torstai 28. maaliskuuta 2019

Jämälankavinkki + 1 muu vinkki

Neulomisessa ainut huono puoli on se, kun jää aina jämälankoja. Tuntuu että se vaan on aika mahdotonta päästä ideaalitilanteeseen, ja siihen ettei lankoja jää yhtään. Mikään ei ole muuten inhottavampaa kuin langan loppu kesken ison työn ja siksi varmaan itse tilaan aina reilusti lankaa kuin liian vähän. Siinä sitten ollaankin tuloksena pieniä lankakeriä joka puolella :D

Olen tehnyt jämälangoista yleensä aina vilttejä ja peittoja; yleensä isoäidinneliömallilla. Sitten kun niitäkin on tehty tarpeeksi niin alkaa kaipailla vähän jotain muuta :D Sinänsä vauvan ja lasten sukat eivät muutenkaan vaadi paljon lankaa mutta nyt puhunkin sellaisista todella pienistä keristä. Aloin nimittäin tuossa menneenä viikonloppuna kehittelemään ohjetta ihan pienille vastasyntyneille ja tuloksena oli sukat. Mulla oli kaksi pientä langanjämää ja sitä jäi edelleenkin eli lankaa meni varmaan ihan muutama kymmenen grammaa.






Lanka ja puikot: Novita Baby Wool, 3½.
Ohje: Luo 24 s ja jaa silmukat neljälle puikolle; 6 s per puikko.Neuloin 1o1n joustinta varteen noin 5 cm. Yhdistä ykkös- ja nelospuikon silmukat ja aloita kantapää. Kantapää: Neulo kahdeksan kerrosta oikein. Kavennukset taisin tehdä 3s - 6 s - 3s -tyylillä. Kun kavennukset ovat tehty ja puikolla on jäljellä 6 s niin poimin reunoista 5 s. Ykkös- ja nelospuikoilla tulee olla 8 s ja muilla 6 s. Kiilakavennukset: Kiilakavennukset tein ykköspuikon lopussa 2 s oikein yhteen ja nelospuikon alussa ylitvetäen oikein yhteen 3 kertaa. Sen jälkeen neuloin 13 kerrosta ennen kärkikavennuksia. Kärkikavennukset tuli taas tuttuun tapaan tyylillä joka puikon lopussa 2 s oikein yhteen niin kauan kunnes joka puikoilla on jäljellä 2 s. Voipi muuten olla, että ohjeesta puuttuu jotain oleellista, sillä kirjoitin tämän aika paljon sukkien valmistumisen jälkeen ja osittain valmiista sukista.




Aikaa näihin todella pieniin sukkiin meni varmaan alle tunti. Eli todella nopeasti sukat valmistuvat ja näihin saa uppoamaan hyvin näitä pieniä jämälankoja. Mietin jo hetken että mahtuvatkohan nämä kenellekään vastasyntyneelle mutta kyllä ne mahtuu, sillä vastasyntyneen jalka on niin pieni.




Toinen vinkki liittyy noihin Bonapurkkien kansiin. Jokainen vauvaperhe tietää, että niitä kertyy vaikka kuinka paljon, vaikka tekisikin osan soseista itse. Luin tämän vinkin aikoja sitten jostain, olisikohan ollut Bonan sivuilta. Kansista voi tehdä helpon muistipelin. Liimaa aina kaksi samanlaista kuvaa/tarraa/tms kahden kannen alle ja tadaa muistipeli on valmis. Meillähän tämä muistipeli odottaa vielä sitä hetkeä, jolloin saan aikaa tehdä valmiiksi tämän :D No ei se lapsi ole vielä muistipeli-ikäinen niin en ole pitänyt kiirettä :D Ajattelin kuitenkin toteuttaa tämän idean tämän vuoden aikana. Aikaa on vielä ;)
























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti