Maanantai-aamuna luin Hesarin tuttuun tapaan ja silmäni pysähtyivät yleisön osastolla -palstalla. Siellä oli käsityöopettaja kirjoittanut lasten käsityötaidoista, jotka ovat vaarassa romahtaa. Klikkiotsikko tai ei, päädyin lukemaan koko artikkelin. Uuden opetussuunnitelman mukaan käsityötunteja on karsittu ja niitä on kaksi tuntia viikossa seitsemännellä luokalla. Nämä kaksi tuntia jakautuvat siis niin, että yksi tunti puukässää ja yksi tunti tekstiilikässää. (Saanhan käyttää näitä nimityksiä :D ). En ihan tarkasti muista, miten omalla kohdallani oli aikoinaan; olimme ilmeisesti valinneet etukäteen em. käsitöiden välillä ja sitä valittua oli sitten se kaksi tuntia (tai enemmän?) viikossa. Itse valitsin tekstiilityön, se oli jotenkin itsestään selvää minulle. Meillä taisi olla ala-asteella tuo tutustuminen siihen toiseenkin käsityöaineeseen ellen väärin nyt muista?. Mutta kyllähän tuossa siis on karsittu käsityötunteja nyt. Sinänsähän sehän on hyvä että päästään tutustumaan molempiin käsitöihin, mutta huonoa se, että tunnissa per viikko ei varmaan ehditä tekemään sen suurempia töitä. Tokihan aina kutomista ja virkkaamista voi jatkaa kotona niistä innostuttuaan, mutta en nyt ole aivan varma, moniko seiskaluokkalainen näin tekisi.
Olen kyllä aivan samaa mieltä, että on tyhmää kun lapsen ja nuoret joutuvat aina kärsijöiksi näissä säästötalkoissa. Kirjoittaja kuvaili haaveilu, kokeilu, suunnittelu, yrittäminen, erehtyminen, kehitteleminen, ahertaminen ja onnistuminen käsitöiden prosessia. Ja silmissäni kirkastui; juuri noinhan se on! Minusta tuntuu, että teen jatkuvasti päivässä näitä edellämainittuja asioita. Vaikka olen töissä, niin saatan silti suunnitella mielessäni jo jotain seuraavaa työtä. Tai ainakin haaveilen niistä seuraavista töistä. Tätä samaa teen myös illalla ennen kuin nukahdan. Eilen illallakin ennen kuin nukahdin, niin suunnittelin jo vaikka kuinka montaa seuraaavaa työtä. Olen vain jotenkin niin fiiliksissäni, että olen löytänyt uuden innostuksen kutomiseen ja virkkaamiseen! En minä tosin näin fiiliksissäni ollut siellä seiskaluokan käsityötunneilla, tykkäsin kyllä olla siellä ja tehdä käsitöitä, mutta tämä suurempi innostus löytyi kyllä nyt vasta myöhemmällä iällä. Toivottavasti nämä nuoretkin, jotka ovat nyt näiden säästöjen uhreina, niin löytävät palon käsitöihin myöhemmin. Vaikka sitten vapaa-ajalla tai jonkin muun tapahtuman kautta. Käsityöt ovat kyllä aika rikkaus, ja onneksi sitä ei mielletä enää (ainakaan niin paljon) mummojen harrastukseksi. Käsitöissä todellakin luovuus pääsee kukkimaan. En ole muuten ikinä pitänyt itseäni luovana henkilönä, mutta luulenpa vaan että minustakin löytyy sitä luovuutta käsitöiden myötä. Ihanaa että nykyisin nuoretkin ovat löytäneet kutomisen, virkkaamisen ja puutyöt. Eihän se tietenkään taas kaikkien juttu ole, mutta minusta on ihana seurata esim. instagramissa kun lapsi on perustanut käsitöilleen instatilin.
Olipa tässä taas ajatusvirtaa käsitöistä, mutta ilmeisesti mun elämä pyörii nyt näiden käsitöiden ympärillä. Jos aamulla lähes ensimmäinen ajatus on saispa kutoa niin luulen että olen löytänyt polkuni.
Mukavaa viikkoa ja hei, se on piakkoin lankalauantai tulossa ja eiks lankalauantai tarkota lankoja ja puikkoja? ;) Silloin ainakin saa ja pitää kutoa koko päivä :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti