tiistai 19. elokuuta 2025

Käsityön abc: Sukat ja syksyn neuleet

Nyt taitaa olla se hetki, kun neulepuikot alkavat kilistä, kun neulojat palaavat kesälomilta. Itse taidan neuloa aina läpi vuoden mutta joillekin/monille neulominen vähenee kesällä. Nyt on myös se hetki, kun verkkokauppa vilkastuu ja monet miettivät, mitä neuloisi. Syksyllä on tulossa taas ihania neulelehtiä, joissa saan olla iloksenne mukana. Ensimmäinen neulelehti on juuri julkaistu, nimittäin Käsityön abc 38 - Sukat ja syksen neuleet.

Lehden kansikuva on suorastaan herkullinen ja Saaran sukkamalli aivan ihana! Alkusilmäys lehdestä oli aika sukkamainen ja ihania sukkaohjeita lehti täynnä. Kun selasin lehteä, niin mieleen tuli tiettyjä ideoita tai oikeastaan keskeneräisten omien mallien loppuunviemistä. :D Niitä puoliksi jääneitä malleja kun on laatikossa aika paljon :D En ymmärrä, miten ne jääkin aina jotenkin roikkumaan. :D No eipähän tule pulaa ideoista, kun voi kurkata pöytälaatikkoon.

Minea on palmikkopanta on päässyt lehteen mukaan. Kohta ne viileät ilmat ovat täällä ja päähänkin tarvitsee jotain lämmikettä. Pannat ovat siitä kiitollisia, että hiukset voi olla ponnarilla, mitä pipon kanssa ei pysty olla. Minea palmikkopanta sopii myös aloittelijoille ja siinä on erilaisia palmikoita - helppoja sellaisia! 

Jos jostain syystä et halua koko lehteä ostaa, niin Minea palmikkopannan ohjeen löydät myös Lankajengistä, verkkokaupasta ja Ravelrystä.

Suunnittelen muuten pantoja aika harvakseltaan, sillä nykyisin tykkään käyttää mieluummin pipoja. Pipoissa on vaan tuo hiusongelma tai lähinnä, ettei hiuksia pysty pitää kiinni niiden kanssa. Nyt suunnittelupöydällä on palmikkopipo ja syyskuussa tulee testineulontahaku siihen. 

Muutama nosto lehdestä. Tekisi mieli ottaa jotkut sukat puikoille lehdestä mutta kirjoneule ei nyt oikein innosta. Kirjoneuleen ystäville lehti on kyllä must have hankinta. Lehdessä on myös paljon söpöjä juttuja, en tiedä, miksi huomasin kaikki söpöt virkatut mallit. Tässä siis muutama virkkausmalli:


Tuo nalle on niin söpö! Se on virkattu mutta neulomallakin onnistuu. Jossain vaiheessa neuloin tuollaisia mutta en muista, mihin ne päätyi :D Ehkä ne on jossain lelukorissa tai sitten ne on lahjoitettu pois. Ne ovat nimittäin oiva jämälankaprojekti ja melkein haluaisin vieläkin neuloa noita. Pitäisi vaan ensin löytää jokin kohde, jonne noita voisi neuloa?

Lehdessä on myös neuleita pienille. Tässä huomioni kiinnittyi näihin väreihin. Jotenkin ihanan hempeät ja pastelliset ja vaikuttavat myös helpoilta neuletöiltä. Jostain syystä nyt on myös näkynyt näitä tällaisia pussukoita neulojien puikoilla. Itselläkin on se Vilpu-pussukka työn alla ja olen aiemmin suunnitellut neulotun lahjapussin, jonka ohje löytyy edelleenkin ilmaisena Ravelrystä

Tässäpä tällainen katsaus uusimpaan Käsityön abc lehteen. Mihin tykästyit eniten? Mistä sinä pidit lehdessä?

Lehdessä oli myös valepalmikkosäärystimet ja kämmekkäät Lee Esseströmiltä. Mieli tekisi ottaa jokin työ puikoille lehdestä, mutta ehkä ensin nuo puolivalmiit valmiiksi.

PS: Muista myös viime viikolla ilmestynyt Päivänsäde-setti vielä alennuksessa. 

2 kommenttia:

  1. Nyt lähdin uudelleen selaamaan Käsityön ABC -lehteä ja onhan siellä monta kivaa ohjetta. Minea-pantaa voisin vaikka kokeilla (palmikoita huutaa bingoruutukin): Useampi sukkamalli on: Sattumasukat, Kolmiosukat ja Aaltopitsivartiset sukat. Poncho on nätti, mutta en varmaan osaisi käyttää. Myös kesän ABC-lehdessä oli useampi kiva ohje.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, lehdet vaatii useamman selauskerran että huomaa tai itsekin huomaan kivoja malleja useilla selauskerroilla.

      Poista