torstai 3. tammikuuta 2019

Käsityötavoitteet vuodelle 2019

Eilistä postausta kirjoitettaessa ajattelin listata omia käsityösuunnitelmiani tälle vuodelle. Joten tässä sitä ollaan. Tähän on sitten kiva palata vuoden lopussa, ja katsoa että kuinka onnistuin.


* Sukkalaatikot
Tästä projektista kirjoittelinkin jo täällä enemmän ja tarkoitukseni on siis neuloa kahden verroin sukkia eli yhteensä 24 kpl. Tavoite on aika kunnianhimoinen ja mietin, kyllä että miten mahdan onnistua. Mutta koska ainakin pieniä sukkia neuloo niin nopeasti niin ehkä saan tämän onnistumaan :D Tällä hetkellä on kyllä mielessä kolmet aikuisen naisen sukat ja yhden ylipolvensukat. En muista missä tosiaan näin kivat valkoiset ylipolvensukat, niin pakkohan sitten oli googlettaa vähän ohjeita sellaisiin. No tieni vei Novitan sivuille ja bongasin sieltä tällaisen ohjeen: ylipolvensukat.


Kuva lainattu Novitan sivuilta.

* Neulottu sydänvauvanpeitto
Tähän ei ole mitään ohjetta vielä, mutta sain idean (taas!) jostain netin syövereistä; instagramista tai pinterestistä enkä ole sen koommin edes etsinyt ohjeita. Suunnittelen langat ja ohjeen siis ihan itse, heti kun saan siihen vähän enemmän aikaa niin otan tämän työn alle. Olisi ihana neuloa harmaa jossa vaaleanpunaisia sydämiä kirjoneuleena. Lankana pitäisi tosiaan olla jokin ihanan pehmeä vauvalanka ja nythän niitäkin varmaan olisi alessa sopivaan hintaan. Mutta pienikin työ vaatii kyllä suunnittelua ja en ole kyllä suunnitelun mestari, sillä yleensä alan tekemään ja suunnittelen matkan varrella. Tällä kertaa ajattelin kuitenkin ensin suunnitella hieman ennen aloittamista. Ainakin nuo sydämet ja langan väri pitäisi päättää, sillä en omista vauvalankaa tällä hetkellä. Toisaalta, olisi kyllä ihana neuloa unisex-värinen, sillä se olisi monikäyttöisempi (ja ei, en ole raskaana :D vaikka suunnittelenkin tällaisia)

* Punainen pipo itselle
Hyvin harvoin neulon mitään itselleni, mutta sain punaisesta kaulahuivistani kimmokkeen ja haluaisin myös punaisen pipon. Langat tähän on mahdollisesti tilattu jo, ja ohjekin ehkä valittu. Puuttuu siis enää lankojen saapuminen ja lopulliset päätökset. Tämä olisi kyllä kiva saada valmiiksikin tänä talvena, mutta on se talvi ensi vuonnakin jos ei valmistu tässä kuussa. Ihanan Iineksen blogista löytyy muuten muutamia kivoja pipo-ohjeita.

* Taaperolle villapaita
Edelleen mielessä on kutoa pojalleni villapaita. En usko, että tätä saan aikaiseksi tälle talvelle mutta jos tänä vuonna. Hyvä olisi sitten muistaa koko, eli se pitäisi olla ainakin kokoa 98 jos sitä meinaisi käyttää ensi talvena. Ohjettakaan mulla ei ole vielä yhtään katottuna, eli saa vinkata jos löytyy sopivaa. Mitään suuria vaatimuksia ohjeelle ei ole eli sopivan simppeli ja nopeatekoinen. Paksusta langasta plussaa.

* Tulevia joululahjoja
Laitoin nyt tällaisenkin tähän, vaikka ei kyllä vielä mitään hajua että mitä sitä keksisi joululahjoiksi. Hyvä olisi aloittaa ajoissa niin ei tulisi kiire ;) Jokavuotinen lupaus, joka harvemmin toteutuu. Tämä on kyllä niin randomkohta, mutta katsotaan vuoden lopussa mitä ideoita on tullut eteen :D

* Neulottu joulukalenteri
Tämä on pakko toteuttaa! Sain ihan mielettömän idean ja haluan ihan ehdottomasti toteuttaa tämän. Mutta idea on kyllä vielä niin vaiheessa etten usko että tammikuussa pääsen tätä aloittamaan. Mitä pikemmin sen parempi, sillä jouluun on enää vajaa vuosi ;) Ja joulukalenterin avaamiseen se 11 kk.

Huh, melkeinpä tuli ihan hiki, kun näitä kirjoitteli ylös ;) Mutta ei mitään paniikkia, sillä neulominenhan on kivaa puuhaa ja nyt olen päässyt vasta makuun suunnittelun osalta. Se vie aina vaan niin paljon aloittelijalta, mutta ehkä se opettelu onkin kaiken hauskuus ja ilo. Tuo vastapainoa siihen neulomisen rutiiniin. Tämä lista on todella kunnianhimoinen mutta ei se mitään, katsotaan sitten miten onnistuin.  :D Lista varmaan myös muokkaantuu matkan varrella, eli jonkinlainen puolivuotischeck olisi paikallaan ja tarpeen. Lisäksi tähän olisi voinut laittaa myös keskeneräiset työt sekä virkkaustöitä, mutta koska neuloosi jyllää 110 % niin virkkaustöitä ei ole pahemmin suunnitelmissa. Eli ei muuta kuin suunnittelemaan ja neulomaan :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti