Äänikirjapalvelu on nyt taas päättynyt ja hyvä niin. Kyllä niitä on sinänsä kiva kuunnella mutta välillä tuntuu, ettei vain ehdi kuunnella sen kuukausimaksun verran. Nythän kokeilussa oli ilmaiskuukausi mutta noin yleisesti. Jatkossa taidan suosia kuitenkin enemmän kirjoja.
Marko Leppänen, Adela Pajunen: Luonnon rytmissä yli vaikeiden aikojen - vuodenajoista ja vuorokaudenajoista
Tälle kirjalle ehdoton suositus. Seuraan aika monia ravintovalmentajia, hyvinvointivaikuttajia, ravintoterapeutteja yms sosiaalisessa mediassa ja nyt tuntuu olevan kuumana puheenaiheena vuorokausirytmi ja valo. Eikä ihme, se on pelkkää asiaa! Niillä on nimittäin vaikutusta kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Siksi olinkin iloinen, kun löysin tämän kirjan äänikirjapalvelusta. Ajattelin, että kuuntelen sen nopeammin ja paremmin kuin että lukisin kirjan. Tällaisten kirjojen lukeminen nimittäin kestää itsellä jonkin verran. Mutta sen enempää tästä kirjasta kertomatta, niin kuunnelkaa tai lukekaa se. Kaikki asiat vaikuttavat meihin ja meidän hyvinvointiin, ei vain ravinto.
Tätä en muuten laittanut mihinkään helmet lukuhaasteen kohtaan koska en vain yksinkertaisesti keksinyt kohtaa sille. Kerro, jos sinulle tulee mieleen, mihin kohtaan tämän voisi laittaa!
Mirella Mäkilä: Äkkilähtöjä Tampereella
3. Kirjan päähenkilö on nuorempi kuin sinä
Tämän kirjan laitoin kohtaan 3. Alkaa muuten olla hankaluuksia löytää näille luetuille kirjoille sopivia kohtia tuolta Helmet lukuhaasteesta. Tässä kirjassa ei sanottu kyllä päähenkilön ikää mutta oletan/veikkaan sen olevan nuorempi kuin minä joten menköön tähän kohtaan. Tämä kirja on muuten taas viimeinen osa kirjailijan kirjoista. En tiedä, miten, mutta onnistuin jotenkin taas lukemaan viimeisen osan ennen muita. Ei se sinänsä haitannut ja ei ollut mitään menetettyä tietoa aiemmista osista. Laitoin tämän kesäkirjahuumassa kesällä varaukseen ja se taisi tulla elokuussa. Kirja on ihan kiva ja kevyt kirja eikä hauskuutta ja kommelluksia puutu. Semmoista kevyttä luettavaa, jota lukee ihan mielellään. Täytyy lukea jossain vaiheessa ne aiemmatkin kirjat. Kirjan kansi on erittäin herkullisen ja ihanan värinen! Tämän kirjan jälkeen odottelin kirjastosta tulevia varauksia ja niitähän sitten tuli oikein paljon. Eli ruuhkaa lukulistalla taas jälleen kerran! Perustin muuten kesällä oman, erillisen kirjatilin, joten jos kirjasisältö kiinnostaa niin ota seurantaan @yksikirjakiitos. Päivitän sitä aika harvoin, noin 1-2 kertaa viikossa ellen jopa harvemmin. Kaikki riippuu aina, kuinka nopeasti saan luettua kirjoja niin kovin usein se ei päivity.
Joonas Tolvanen: Todellinen voimasi - 100 asiaa jotka voit oppia Shaolinmunkeilta
Tällekään kirjalle en löytänyt sopivaa kohtaa Helmet lukuhaasteesta. Tässä ei kannata hämääntyä tuosta uskonnollisesta sanasta eli Shaolin munkeilta. Kirja on hyvä ja vaikuttaa varmasti jokaisen mieleen pidemmällä aikavälillä. Tykkään näistä kirjoista, sillä niissä on oma taikansa. Tässä oli 100 elämänviisautta tai voimalausetta, jotka auttaa vahvistamaan omaa mieltä ja voimaa. Veikkaan, etten muuten saa lukuhaastetta täyteen, sillä siellä on sellaisia kohtia, joihin en kyllä saa mitään kirjaa sopimaan. Täytyisikö vähän oikoa ja katsoa sieltä jostain Facebookin ryhmistä, mitä kirjoja ihmiset on mihinkin kohtaan laittanut... :D Tämä kirja ei myöskään päätynyt mihinkään kohtaan lukuhaasteessa, sillä en vain löydä sopivaa kohtaa. Tässä yksi kiva lause kirjasta muistutuksena jokaiselle:
Jos mietit liikaa seuraavaa askelta, seisot yhdellä jalalla lopun ikäsi.
Voisin myös jatkossa kertoa näissä kirjakoosteissa kesken jääneistä kirjoista. En yleensä jätä kirjaa kesken kuin pakottavasti mutta tällä kertaa pari äänikirjaa jäi kesken.
Kesken jääneet kirjat, joita en todennäköisesti lue myöhemminkään:
** Anni Lötjönen: Valintoja. Mä luulin, että tämä olisi ihan sellainen tavallinen chick lit / kevyt romaani ja sitä varmaan jossain mielessä onkin. Kirjassa puhutaan kuitenkin huumeista aika paljon / lähes koko ajan ja se on ehkä sellainen asia, josta en halua lukea kirjoissa. Tässä melkein annettiin suoria vinkkejä huumeiden käyttöön ja en halua kyllä lukea sellaista. Kirjan aihe on sellainen, mikä ei ole itselle mielenkiintoinen niin jäi kesken. En usko, että luen ollenkaan tätä kirjaa loppuun asti. Jos siellä on joku, joka on lukenut tämän kirjan, niin kiinnostaisi tietää, mitä mieltä sinä olit kirjasta?
** Jaana Tapio: Näin on hyvä. Tämä jäi oikeastaan kesken kuunteluajan loppumisen vuoksi. Luulin ensin että 30 h per kk olisi ollut kuunteluaikaa mutta se olikin 30 h per ilmaisjakso, joka oli 2 kk. Kaikkea en ehtinyt kuunnella tuon 30 h sisällä ja kirja jäi kesken siksi. Voisin lukea tämän myöhemmin. Ehkä se olisi myös luettuna kivempi. Nyt nimittäin tuntui, että kirja oli alussa vähän tylsä. Voi olla, että silloin olin lukenut paljon muitakin kevyitä kirjoja ja mieli halusi ehkä jotain muuta.
Luettuja kirjoja syyskuulta 2 ja yksi äänikirja. Ihan hyvä saavutus!
Mitä sinä luit syyskuussa? Oliko näissä tuttuja kirjoja sinulle?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti