Tänä vuonna on menossa sekä sukkalaatikkohaaste että lapasboksihaaste. Ajattelen itse osallistuvani sukkalaatikkohaasteeseen silleen rennolla meiningillä, että tulee neulottua ne, jos tulee sopiva väli ja ehdin neuloa. En etukäteen suunnittele, neulonko joka kuukauden sukat vai en. Siksi mm. maaliskuun sukat jäivät toistaiseksi neulomatta. Otin kyllä ohjeen talteen ja voin neuloa ne myöhemmin, jos ehdin. Huhtikuun sukat ovatkin helppoakin helpommat ja ne tuli neulottua juuri sopivassa välissä, kun kaipasi jotain helppoa neulomista puikoille.
Tosin mä en nyt tiedä, ovatko nämä ohjeen mukaiset, sillä sovelsin aika monessa kohtaa ja voiko edes sanoa, että nämä ovat Inkan ohjeella. Otin nimittäin vain raidoituksen ohjeesta ja muuten neuloin omalla tapaa. Mulla on paksumpi lanka, eli seiskaveikkavahvuinen lanka, ruskea on Tokmannin tuokiolankaa ja kirkaspunainen on Kaupunkilangan Kivijalka lankaa. Resoria tein kierretty oikein resorin ja vähän ohjetta lyhyemmäksi. Kantapää on se perusvahvistettu kantapää (hollantilainen kantapää?) ja kärjessä on sädekavennukset.
Raitojen määräkin taitaa olla erilainen kuin ohjeessa. Mutta neuloin nämä omaan jalkaan sopiviksi, eli ovat koossa 39. Tuo Tokmannin lanka on muuten ihan kiva, en vain nyt muista, oliko se tuokio vai joku muu. Mutta kuitenkin 75 % - 25 % vahvuinen sukkalanka, 25 % siis vahviketta. Nämä tuli neulottua sopivassa välissä, kun piti saada helppoa puikoille, jota voi neuloa lähes missä vaan. Tykkään kärjen sädekavennuksista, sillä ne ovat jotenkin kestävämmät, kun kavennukset eivät ole vierekkäin. Nauhakavennuksissa nimittäin tuntuu, että ne alkavat irvistää jossain vaiheessa. Neulonkin sädekavennukset yleensä aina, jos on kyseessä jokin perusraitasukka tms. Tiettyihin malleihin sopii paremmin nauhakavennukset ja ne täytyy neuloa myös hyvin usein esimerkiksi omiin sukkamalleihin.
Ensi viikolla tuleekin sitten toukokuun mallit molemmista haasteista. Lapasboksin teema julkaistaan täällä blogissa klo 8-9 välillä kuten myös samoin Instagramini puolella. Teemat ovat näiltä kesäkuukausilta entistäkin helpommat eli touko-heinäkuun ajan. Näinä kuukausina ei ole vierasohjetta. Ensin ajattelin, että kirjoitan summittaiset ohjeet sekä tänne että Instagramin puolelle. Mutta nyt kyselyn mukaan ihmiset haluavat ihan virallisen ohjeen, niin päädyin sitten tekemään ihan virallisen, ladattavan ohjeen. Saatan kuitenkin kirjoittaa summittaisen ohjeen, jos ei halua ladata mitään.
Summittaisella ohjeella tarkoitan esimerkiksi silmukkamäärä, kiilapeukalon välikerrosten määrä, raitojen kerrosmäärä (jos sattuu olemaan esimerkiksi raitoja) ja näiden tietojen kirjoittaminen esim. ranskalaisilla viivoilla. Ohje on jokatapauksessa ilmainen Ravelryssä vaikka se olisi virallinen, ladattava ohje.
Odotatko jo uusia ohjeita ensi viikolle? Sehän on vapunpäivä, jolloin molemmat julkaistaan niin vapun voi käyttää vaikka neulomiseen. :D No ehkä siinä ehtii muutakin tehdä kuin vain neuloa. :D
Riittääkö sinulle summittainen ohje vai haluatko ihan virallisen, ladattavan ohjeen?


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti