Vuosi 2025 päättyi ja nyt on aika viime vuoden neuleyhteenvedon. Nämä ovat vuosittain vähän erilaisia, sillä mieleen tulee aina uusia juttuja, joita voisi laskea. Esimerkiksi viime vuonna pidin kirjaa, kuinka monta neulomusta lahjoitin vuoden aikana. En juurikaan osallistu langanostolakkoihin tms mutta yritän miettiä jokaista ostosta, että tarvitsenko ja mihin ja sitä kautta myös tutkia lankavarastoa että löytyykö sieltä vastaava ja onko ostoille tarvetta. Lisäksi pidän myös mielessä, että jokaista tarjousta ei tarvitse käyttää, jos vastaavaa lankaa on jo kotona.
Vuoden kulutus: 13 797 g
Vuoden ostot (ja lahjaksi saadut langat): 17 840 g
Sukkien lukumäärä: 81 kpl
Lapasten lukumäärä: 33 kpl
Neulelahjoitukset: 75 kpl
Uusien omien ohjeiden lukumäärä: 43 kpl
Ostot yllätti, sillä ajattelin, etten osta paljon lankaa :D Toki tuossa on nyt lahjaksi saatuja lankoja myös. Maaliskuu oli ainoastaan ostoton kuukausi mutta muina kuukausina ostin lankaa. Elokuu taisi olla kulutuksen osalta kaikista pienin, alle 500 g. Eniten puolestaan tuli neulottua maaliskuussa. Sukkien lukumäärä yllätti mutta se on pienempi kuin vuonna 2020. Luvussa on mukana tietenkin kaikki sukat eli pienet vauvan sukatkin, joita olen neulonut paljon. Neulelahjoitukset / Neulehyväntekeväisyys oli mielenkiintoista nähdä, sillä tämä on ensimmäinen vuosi, kun oikeasti laskin ne. Luvussa on mukana myös esimerkiksi arvontapalkinnot ja muut tempaukset. Tosin ei niitä ole kuin muutamia. Luvussa on aiempien vuosien sukkia ja lapasia, joita käyn läpi aika ajoin eli lahjoitukset eivät ole viime vuonna neulottuja sukkia.
Omien ohjeiden lukumäärä yllätti hyvin paljon ja ymmärrän, että joissakin se varmaan ihmetyttää ja olenkin lukenut joiltain suunnittelijoilta "vähemmän on enemmän" tyyppisiä ajatuksia. En oikeastaan sen koommin mieti, mitä muut ajattelevat, tärkeintä on minusta keskittyä omaan juttuun ja antaa muiden tehdä samoin. Jos miettii liikaa toisten ajatuksia, niin se ei johda mihinkään ja lamaannuttaa oman tekemisen. Toisaalta neulesuunnittelu on vähän trendikästä tällä hetkellä ja kaikki tekee sitä, ja tästä riittäisikin ajatuksia paljon jaettavaksi. Aina jos alan miettiä enemmän muita ihmisiä tai tulee mieleen "mitähän muut ajattelee" tyyppisiä ajatuksia, tällöin palaan tuohon aiempaan ajatukseen että annetaan kaikkien tehdä omaa juttua omalla tavalla ja keskitytään omaan tekemiseen. Sehän on ihan tavallista, että kaikille tulee näitä "mitähän muut ajattelee" -ajatuksia. Tärkeintä silloin on keskittyä omaan juttuun.
Kun on löytänyt oman intohimojutun, niin silloin sitä haluaa tehdä. Se ei tietenkään tarkoita sitä, että kirjoittaisin jokaisesta 'itse kehittelemästä' palmikkosukasta ohjeen. En ole tehnyt niin, enkä tule jatkossakaan tekemään niin vaikka ne helpot palmikkosukat ovat aina niitä juttuja, joita ihmiset haluaa tehdä ja jopa pyytää ohjeita. :D Tämä on mielenkiintoista! Veikkaan, että tälle vuodelle tulee vähemmän omia neuleohjeita mutta se nähdään sitten ensi vuonna tähän aikaan, kuinka kävi.
Voisi sanoa, että ihan hyvä neulevuosi :D En luo mitään sen suurempia tavoitteita tai neulebingoja tälle vuodelle. Toki suunnitteluille on omat jutut, mutta niistä en nyt tässä kerro. Ehkä pieneksi tavoitteeksi voisi ottaa sen, että tosiaan ostot jäisivät alle kulutuksen. Neulehyväntekeväisyyksien osalta on mielenkiintoista katsoa, miten viime ja tämä vuosi tulevat eroamaan toisistaan vai tulevatko eroamaan. En yleensä suunnittele näitä keräyksiä vaan saatan ex tempore lahjoittaa jotain jonnekin. Varsinkin jos näkee että jossain keräyksessä on pulaa sukista tms, niin en halua jättää keräystä pulaan. :D Ihan kuin se olisi minusta kiinni :D Lisäksi varsinkin pieniä vauvan ja lasten sukkia on ihana lahjoittaa keräyksiin. Niitä myös neuloo niin helposti ja nopeasti ja langanjämistä, niin siksikin niitä tulee neulottua niin paljon. Esimerkiksi yllämainitut Muru-sukat saa neulottua vajaasta 30 grammasta baby merinoa. Koko setin saa neulottua 100 grammalla.
Tässä muutamia, mihin lahjoitin viime vuonna, jos näistä joku saa vaikka vinkkiä:
** Lankavan hyvän mielen keräys, sinne tosin taisi lähteä viime vuonna vain 9 kpl neulomusta.
** Neulomuksia sydämestä ryhmän keräykset. Sieltä bongailen aina sellaisia sopivia ja nyt kun siellä on eräs vakkarikerääjä, joka on ehdottanut, että voi tulla myös hakemaan neulomukset, niin ollaan sovittu niin eikä tarvitse siis postittaa. Asutaan siis aika lähellä. Postikulujen vuoksi täytyy nykyisin vähän miettiä, että mihin lahjoittaa.
** Vein myös lähikirjastoon vailla vakinaista keräykseen / asunnottomien yön keräykseen muutamat parit. Viime vuonna mukana oli myös Espoon kirjastoja, jonne sai toimittaa. Minusta ennen on ollut vain Helsingin kirjastoja ja siksi oli kiva, kun ei tarvinnut postittaa.
** Neulomuksia sydämestä ryhmässä on yleensä ystävänpäivätempaus ja siihen pyrin osallistumaan. Siinä siis viedään sukka/lapaspari jonnekin julkiselle paikalle jonkun otettavaksi. Alussa tuntui, että se on vähän riskialtista mutta paikka kannattaa valita vähän sellainen ei-niin ruuhkainen ja pussiin kannattaa kirjoittaa, mistä on kyse.
Mitä muuta voisi laskea/tilastoida vuoden aikana?
PS: Ja jos missasit vuoden ensimmäisen uuden neuleohjeen, niin Every day kaulahuivi on vielä alennuksessa täällä. Löytyy myös Ravelrystä tai Lankajengistä.



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti