sunnuntai 13. kesäkuuta 2021

Pinkit lyhytvartiset villasukat

Viime kuussa (vai huhtikuussa?) kerroin omia suosikkeja Novitan kesänumerosta ja niissä oli mm. yksi lyhytvartiset villasukat -malli. Kuten jo arvelinkin, niin se päätyi ekoina puikoilla ja vielä valmistuikin ekana ko. lehdestä. Mutta näiden sukkien neulomisessa kävi pieni moka.


Tätä ei ehkä pitäisi myöntää, mutta en yleensä katsele lankojen eränumeroita niitä ostaessa. Toki jos ostan villapaitalangat jostain lankakaupasta, niin myyjä yleensä on katsonut ostovaiheessa, että ovat samaa erää. Jos ostan pari kerää marketista, niin hyvin harvoin tarkistan, että ovat samaa erää. En ole kyllä siltikään aiemmin törmännyt värieroihin erien välillä, mutta näissä sukissa kävi pieni moka. Aloitin nämä itse asiassa jostain vajaasta pinkistä kerästä, mikä sitten tietenkin loppui ennen kuin toinen sukka tuli valmiiksi. No, otin sitten uuden samansävyisen pinkin kerän. Tuloksena, että toinen sukka on kaksivärinen ja kerän vaihtuminen näkyy selkeästi värierona. Tämä hieman kyllä harmittaa, sillä näitä en nyt voi antaa lahjaksi kenellekään. Eihän se tietenkään omassa käytössä haittaa (vaikka ehkä vähän haittaa kuitenkin :D ) mutta eipä sitä nyt tekemättömäksikään saa. Saatoin ehkä kuvitella, että lyhytvartiset sukat olisivat valmistuneet tuosta vajaasta kerästä.

Tämä malli on kyllä kiva, ja voisin neuloa toisetkin. Saatoin poiketa hieman ohjeesta ja neuloin 12 s per puikko jalkaosuuden. Näin ainakin omaan jalkaan tuli ihan sopiva. Malli on myös hyvin helppo ja kaunis pitsikuvion ansiosta. Nämä ovat juuri kivat kesäsukat tai vaikkapa oiva mökkituliainen kuten lehdessä oli mainittu. Toinen oma sovellus ohjeesta poiketen on kärkikavennukset. Tein sädekavennukset, vaikka ohjeessa taisi olla nauhakavennus. 

Oletko sinä neulonut jotain Novitan kesänumerosta? Ja jos, niin mitä?

perjantai 11. kesäkuuta 2021

Ajatuksiani Urban Knit -kirjasta

Sain joululahjaksi tuon kaikkien neulojien himoitseman neulekirjan: Urban Knit -neulekirjan. Tämä postaus on aloitettu tammikuussa, mutta ajattelin palata siihen ja ajatuksiini kirjasta. Tässä postauksessa on siis myös tämän hetkisiä ajatuksiani siitä. En koskaan ehtinyt julkaista tätä silloin, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan :D

Ensinnäkin, kirja on sellainen jokaisen neulojan klassikkoneulekirja, jolla tarkoitan, että tämä neulekirja ei vanhene koskaan. Tai ainakaan vaikuta siltä, että vanhenisi. Siellä olevat mallit ovat sellaisia peruslemppareita, jotka sopii oli vuosi 2021 tai 2030.  Kirjassa on pipoja, huiveja, neuleita.... Sellaisia, jotka on ns.turvavaatteita kiireiseen arkiaamuun tai jotka voi vain kiskaista päälle, kun iskee vaatekriisi. Vielä en ole ottanut mitään puikoille, koska haluan suunnitella ja miettiä tarkoin, minkä valitsen ensimmäiseksi käsityöksi. Nämä olivat ajatuksiani heti kirjan saamisen jälkeen. 


Ja voin kyllä samaistua edelleen niihin. En ole edelleenkään ottanut mitään puikoille sieltä, koska nyt on vain tullut muita projekteja sen tielle. Viime aikoina olen kuitenkin löytänyt itseni selailemasta kirjaa entistä useammin ja samalla miettien, että mistä langasta tekisin tämän ja tämän. Kirjan neuleohjeet ovat tietyille langoille, mutta kirjassa on myös kerrottu, miten voi valita jonkin toisen langan. Tämä on mielestäni hyvä asia, sillä itse en ainakaan pysty jokaiseen neuleprojektiin hankkimaan ohjeessa mainittua lankaa ja tykkään soveltaa muutenkin. 

Olen miettinyt kirjasta pipoa, sukkia ja huivia. Varmaan tämän lämmön ansiosta nyt ei oikein houkuta aloittaa villapaitaa. :D Kun sain kirjastosta lainaan tuon 52 x villahuivit kirjan, niin sen myötä aloin myös haaveillan Urban Knitin huiveista. En usko, että ainakaan ihan heti alan neuloa 52x villahuivit kirjasta huivia, mutta Urban Knitistä voisin. Pidän Urban Knitin kuvituksesta, ohjeista ja sen yksinkertaisesta tunnelmasta. Kesä ei ehkä ole ihanneaikaa neuloa pipoa tai huivia, mutta en yhtään ihmettelisi, jos tämän viikon lopussa puikoillani on huivi tai pipo :D 

Kaipaisin ehkä itselleni lisää rohkeutta kokeilla toista vaihtoehtoa ohjeessa mainitusta langasta. En usko, että ohjeen mukaisia lankoja edelleenkään hankin, mutta suunnittelen neulovani jotain kirjasta toisella langalla. En tiedä, onko itselläni mitään sopivaa lankaa kirjan ohjeisiin, mutta haluaisin kuitenkin kokeilla. Ehkä otan kirjan seuraavan kerran puistoon tai rannalle ja jatkan suunnittelemista. Eikös se hyvin suunniteltu ole jo puoliksi tehty? :D 

Oletko sinä neulonut Urban Knit -kirjasta jotain? Mikä on suosikkimallisi kirjasta?


tiistai 8. kesäkuuta 2021

Kesälukeminen

Viime kirjapostauksessa taisin vähän huijata, kun sanoin, että seuraavan kerran kirjoja tulisi kesäkuun lopussa. Silloin en vielä tiennyt, että mulla on yksi uusi kesälukeminen :D Sain nimittäin Otavankirjoilta Elina Backmanin uusimman dekkarin. Mietin jo viime kuussa, että miksi ihmeessä en ole lukenut tai kuunnellut dekkareita, koska rikosaiheisia kirjoja on kuitenkin kuunneltu jo tovin. Siksi tämä kirja tuli sopivaan saumaan!


 

Meinaan nimittäin lukea tämän kirjan kesällä ja saa nähdä, että kuinka kauan sen lukeminen kestää. :D Kirja on kuulemma hyvin koukuttava, eikä sitä oikein malttaisi päästää käsistä. Kirjan teemat ainakin kuulostavat sopivan samaistuttavilta, ja jännittäviltä. Vaikka kirja on jatko-osa aiemmalle Backmanin kirjalle, niin sitä ei kuitenkaan tarvitse olla lukenut lukeakseen tämän. En ole itsekään sitä lukenut, ja uskon selviäväni silti tästä kirjasta ihan hyvin!


 

Tällä hetkellä kesä tuntuu aika kivalta ja en malta odottaa, että pääsen kirjan kanssa rannalle, puistoon, mökille ja oikeastaan ihan minne vain. Parvekekin täytyy vielä virittää kesäkuntoon ja sielläkin pystyy iltamyöhään sitten lukemaan tätä kirjaa! Vielä ei olla edes juotu aamukahveja yhtään parvekkeella, mutta eiköhän niitäkin ehdi vielä hyvin! 

Mitä sinä aiot lukea kesällä? Kuulostaako kirja jännittävältä kesälukemiselta?

sunnuntai 6. kesäkuuta 2021

Ensimmäinen kevätneulepaita

Huhtikuussa sain tosiaan valmiiksi ensimmäisen paidan. Viime vuonnahan yritin neuloa paitaa, mutta jotenkin päädyin aina purkamaan sen ja siihenhän se sitten jäi. En ehkä ollut vielä valmis sellaiseen silloin, koska tänä vuonna kaikki on tuntunut ihan erilaiselta. Tämä paita taisi valmistua peräti muutamassa viikossa. 

 

Valitsin langat omista kätköistä ja päätin kokeilla Adlibriksen ohutta puuvillalankaa kaksinkertaisena. Ja mielestäni paidasta ei tullut yhtään liian paksu vaan juuri sopiva kevääseen. En tätä paitaa ehkä käyttäisi kuumana kesäpäivänä, mutta viileimpinä päivinä kyllä. Mulla oli tuota Adlibriksen lankaa valkoisena ja vaaleanpunaisena ja neuloin resorit vaaleanpunaisena ja muuten valkoisena. Valkoinen ei ole ihanneväri itsellä, varsinkaan lapsen kanssa, mutta nyt näen jo sopivia asukokonaisuuksia tämän kanssa. Esimerkiksi mustan pitkän hameen kanssa tämä tulee ehdottomasti käyttöön!


Puikkokokona minulla taisi olla 4 pyöröpuikot ja silmukkamäärä vartalo-osassa oli suunnilleen 100 silmukan luokkaa. Ihan tarkkoja silmukkamääriä en muista. Mutta aika perinteinen ylhäältä alas neulottava paita, eli ei oikeastaan mitään ihmeellisyyksiä paidan ohjeessa. En oikeastaan käyttänyt tähän mitään ohjetta vaan kokeilemalla neuloin. Taisin sovittaa paitaa kerran tai kaksi ja siitä tuli ihan hyvänkokoinen. Hieman löysemmän olisin ehkä halunnut, mutta ei tämä mikään liian tiukka ole.

Se on muuten totta, että paitojen neulomiseen jää koukkuun. Nyt on jo valmistunut toinenkin paita ja kolmaskin on mielessä. Kolmanteen paitaan haluaisin jo jotain pientä twistiä, mutten oikein tiedä mitä. Voi olla, että kolmas paita vaihtuukin kesätoppiin, sillä kesätoppejakin on ollut mielessä. Kieltämättä kesätoppi kuulostaisi paremmalta, sillä paitoja on kuitenkin jo tullut tehtyä kaksi ja olisi kiva kokeilla topin tekemistä. No, aika näyttää!

Millainen on sinun lempikesäpaitasi?


perjantai 4. kesäkuuta 2021

Kesäkuun ekan viikon keskeneräiset

Tällä viikolla vaihtui jo kesäkuu ja aika hurjaa vauhtia aika taas kuluu. Tajusin myös tässä tällä viikolla, että mullahan on hyvin vähän tällä hetkellä keskeneräisiä neuletöitä. Kaipaisin jotain suurempaa työtä puikoille. Nyt kun kaksi suurempaa valmistui toukokuussa, niin mieli haluaisi aloittaa taas suuremman projektin. En tiedä, olisiko se kesätoppi vai -paita. Toppi voisi tuoda vähän vaihtelua puikoille, kun tässä nyt on jo kaksi puseroa tehty. Muutamia mallejakin olen jo silmäillyt sillä silmällä.

Kesäkuun jälkeen ollaan puolivälissä sukkalaatikkoprojektinkin suhteen. Ja täytyypä muuten todeta, että 1 neuleohje per kuukausi on ollut aika tiivis tahti. Olen siitä jäljessä edelleen, mutta pieni luotto on, että tänä vuonna on 12 omaa neuleohjetta ja sukkalaatikko täynnä! Voi olla, että olen väärässä ;) Se nähdään sitten joulukuussa. Seuraavan mallin suunnittelu on periaatteessa testineulojia vaille valmis. Mutta jostain syystä alan aina himmailla tietyssä vaiheessa. Lisäksi olen kyllä suunnitellut ajatustasolla seuraavaakin mallia ja ensimmäiset draftit piirretty. 


Palataan takaisin keskeneräisiin. Tällä hetkellä kesken on siis:

** oma malli

** sukkalottomalli

** eräs Niina Laitisen ikuisuuskeskeneräinen

** Novitan Yrttitarhamalli

** vauvan neulepaita

Suurin osa keskeneräisistä on sukkia, mutta ohjeista, eikä villiä raitasukkaneulomista :D Enää en ole neulonut tänä vuonna niin paljon raitasukkia, sillä viime vuonna niissä tahti olikin aikamoinen. Hetkeen en ole myös neulonut jämälangoista mitään. Tilanteeseen varmaan täytyisi tehdä pieni muutos, sillä jämälankakori pursuilee taas ajoittain ;)

Neulotko sinä mieluummin kesäpuseroita vai kesätoppeja?

torstai 3. kesäkuuta 2021

Resepti: Sokerittomat marjadonitsit

En tiedä, miksi en ole aiemmin hankkinut donitsipeltiä, mutta ainakin tällä hetkellä se tuntuu olevan hyvin hyödyllinen kapistus. Vähän ennen vappua sain idean, että kokeilen donitseja. Ensimmäinen donitsiresepti taisi olla nämä vauvan vappudonitsit. Vaikka siinä on mainittu vauvan, mutta mielestäni ovat aivan hyvät vanhemmalle lapsellekin sekä aikuisille, jotka haluavat minimoida sokerin. Nuo tein aivan Annin ohjeella ja resepti on aivan täydellinen! Viime viikolla sain idean taas donitseista ja päätin kokeilla sokerittomia marjadonitseja.

Ulkonäkö ei ole kovin siisti johtuen mustikoista, mutta minusta maku senkin edestä parempi :D Laitan tähän nyt reseptin, vaikka alkuperäinenkin on löytynyt netistä. Muokkasin sitä kuitenkin hieman.


SOKERITTOMAT MARJADONITSIT

1 dl rypsiöljyä
1 dl maitoa
2 kananmunaa
1 hedelmäsosepussi
3 dl täysjyvävehnäjauhoja + 1 dl kaurajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljaa
n.1,5 dl marjoja (oman valinnan mukaan) 
 
kanelia, kardemummaa
  1. Vispaa öljy, maito ja kananmunat sekaisin.
  2. Lisää hedelmäsosepussi
  3. Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää taikinaan ja sekoita tasaiseksi.
  4. Kääntele varovaisesti marjat taikinaan. Jos käytät suurempia marjoja, kuten mansikoita, ne kannattaa ensin pilkkoa pienemmäksi.
  5. Lusikoi taikina voideltuun donitsipeltiin. Myös muffinipeltiä voi käyttää.
  6. Paista 200 asteessa noin 10 minuuttia. Muffinipellillä paistoaika on hieman pidempi.
  7. Valmiiden, jäähtyneiden donitsien päälle voi ripotella tomusokeria.
Seuraavaksi ajattelin kokeilla muilla marjoilla kuin mustikoilla, jos niillä ulkonäkökin olisi hitusen nätimpi :D Näitä donitseja en kuorruttanut millään ja ripotetun tomusokerinkin voi jättää halutessaan pois. Seuraavaksi ajattelin kokeilla jotain suklaisia donitseja, sokerittomasti tietty!

Oletko sinä leiponut donitseja? Kerro oma donitsivinkkisi!

tiistai 1. kesäkuuta 2021

Toukokuun kulutus: 2 suurempaa työtä valmistunut

Miten musta tuntuu, että aloitan aina samalla tapaa nämä kuukausikoosteet? :D Toukokuu meni vauhdilla ja hyvin monipuolisin ajatuksin. Toukokuussa ei tullut lankaostoja yhtään, mikä on aina vain positiivista. Valmistuneita töitä tuli toukokuussa 8 kpl, joista kaksi on suurempaa projektia. Suuremmissa töissä on se etu, että kulutus siinä kuussa on suurta ja menee varmasti yli lankojen oston ellei nyt ole ostanut mahtimääriä lankoja. Mielessä oli kyllä muutamat langat, mutta eipä niitä ehtinyt kotiuttaa.


Kulutetut langat: 1142 g

Ostetut langat: 0 g

Toukokuussa sain vihdoin valmiiksi Kevätaurinkohuivin, jonka valmistumista olin jo odottanut. Siitä kerron kuitenkin enemmän kesäkuussa. Vihdoinkin valmistui myös toinen kevätpusero, ja nyt jo hieman kaipailenkin suurempia töitä puikoille :D Toukokuussa sain myös kirjastosta lainaan 52 x villahuivit ja mielenkiintoista nähdä, innostunko tekemään sieltä jonkin huivin. Samanlaisen sukkakirjan kanssa kävi vähän köpelösti ja sieltä ei sitten valmistunutkaan mitään. Kuukaudessa on mahdoton saada huivi valmiiksi, mutta ehkäpä kesäprojektiksi tai syksylle? Vaikka huiveja ehkä käyttää vähemmän, niin niitä on kuitenkin kiva neuloa ja antaa sellainen lahjaksi. Ei minusta suurta huivineulojaa tule, mutta ehkä huivi tai pari vuodessa voisi olla sopiva määrä neuloa. 

Kesäkuulta odotan erään suuremman projektin aloitusta. Sitä varten pitäisi mahdollisesti tilata langat ja alustava suunnitelma on jo tehty. Projektien aloitus on itselleni aina se hankalin kohta, koska purkamiselta ei aina voi välttyä ja välillä ei ole täysin varma siitä, mitä on tekemässä :D Odotan myös uusien mallien julkaisua, sillä toukokuussa on suunniteltu myös omia malleja.

Mitä sinä neuloit toukokuussa?