torstai 24. lokakuuta 2024

Neuleohje: Ghostie setti - sukat ja lapaset yhdessä

Neuloin viime vuonna Ghostie sukkien kaveriksi lapaset, mutta silloin se ohje ja lapaset jäivät pöytälaatikkoon. En yleensä suunnittele kauheasti teemaneuleita, mutta kummitussukkia oli kiva suunnitella ja se on ollut hirveän tykätty ohje. Niinpä ajattelin julkaista sitten myös Ghostie lapasten ohjeet. Nyt Ghostie sukat ja lapaset löytyvät yhdessä settinä. En ajatellut julkaista lapasten ohjetta yksitellen ja välillä mietin, että poistanko myynnistä myös tuon Ghostie-sukkien ohjeen, mutta toistaiseksi saa olla nyt näin. Niin ja oikeastaan myös siksi settinä, koska enemmistö Instagram-seuraajista oli sitä mieltä, että settinä ohje. 

Ghostie setti löytyy Lankajengistä ja verkkokaupasta! En edelleenkään tiedä, että miten ravelryyn saa settiohjeita myyntiin niin toistaiseksi tämä on saatavilla vain kahdesta paikkaa.

Lankajengistä

Verkkokaupassa

Lapasten ohje on noin 3-4 -vuotiaalle lapselle, mutta sitä pystyy helposti soveltamaan lapsen käden koon mukaan. Kämmenosaa voi raidoittaa enemmän, jos kaipaa osaa pidemmäksi. Testineuloja neuloi ihan tasan ohjeen mukaan ja lapaset mahtui juuri täyttävälle 5-vuotiaalle. 

Neulo nämä yhdessä lapselle syksyn leikkeihin! 

Kummat ovat sinun suosikkisi?

PS: Nuppunen vauvan haalarin ohje on vielä alennuksessa, kurkkaa se täältä .

tiistai 22. lokakuuta 2024

Värihaaste: Harmaa

Lokakuun värihaasteen väri on harmaa, joka tuntui ensifiilikseltä vaikealta, sillä mielestäni meillä ei ole harmaata :D . Mutta näpyttelenhän mä tässä koko ajan harmaata läppäriäkin, joten kyllä sitä harmaata täytyy löytyä. Kaiken a ja o on ilmeisesti balanssi, sillä tykkään väreistä, mutta pukeudun kuitenkin neutraaleihin väreihin ja myös siihen harmaaseen. Tiedän, että vaatteista löytyy ainakin harmaata, mutta en lähde kuvaamaan harmaita vaatteita. Harmaat täytyy löytyä muualta kuin vaatekaapista. 

Ainakin olin lähes varma, ettei meillä ole kyllä harmaita astioita, mutta kuinkas sitten kävikään?

Harmaat neulomukset loistivat mielessä poissaolollaan, mutta miten kävi?

Nämä Feel good lapaset suunnittelin helmikuussa, kun helmikuu tuntui todella harmaalta. Niiden ohje löytyy mm. Lankajengistä. Helmikuussa oli ilmeisesti aika harmaa kausi neuletöissä, sillä silloin julkaisin myös Sydänsade lapasten ohjeen, joka löytyykin muuten vain Ravelrystä ja verkkokaupastani.


Neulon kyllä harvoin harmaalla, mutta viime aikoina ehkä vähän enemmän. Sanotaan, että neuleiden mallikappaleet pitäisi olla neutraaleissa väreissä, jolloin ihmiset voisi itse suunnitella sen värin ja moni ei osaa ajatella x neuleasiaa tietyn värisenä, jos sen näkee esimerkiksi pinkkinä. Tavallaan kyllä ymmärrän, mutta itselle vaan se neutraalilla värillä neulominen on hankalaa. Tykkään väreistä ja musta harmaalla neulominen on jotenkin hirveen tylsää. :D Täytyy jatkossa yrittää kuitenkin neuloa enemmän neutraaleilla, vaikka se vähän hankalaa olisikin.

Olen sanonut, että tässä haasteessa löytyy aina langoista niitä mainittuja värejä. Kävin myös lankavarastollani. Todiste, että harmaalla on neulottu, kun jämiäkin on jäänyt. :D

Uusin lankaostos. Lanka, jossa on vähän glitteriä, sitä ei voi koskaan vastustaa. Saas nähdä, mitä tästä tulee. Mietin ostaessani, että mitä neuloisin tästä, mutta en tullut siellä mihinkään varmaan tulokseen.
 
Saa ehdottaa kommenteissa, että mitä kivaa tällaisesta kimaltavasta monisävyisestä langasta voisi neuloa!

Joskus harmittelin, kun ei ollut mustaa lankaa ja musta väri on Jonsukissa aika yleinen. Keksin sitten neuloa mustat osuudet harmaalla. Minusta tuli ihan kivat Valentina-sukat. Nämä taisi muuten olla ensimmäiset pitkät kirjoneulesukat, vaikka joskus vannoin, etten ole kirjoneuleneuloja, varsinkaan pitkien sukkien. Mutta näitä oli kiva tehdä ja jäi suorastaan koukkuun ja varsi tuli lähes yhdeltä istumalta. Minusta JonSukat- mallit ovat myös hyviä malleja kirjoneulealoittelijoille. Tosin lankaa saa varata aika paljon pitkiin kirjoneulesukkiin, mutta on Jonsukissa myös lyhyempivartisia ja myös lapasia.

Lasten Iltavilli -villahousujen ohje on tulossa, toivottavasti vielä tänä vuonna. Keksin suunnitella lasten villahousumallin, jonka nimesin Iltavilliksi. Sopii jotenkin täysin hyvin yhteen. Tämän mallikappaleen neuloin myös harmaalla, sillä en halunnut mallikappaleeksi tytön enkä pojan väriä, joten harmaa on sopivan keskellä. 

Muita kahvikuppeja ei harmaana löytynyt kuin tämä, joka onkin täydellinen motivaatiomuki. Näitä horoskooppimukeja löytyy Fazerin vierailukeskuksesta kaikissa horoskooppimerkeissä. 

En tiedä, onko kannessa harmaata, mutta nimessä on, niin otin kirjan mukaan, koska sopii hyvin tuon mukin jatkoksi. Luen kirjaa parhaillaan ja onpa muuten mielenkiintoinen. Kirjassa on mielenkiintoisesti kerrottu omaelämäkertamaisesti self help asiaa. Etenen kirjaa todella hitaasti, sillä tekstiä on aika paljon eikä ylimääräisiä tyhjiä sivuja, mutta hitaasti hyvä tulee. Ensin siis kirjoittaja kertoo asioita omasta elämästä ja lopussa on aina haaste jokaiselle. Mielenkiintoinen kirja! Kirjan alku oli myös vähän raaka, sillä siinä kuvataan väkivaltatilanteita ja pientä kiroiluakin kirjassa on, josta en tykkää. Mutta ilmeisesti kiroilu kirjoissa on tyylikeinoja. Joudun palauttamaan kirjan kohta mutta täytyy laittaa uudelleen varaukseen, jotta voi jatkaa lukemista. En nimittäin ehdi lukea kuukaudessa mitenkään ja epäilen että varauksia tähän kirjaan on.

Harmaa on myös kohtuuyleinen väri kodinkoneissa ja kahvikoneesta löytyi harmaata sekä mehulingosta. Lisäksi varmasti olisi löytynyt harmaita pehmoleluja lapselta, mutta niitäkään en kuvannut, koska olisi tullut vain kissakuume. :D 

Laitan loppuun vielä kuvan harmaasta taivaasta, mutta ainakin on hieno kontrasti kun ihania värejä vielä puissa. 

Tämä värihaaste on kyllä kiva ja näitä tulee kait ilmeisesti joka kuukausi (?) eli kaksi väriä on vielä jäljellä. Tässä tulee pohdittua samalla hyvin omia värimieltymyksiä. 

Neulotko sinä harmaalla?

sunnuntai 20. lokakuuta 2024

Jämälankasukkia lisää

Tänä kesänä ei ollut sellaista sileän neuleen pipoa ohuesta langasta reissuneuleena, ja sitä vähän kaipailinkin. Kaipaan muuten vieläkin sellaista! Sellaista on nimittäin ihan älyttömän helppoa neuloa kaikissa erilaisissa liikkuvissa tilanteissa. Kesäkuun alussa loin silmukat raitasukkiin ja jämälankalapasiin ja ajattelin niitä sellaisiksi reissuneuleiksi. Kyllähän ne toki olivat sellaisia. Ne vain jossain vaiheessa unohtui sitten johonkin projektipussiin.

Nämä tulivat valmiiksi elokuussa ja nyt ne matkaavat jonnekin keräykseen. Inspiroiduin omista palkkiraitasukista sen verran, että halusin neuloa vastaavilla väreillä pienemmät sukat. Näihinkin sai hyvin käytettyä jämälankoja. Nyt alkaa tuntua, että keräyskiintiö on täynnä ja eiköhän näistä saa hyvin pehmeitä paketteja tarvitseville. 

Aina välillä tulee tällaisia neulekeräysspurtteja, kun tekee mieli neuloa sukkia ja lapasia varastoon. Myös jämälankavarastot täyttyvät välillä ja niitä pitää pienentää neuloen jämälankasukkia ja -lapasia. Ehkä jossain vaiheessa pääsen tilanteeseen, kun sellaisia yksittäisiä keriä tai muita 'epämääräisiä' lankoja ei ole. 

Mikä näistä on suosikkisi? Oma suosikkini taitaa olla tuo viimeisin pari, kun miellyin tuohon väriyhdistelmään.

perjantai 18. lokakuuta 2024

Neulo vauvan peitto uudella tavalla!

Tällä viikolla on ollut blogissa vähän vauvamaisia juttuja ja vielä yksi sellainen.

Tämän idean bongasin Neulomuksia sydämestä FB-ryhmästä. En tiedä, onko tämä uusi tapa muille, mutta itselle se oli. Edelleen löytyi sellaisia vanhempia merinolankoja, joista ei oikein voi neuloa sukkia eikä suunnitella neuleita, niin ne on hyvä neuloa vauvan peitoksi. Projekti, joka ei lopu ihan heti kesken. Taisin myös purkaa jotain huivin alkua (tuo keltainen lanka) ja siitähän sitten tuli lisää sitä lankaa neulottavaksi. 

Helppo ohje:

Luo esimerkiksi 5 silmukkaa tai muu itsellesi sopiva määrä. Lisäykset tapahtuu aina joka toinen kerros esimerkiksi aina oikean puolen kerroksella ja molemmissa reunoissa. Sitten vain neulotaan aina oikein ja muistetaan lisätä joka toinen kerros molemmissa reunoissa. Neulotaan niin pitkälle, kun lankaa riittää tai peiton leveys on muu sopiva leveys. Itse neuloin siihen asti, kun ensimmäinen lanka (väri) loppui. Sen jälkeen kavennetaan molemmissa reunoissa joka toinen kerros ja jatketaan aina oikean neulomista. Raidoitin neljän kerroksen välein.

Voiko olla helpompaa tapaa neuloa pieni peitto, joka soveltuu esimerkiksi vauvan peitoksi? Tämä varmaan kävisi myös niihin polvipeitoiksi, joita aina välillä kerätään keräyksissä ja ohjeen peräänkin kysellään.

Kuvassa näkyvien sukkien ohjeet löytyy mm. Ravelrystä.

Tämän peiton koko on noin 60 cm x 60 cm eli sopii hyvin vastasyntyneen vauvan peitoksi. Peiton kokoa saa tehtyä isommaksi, kunhan vain neuloo enemmän lisäyksiä. En laskenut silmukoita, kuinka paljon oli keskikohdassa, kun aloin kaventaa. Neuloin 3,5 mm puikoilla ja lankana oli Adlibriksen jo poistunut merinolanka. Peitto painaa 195 g. Näitähän voi neuloa myös yksivärisenä, kaksivärisenä tai raidallisena näin. Kaksivärisenäkin tulisi kiva, kun valitsisi yhden värin puoliväliin ja toisen värin puolivälistä loppuun. 

Tein reunoihin icordit ja se vähän ehkä veti peiton reunoja kasaan neulomisen aikana. Mutta todella hyvin peitto myös suoristui kastelussa. Kastelin peiton aika hyvin ja pingotin, niin reunat suoristui. Jos peiton neuloo esimerkiksi sileällä neuleella, niin reunoihin voi tehdä aina oikein reunukset.

Oletko sinä neulonut peittoa tällä tavalla?

keskiviikko 16. lokakuuta 2024

Uusi neuleohje: Nuppunen vauvan haalari

Kerroin aiemmissa postauksissa, että olen kaivannut uusia suunnittelutuulia ja uusia juttuja neulesuunnitteluun. Nyt niitä on kuvassa ensimmäinen. Nimittäin vauvan neulottu haalari!

Neuloin jo tätä keväällä, kunnes se jäi vähän muiden juttujen jalkoihin ja taisin jopa purkaa nyt syksyllä sen keväällä aloitetun työn. Onneksi se oli ihan alussa niin ei paljon harmittanut purkaa. Nämä isommat työt vaativat kyllä paljon aikaa. Sitten kun vauhtiin pääsee, niin tulee neulottua melkein parissa päivässä. Niin taisi käydä tämänkin kanssa, että itse neulominen ei vienyt montaa päivää, mutta kaikki muu on sitten enemmän aikaavievää.





Tässä vauvan haalarissa on kolme kokoa: 62/68, 74/80 ja 92/98. Koot ovat isohkoja, varsinkin pituudeltaan, eli kokonumero vastaa enemmän sitä jälkimmäistä kokoa. Ensimmäinen koko on siis enemmän 68 kuin pienempää. Olen kuitenkin yrittänyt kirjoittaa ohjeeseen pieniä, helppoja soveltamisvinkkejä, kuinka voi itse helposti soveltaa saadakseen sopivan koon. Vauvat kun ovat kuitenkin niin erilaisia että melkeinpä vaikeinta oli tässä miettiä nämä koot. Pienimmän koon jätin vähän tarkoituksella pois, mutta koolla 62/68 ja muutamilla soveltamisvinkeillä saatat saada myös sopivan haalarin 0-3 kk:n ikäiselle vauvalle. Vastasyntyneelle tämä haalari taitaa kuitenkin olla iso mutta eipä hätää, vauvat kasvavat ihan hirmu nopeasti :)

Tämä oli iso projekti ja vaati todella paljon aikaa kaikkinensa juttuineen. Mutta olen kyllä tyytyväinen ohjeeseen näin ensikertalaisena ja toivottavasti tekin tykkäätte! Vauvajutut ovat kuitenkin niin ihania suunniteltavia, ettei niitä oikein henno jättää poiskaan. :D 

Ohje löytyy



Lankajengistä (tulossa pian ellei ole jo!)

Ohje on myös alennuksessa 27.10 asti kaikissa myyntikanavissa.

Tykkäätkö neuloa vauvan juttuja?

tiistai 15. lokakuuta 2024

Kiitos!

Koska kiittää ei voi koskaan liikaa, niin päätin tehdä tällaisen kiitos-postauksen tänne bloginkin puolelle! Kaikki lähti oikeastaan Soleado-tuubihuivista, joka ylsi Lankajengissä syyskuussa suosituimpien neuleohjeiden listalle.


Kiitos niin paljon! <3 Jokainen osto, tykkäys, jako merkitsee todella paljon. Vaikka yleensä pyrinkin ajattelemaan, ettei yksittäisillä kuvien tykkäyksillä ole väliä, mutta kyllä niillä on. Se, että saako kuva esimerkiksi 267 vai 183 tykkäystä ei ole merkityksellinen. Mutta se, että tykkäätte kuvistani, ostatte ohjeitani, kommentoitte blogiin, on merkityksellistä. Teen neulesuunnittelua myös oman itseni takia ja siksi, että rakastan sitä ja ideoita tulee ikkunoista ja ovista ja välillä vähän liikaakin. Mutta teen myös neulesuunnittelua siksi, että tykkäätte ohjeistani. <3


Soleado tuubihuivin ohje löytyy mm. Lankajengistä . Soleado sukkien alennus päättyy myös tänään. Vielä ehtii hankkimaan sen ohjeen alennushinnalla.

Neulesuunnittelussa yhdistyy oikeastaan useita eri asioita, mistä pidän. Ei se aina helppoa ole, mutta se lisää myös omaa oppimista, kehittymistä, kärsivällisyyttä, ongelmanratkaisukykyä ja paljon monia, eri asioita. Vaikka olenkin ollut ihan kivoissa ja mielenkiintoisissa työpaikoissa, niin mikään niistä ei vedä vertoja neulesuunnittelulle. Se on työ, jota rakastan kaikista eniten! Se into, innostus, ideointi on jotain, mitä en ole kokenut missään aiemmin vaikka olen kyllä ollut innostunut aiemminkin. On ihan erilaista herätä aamulla siihen, mitä rakastaa täysillä kuin siihen mikä olisi ihan kiva tai semiok. <3 

Joten kiitos! <3 Tästä jatketaan neulematkallani! 

sunnuntai 13. lokakuuta 2024

Neulojan torkkupeitto - Tule mukaan peiton neulomiseen!

Lankajengissä on käynnissä Neulojan torkkupeiton yhteisneulonta. Tässä projektissa on mukana 8 suunnittelijaa ja jokainen suunnittelija on suunnitellut kaksi neulotun palan ohjetta, jotka sitten julkaistaan seuraavien viikkojen sunnuntaina. Parhaiten tiedon saa, kun seuraa Lankajengin Instagram-tiliä tai Facebooktiliä. Siellä kerrotaan, missä palan ohje julkaistaan. Jokainen suunnittelija julkaisee ohjeen omana päivänään omassa valitussa kanavassaan, mitä todennäköisemmin Instagramissa, tai Facebookissa tai omalla kotisivullaan tai blogissaan. Minä julkaisen palojen ohjeet täällä blogissa ja Instagram-tililläni.

Näistä paloista sitten yhdistetään peitto ja palojahan jokainen voi neuloa itselleen sopivan määrän. Kaikki palat ovat noin 10 cm x 10 cm kokoisia. Vähän jännittää, että millaisia paloja muut ovat suunnitelleet ja tuleeko esimerkiksi samanlaisia tai samantyyppisiä paloja. Minulle tuli selkeästi mielikuva, että palat ovat pintaneuletta ja kohtuuhelppoa sellaista. Langoiksi valitsin jämälangoistani neutraalit värit, sillä yhtäänhän ei tiedä, mitä värejä muut ovat valinneet. Nämä värit löytyivät hyvin jämälangoistani. Lisäksi halusin myös, että palat ovat helposti sovellettavia esimerkiksi jos on erilainen käsiala. 

Lankana näissä on 100 g = 200 m eli seiskaveikkavahvuiset langat. Lankaa tarvitset noin 10 g / pala. Minulla tuli 20 silmukalla hyvin 10 x 10 cm kokoinen pala, mutta jos käsialasi on erilainen niin eipä hätää, saat helposti sovellettua ohjeen omalle käsialallesi. Jos käsialasi on tiukempi, neulo kahden silmukan mallikertaa enemmän. Jos löysempi, niin neulo vähemmän.

1. pala. (harmaa)

Luo 20 silmukkaa ja neulo ensimmäinen kerros (np) nurin.

Oikea puoli: Neulo *2 s oikein, 2 s nurin*, toista *-* koko kerros loppuun asti.

Nurja puoli: Neulo *2 s oikein, 2 s nurin* toista *-* koko kerros loppuun asti.

Neulo vielä kerran yllä mainitun tavoin sekä oikean puolen ja nurjan puolen kerrokset. Olet neulonut 4 kerrosta joustinta.

Joustimen jälkeen neulo sileää neuletta 4 kerrosta;

Neulo oikealla puolella silmukat oikein, nurjalla puolella silmukat nurin.

Sileän neuleen jälkeen toista joustimen 4 kerrosta ja tämän jälkeen vielä 4 kerrosta sileää neuletta.

Neulo vielä 4 kerrosta joustinta ja 4 krs:sta sileää neuletta.  Neulo lopuksi 4 kerrosta joustinta. Jos palan korkeus ei ole vielä 10 cm, neulo vielä 4 kerrosta sileää neuletta.

Kun palan korkeus on 10 cm, päättele silmukat.

Tässä vielä kuvamuotoinen ohje. Toista kerroksia 1-8 sen verran että palan korkeus on 10 cm.

Kaaviota luetaan (op) oikealta vasemmalle ja (np) vasemmalta oikealle.

2. pala (ruskea)

Luo 20 silmukkaa ja neulo ensimmäinen kerros (np) nurin.

1. krs (op): Neulo *1 s nurin, 3 s oikein*, toista tämä vielä neljä kertaa

2. krs (np): Neulo 2 s nurin, *1 s oikein, 3 s nurin* toista *-* vielä kolme kertaa ja neulo 1 s oikein, 1 s nurin.

3. krs (op): Neulo samoin kuin 1. krs.

4. krs (np): Neulo samoin kuin 2. krs.

Toista kerroksia 1-4 kunnes palan korkeus on 10 cm. Kun korkeus on 10 cm, päättele silmukat.

Tässä vielä kaaviomuotoinen ohje. Toista kerrokset 1-4 kunnes palan korkeus on 10 cm.

Kaaviota luetaan (op) oikealta vasemmalle ja (np) vasemmalta oikealle.

Merkkien selitykset:
   tyhjä ruutu     = op: neulo oikein, np: neulo nurin
musta piste = op: neulo nurin, np: neulo oikein

Tässä oli minun palaohjeeni ja seuraava palaohje tulee seuraavalta suunnittelijalta ensi sunnuntaina. Seuraa siis Lankajengin tiliä Instagramissa ja/tai Facebookissa, niin saat infot sieltä.

Oletko mukana vai seuraatko vierestä?