torstai 31. lokakuuta 2019

Lokakuun luetut kirjat

Ville Viholainen: Pätkäöiden sankarit

Minun piti valita romaaneja seuraavaksi lukulistalle, mutta kappas kappas, valitsinkin tämän kirjan. En enää muista, että mistä sain vinkin tähän kirjaan, mutta tällä kertaa oli kiva lukea tai kuulla miehen suusta ajatuksia lapsiperhearjesta ja kaikesta muustakin siihen liittyvästä. Tälle kirjalle siis tosi iso suositus, sillä tykkäsin ihan älyttömästi ja kuuntelin sen varmasti parissa päivässä. Kirja on juuri sopivan pitkä tai lyhyt omaan makuun. Taisi olla sellainen reilut 4 h ja sen kuunteli todella nopeasti varsinkin kun aihe oli niin mielenkiintoinen. Tässä kirjasta sai myös nauraa tai hymy tuli huulille varsinkin niistä lapsiperhesananlaskuista :D Mun piti ihan kirjoittaa niitä ylös, jotta muistan niitä myöhemmin. En ole törmännyt kovin usein tällaiseen miehen kirjoittamaan kirjaan, ja siksi se varmaan kiinnostikin. Kirjassa oli varmastikin tuttua asiaa jokaiselle perheelle, mutta sananlaskut ja pienet huomiot tekivät minun mielestä kirjasta mielenkiintoisen. Nimen perusteella hetken luulin, että kirja on lähinnä kuinka selvitä lyhyistä yöunista, mutta se on vain hauska nimi, eikä siis keskity mitenkään lyhyisiin tai pitkiin yöuniin. Yksi asia, josta pidin kirjassa, oli se, että sanottiin suoraan, että kaksi lasta ei mene siinä missä yksi tai kolme siinä missä kaksi. Monesti sitä kuulee, kun sanotaan, että kaksi lasta menee siinä missä yksi. Itse olen ihmetellyt, että onko asia tosiaan niin. Tässä kirjassa sekin sanottiin suoraan, ettei se ole (välttämättä) niin. Toki tässäkin asiassa on mielipiteitä yhtä monta kuin on ihmisiä, mutta tykkäsin, kun asioista sanottiin suoraan positiivisella tavalla.

Annan arvosanaksi: 4/5.

Laura Hannola, Julia Isoniemi, Johanna Kalliomäki, Linda Rautanen, Laura Rönnholm & Riina Salmivalli: Ruuhkavuosiopas

Tämä oli kirja, jonka lukemista odotin todella paljon ja siksi varmaan odotukset olivat myös korkealla. Mietin, että tämän kirjan nimi on kyllä todella kuvaava, mutta sana ruuhkavuosi varmaan kyllä karkoittaa lukijoita. Jotkut eivät nimittäin tykkää ollenkaan siitä sanasta. Eipä se nimi kirjaa pahenna, sillä kirjan pieni lisänimi rakenna hyvä arki ja kukoista töissä antaa paremman kuvan. Tämä kirja on kyllä omistettu kaikille heille, jotka taistelevat ruuhkavuosien tiimellyksessä. Ja varsinkin heille, joilla on yksi lapsi ja nämä asiat ovat ikäänkuin uutta ja saattavat tulla puskistakin. Kirja on minusta sopivan lyhyt, mutta tarpeeksi pitkä kuitenkin käymään läpi tärkeimmät osa-alueet kuten työ, parisuhde, perhe, harrastukset, lapset ym. Kirja oli hyvin asiapitoinen, mutta ei siitä huumoriakaan puuttunut vai tuoko käsite etäpäiväseksi hymyn huulillesi? :D Lisäksi kirjassa on tehtäviä, eli jos todella taistelet ruuhkavuosiosa-alueiden viidakossa ja olet välillä eksyksissäkin, niin lue tämä! Saat vielä paremman lopputulokset, jos teet myös tehtävät! Suosittelen kirjaa todellakin heille, jotka ovat ruuhkavuosien keskellä ja kaipaavat jotain päätöksiä elämään. En tiedä, saako tästä kirjasta muut ihmiset mitään ajateltavaa (ehkä ei?) joten en uskalla suositella sitä oikeastaan muille. Tai en minä ainakaan aikana ennen lasta olisi tullut lukeneeksi kirjaa ruuhkavuosista. Tietenkin jos asia kiinnostaa niin lue sitten mutta ei ehkä muuten.

Annan arvosanaksi 5/5.

Tässä kuussa tuli luettua nyt vain kaksi kirjaa kirjaa. Ja Ruuhkavuosioppaankin sain luetuksi ihan kuun viime metreillä. Mietin, että mistä tämä johtui, mutta en löytänyt sille yksiselitteistä syytä. Olen ehkä kuunnellut podcasteja enemmän? Lapsi ei ole nukkunut päikkäreitä niin paljon? Ehkä jotain tämän suuntaista. Tästä johtuen aloin myös hieman kyseenalaistaa koko äänikirjapalvelun, sillä en oikein näe järkeä jatkaakseen, jos saan kuunneltua/luettua vain noin yhden kirjan. Nimittäin aika kallis hinta yhdestä kirjasta. Mutta koska en tee johtopäätöksiä hetken mielijohteesta ja olen kuitenkin tykännyt äänikirjoista, niin annan toisen mahdollisuuden. Nimittäin äänikirjapalvelun lopettaminen toisi mahdollisesti myös lopun luetuille kirjoille, ja sitä en halua. Minusta on kuitenkin kiva listata kirjat ja palata niihin myöhemmin jos haluan. On kiva nähdä, että mitäs kirjoja sitä tuli luettua vuosi sitten. Vielä parempi on tietenkin, jos joku inspiroituu näistä suosituksista niin että alkaa lukea jotain mainittua kirjaa. Mikään ei ole parempaa kuin saada kertoa jostain kirjasta täällä. Lisäksi löysin myös pari kirjaa, jotka tahdon ehdottomasti kuunnella vielä Bookbeatista. Summa summarum, annan lisämahdollisuuden vuoden loppuun asti ja joulukuussa arvioin tilannetta uudelleen. Siihen mennessä olen myös saattanut keksiä uuden idean tälle postaussarjalle, ja jatkan sitä, jos päätän lopettaa äänikirjapalvelun.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti