Instagramissa on nyt ollut tänä vuonna jonkinlainen 2016 vs. 2026 haaste tms. Ja näin muuten yhdessä blogissakin sen tänä vuonna. Päätin sen tiimoilta miettiä, että millaista elämäni oli vuonna 2016. Tuntuu, että viimeisen kymmenen vuoden aikana on ollut muutoksia enemmän kuin koko elämässä... :D Ja siis ihan hyvässä mielessä! Valitettavasti kuvia en jaksa alkaa etsiä noilta vuosilta. Kuvituksena on pari kuvaa vuosilta 2021 ja 2022.
Tällä mallilla opettelin kirjoneuleen. Tällaisia sukkia neuloin paljon: eri väreillä ja eri kokoluokissa. Kahdella värillä tulee ihania eikä päättelyä niin paljon.Kymmenen vuotta sitten ...
** Valmistuin yliopistosta
** Olin raskaana
** Elämä oli jotenkin aivan täysin erilaista
** En neulonut (?). En siis muista yhtään neuletyötä tuolta vuodelta, enkä mielestäni neulonut ollenkaan.
** Muistan kyllä pari virkkausjuttua. Virkkasin lelukorin ja sen mustekalan. Se on kyllä jännä, että aina kun mietin mennyttä aikaa, niin olen virkannut vaikka nykyisinhän olen jättänyt virkkauksen muille. Miksi mä muistan ne virkkausjutut mutta en neulejuttuja? :D
** En mä varmaan olisi voinut villeimmissäkään kuvitelmissa voinut kuvitella, millaista elämä on nyt.
** En ollut näin onnellinen. Ei sillä että olisin ollut jotenkin onneton mutta nyt tuntuu että silloin oli jonkin verran aina jotain draamaa tms mikä aiheutti stressiä tms. Joko nykyisin ei ole sellaista tai sitten siihen osaa suhtautua vaan silleen "let them" -tyylillä.
** Tuskin tiesin tuolloin mitään käsinvärjätyistä langoista. Olikohan niitä silloin?
** Kaikki sellaiset "ei koskaan" -asiat on ehkä tulleet konkreettisiksi :D Jos nyt edes oli mitään ei koskaan -asioita.
** Tätä blogia ei muuten ollut olemassa 10 vuotta sitten.
Joskus oikein asettelin kaikkia elementtejä kuviin ja leivoinkin vielä. Nämä oli muistaakseni sokerittomat Runebergin muffinssit. Sukat ovat Omalla polulla palmikkosukat, joista ei ole ohjetta. Ehkä joskus vielä julkaisen niistä ohjeen. Kuva vuodelta 2022 tai -21.Bonuksena: oon ihan varmasti parempi neuloja nyt kuin silloin. Kymmenessä vuodessa saa paljon aikaan!
Toinen bonus: en haaveillut yhtään sellaisista asioista, mistä haaveilen nyt. En tosin muista, että mistä haaveilin silloin, mutta oon ihan varma, etten sellaisista kuin nyt. Sellaisia faktoja.
Ja hei, tehkääpä muutkin tämä 2016 vs. 2026 blogeihin ja ihan siitä kulmasta, mistä haluatte tehdä tai kirjoittaa. En minä tiedä, mitä tähän haasteeseen edes kuuluisi joten sovelsin ja kirjoitin, mitä tuli mieleen. Näitä on kuitenkin todella kiva lukea!
Kymmenen vuotta tuntuu pitkältä ajalta mutta jotenkin tuntuu, että se menee hujauksessa. Mikä siinä onkin, että lasten kautta ajan kulumisen huomaa? Itsehän ei tietenkään vanhene ollenkaan mutta muut ympärillä vanhenee. :D
PS: Vielä saat Rosette hameen ohjeen alennuksella...


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti