Hyvinkään usein minulla ei ole niin, joten lapasista tulee erinäköiset. Kun neuloo resorin, peukalon, ja kärjen samoilla väreillä, niin niillä saa tehtyä lapasista vähän samannäköiset ja ne tunnistaa pariksi.

Jämälangat lapasiin vai sukkiin vai molempiin tilanteiden niin salliessa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti