perjantai 8. helmikuuta 2019

Novita x Moomin mallisto

Olen varmaan vähän myöhässäkin tämän jutun suhteen, mutta ajattelin kuitenkin kirjoitella Novitan Muumimallistosta. Tammikuussa julkaistiin ensimmäinen Novita x Moomin -mallistolehtinen ja vaikka en aikaisemmin ole kovin paljon innostunut tällaisista yhteistöistä tai en ole edes kovin suuri muumifani, mutta pitihän se ensimmäinen lehtinen käydä ostamassa. Näitä siis voi ostaa ihan Prismoista, Cittareista ja muista hyvinvarustelluista lehtikaupoista. Nykyisin sitä ostaa niin harvoin lehtiä, niin piti muuten ihan miettiä että mistäs sitä saankaan tuon lehden. Mutta taisi jopa löytyä ihan kassojen luota lehtihyllyistä meidän lähikaupasta. Sekä tietenkin Novitan sivuilta voi vissiinkin tilata noita Muumi-ohjelehtisiä ja tähän mallistoonhan kuuluu muuten myös lukuisa määrä Muumi-lankoja. Itse en ole vielä ehtinyt ostaa yhtään Muumilankaa. Mielessä on kuitenkin muutamia malleja, joita haluaisin tehdä. Ja nyt sitten viime viikolla helmikuun alussa ilmestyi jo toinen Muumilehtinen. Sitä en ole vielä ostanut itselleni, mutta äsken ihastelin Novitan sivuilla ohjeita ja voi että mitä ihanuuksia.

TOP 3 lempparit tästä uusimmasta numerosta:


Eniten ehkä odotin pikkumyy -mekkoa ja voi kuinka suloinen se onkaan! Mulla oli kyllä kuvitelmissa hieman erilainen pikkymyy -mekko. Olin aina kuvitellut Pikku Myy -mekon olevan punainen ja Pikku Myyn kuva alhaalla oikealla :D Pitää varmaan itse suunnitella sellainen ;) Mutta ai että, jos mulla olisi tyttövauva niin neuloisin tuon heti <3 Olen aina ollut mekkofani ja auta armias jos perhettämme olisi siunattu tytöllä niin se tyttö hukkuisi mekkoihin :D Tosin tuo mekko on kyllä niin ihana että voisin neuloa sen ilman sitä tyttövauvaakin :D



Tosi ihanaa että tähän uusimaan mallistoon on laitettu myös jotain muuta kuin sukkia ja perusneuletöitä. Tyyny tuo vaan lisäpiristeen ja tyyny on helppo neuloa. Tosin itselleni tuo kirjoneuletyyny ei nyt ehkä olisi sieltä helpoimmasta päästä mutta harjoitus tekisi mestarin ;) Tuo piristäisi niin kivasti sohvaa että pakko varmaan laittaa tämä tyyny to knit -listalle. Tyynyyn on valittu ihanat värit ja varmasti sopii moneen kotiin.



Kolmas suosikkini on yllämainittu Muumipipo. Voi olla että sukkalaatikko -projektin myötä vähän kyllästynyt sukkien neulomiseen, niin tästä lehtisestä valikoitui nyt kaikkea muuta kuin sukkia. Näin tämän pipon kuvan jo jollain neulottuna instagramissa ja mieli heti innostui. Ei kait tuo muumikirjoneule nyt kovin vaikea ole, eihän? :D Sillä mun on melkein pakko tämäkin laittaa sille TO KNIT -listalle :D

Lisäksi mallistossa on aivan ihana Muumi-neule :D Haluaisin neuloa senkin, mutta mistäköhän mä saan aikaa näihin kaikkiin mun neuleunelmiin? Neuletyöt eivät aina edisty yhtä nopeasti kuin mieli suunnittelisi niitä :D Taidanpa koota ekasta muumilehdestä omat suosikit ihan omaan postaukseen, sillä muutenhan tästäkin tulisi todella pitkä ja kivempi ehkä lukea ne erillisestä postauksesta. Tälle viikolle ei nyt mahtunutkaan mitään käsityöjuttuja, sillä tuntuu ettei oikein mikään ole edistynyt. Olen kyllä neulonut, mutta valmista ei ole tainnut tulla kauheasti. Ehkäpä ensi viikolla sitten taas valmistuu joku työ ja saan tännekin neulesisältöä.

Oikein mukavaa ja neulomisentäyteistä viikonloppua! Palataan ensi viikolla! <3 <3





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti