perjantai 4. tammikuuta 2019

Lapsen pitkävartiset sukat

Sukkalaatikko2019 -haasteen myötä olen innostunut neulomaan sukkia entistä enemmän. Yleensä olen suhtautunut sukkien neulomiseen vähän niin ja näin; ehkä hieman pakollinen paha -tyylillä. En siis rakasta sukkien neulomista, mutta en myöskään vihaa sitä. Enemmänkin ok -meiningillä. Osasyynä varmaan ollut etten ole osannut tehdä tiettyjä pieniä juttuja sukissa. Mutta sitten kun opettelin esimerkiksi raitojen neulomisen ja silmukoiden poimimisen takareunasta niin on se sukkienkin neulominen ihan mukavaa. Eniten olen viimeaikoina innostunut neulomaan näitä pitkävartisia sukkia, joiden ohje on Novitan sivuilta täältä. 



Nämä olivat ikäänkuin testikappaleharjoitus tähän Sukkalaatikkoon. Lankana käytin Novitan alpaca woolia, joka on siis 50 % villaa ja 50% alpakkaa. Hieman karhea se on, mutta minusta ihan mukava sukkalanka ainaisten tekokuitulankojen sijaan. Näihin taisi mennä vajaa yksi kerä. Ajattelin neuloa vielä yhdet tällaiset, mutta pienellä twistillä, eli jokin pieni kirjoneulekuvio varteen. Kuviota en ole vielä päättänyt. Sukat ovat aika passelit kaksivuotiaalle.

Todennäköisesti tämä sukkainnostuskin laantuu hetken päästä, sillä nyt kun on muutamat sukat tehty niin tekisi kovasti mieli jotain suurempaa työtä aloittaa. Hyviä puoliahan tässä sukanneulonnassa on; näihin voi upottaa jämälankoja ja sukkamalleja on niin älyttömän paljon että ei pitäisi ihan heti kyllästyä. Itse olen vain suhteellisen laiska opettelemaan uusia vaikeita kuvioita. Tykkään neuloa siten, että ohjetta ei tarvitse katsoa kokoajan.

Käsitöissä parasta on kyllä rentoutumisen lisäksi se, että näkee oman valmiin työn ja saa suunnitella malleja. En ole mikään suunnittelija, mutta kyllähän sitä huomaa, että aika monesti teen pieniä muutoksia valmiisiin malleihin. Ai niin, perustin muuten oman sivun myös ravelryyn, jonne tulen varmaan myös lisäämään neuleohjeitani. Sieltä minut löytää nimellä: mknitdesign kuten myös instagramista. Instaan saatan päivitellä enemmänkin randomjuttuja, mutta välillä tulee kirjoitusinspis niin sitten tulen höpöttelemään tänne. Saa ottaa seurantaan :)

Mukavaa viikonloppua ja nautitaan talvipäivistä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti