Oon neulonut lapasia sattuneesta syystä ja tässäpä ensimmäinen uusi neuleohje helmikuulle: Sydänkellot kirjoneulelapaset. Nämä olivat ne lapaset, jotka jäivät kakkoseksi lapasboksin tammikuun lapasista. Enemmistö halusi palmikot, niin palmikot tulivat. Mutta nythän helmikuun lapasboksissa neulotaan kirjoneulelapaset. Joko kävit lataamassa ilmaisen neuleohjeen Lankajengistä?
Olen huomannut, etten enää niin paljon neulo kirjoneuletta enää nykyisin, mutta joskus se inspiraatio siihen tulee. Näissä resorissa koristaa palmikko ja olen mieltynyt palmikkoresoreihin, ne pitää lapaset hyvin kädessä. Ohje on normaali, ei välttämättä kirjoneuleen kannalta ihan helppo, sillä minunkin piti katsoa ohjetta lähes koko neulomisen ajan. Mutta nämä ovat niihin hetkiin ja tilanteisiin, kun haluaa vaatia aivoilta enemmän eikä mennä helpoimman kautta. :D Pitkiä langanjuoksuja ei ole kovinkaan paljon, muutamia saattaa löytyä.
Ohje löytyy
Kirjoneuleessa on kyllä se hyvä puoli, että siihen saa upotettua vajaita keriä. Siinä missä palmikkosukat harvoin neuloontuvat yhdestä kerästä niin kirjoneuleeseen saa käyttää jämiä ja kaikenlaisia vajaita keriä. Lisäksi kirjoneulelapaset lämmittävät kivasti pakkasella. Ehkä näissä -20 pakkasissa tarvitaan muuta kuin yhdet lapaset mutta sellaisilla -5 - -10 asteen pakkasilla olen huomannut, että kirjoneulelapaset riittävät ja jos eivät, niin kahdet päällekkäin.
Sydänkellot lapaset ovat alennuksessa 15.2 asti.
Onko sulla enemmän lapasfiilis vai sukkafiilis? Oma lapasboksi houkuttelee neulomaan mua nyt enemmän lapasia kuin sukkia. Vaikka kyllä mä tuon sukkalaatikon pohjaltakin mietin, että neulon myös helmikuun sukat (sovelletusti) vaikka ensin ajattelin, että jätän väliin koska ohut lanka ja kirjoneule ei ole oikein oma juttuni. Mallikuvio ilmeisesti on helposti muokattavissa, niin ajattelin neuloa ne paksummalla langalla ja vähän muutenkin sovelletusti.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti