maanantai 19. elokuuta 2019

Sukkalaatikko2019 numero kaksi

Kuten jo viimeksi kerroin niin sain myös toisen sukkalaatikko2019 valmiiksi. Tähän toiseen siis tein aikuisten sukkia ja niitä tulikin sitten huomaamatta 12 plus 1 paria. Voi että kuinka ihastuinkaan taas villasukkien tekemiseen. Kiitos Nonnu Neuloja tästä haasteesta! En ole ikinä ollut oikein villasukkien tekijä, mutta tämän haasteen myötä minusta tuli hieman sellainen. Sen lisäksi että oma villasukkajälki parani niin aloin myös suunnitella enemmän ja miettiä visuaalisuutta. Vaikka suurin osa sukista tulikin tehtyä myös suunnittelematta tai siis tarkoitan, että päätin vähän matkan varrella millaisia raitoja tms teen niin aloin ainakin ajatuksissani suunnittelemaan ja miettimään myös villasukkien värejä yms. Mutta tadaa, here it is, my kind of sukkalaatikko2019.


Suurin osa sukista on siis palmikkosukkia tai raitasukkia, no koska I do them best! Täytyisi varmaan kirjoitella enemmän noista palmikkosukista, mutta olen aivan koukussa niihin! Tykkään siitä ohjeesta niin paljon että tähänkin niitä tuli sitten tehtyä useampi pari. Vaihtelin vaan lankaa ja niin tuli vähän eri tunnelmaa. Voin kyllä sanoa että kolmosen puikoilla ja ohuella langalla ne ovat kyllä parhaat. Seiskaveikkaa käytin myös ja silloin sukista tuli aika isot, ehkä niihin täytyisi vähän muokata ohjetta niin olisi varmaan parempi. Ohje on siis Novitalta muutaman vuoden takaisesta lehdestä. Voin kirjoitella siitä tarkemmin myöhemmin. 
Raidat ovat mun toinen heikkous! Raidat tuli aina valikoitua osittain randomisti ja osittain suunnitellen. Näihin taisin saada inspiraation pätkiksistä :D Nämä ovat siis mun pätkissukat. Nämä ovat aika lailla oma ohje. Karkit ovat mitä parhain inspiraation lähde siis :D


Näihin sukkiin myöskin taisin tehdä raidat aika randomisti ja voi että miten tykkäänkään. Ihana vaaleapohja joihin sitten jämälangoista tein muutamia raitoja. En ole muuten ikinä pitänyt itseäni mitenkään luovana tai visuaalisena mutta jotenkin näiden käsitöiden myötä on sellainen luovuus ja visuaalisuuskin herännyt henkiin. Ja edelleen tykkään tästä mallista että teen pienen resorin jonka jälkeen sileää neuletta. Nyt onkin syksy jo saapumassa niin on ihana neuloa villasukkia! en ole muuten yleensä kesäisin neulonut mutta tänä kesänä edes kesä ei saanut puikkoja pois käsistäni. Tahti sen kun kiihtyi ja ideat lisääntyi kun kesä tuli :D Ah, olen kyllä niin fiiliksissäni tästä uudesta neulomisinspiraatiosta. Jännä nähä, miten sille käy kun syksy tulee ja millaisia inspiraatioita saan aikaiseksi syksyllä. Sen jo tiedän että syksyn lehdet saa mun inspiroitumaan! :D

Lisäksi päätin että pidän nyt elokuusta lähtien kirjaa lankamenekistä. Harmi etten aloittanut tätä vuoden alusta mutta ensi vuonna sen voi aloittaa vuoden alusta. On mielenkiintoista seurata omaa lankakulutusta sekä lankojen ostamista. Tähän palataan aina kuun lopussa kun teen koontipostaukset lankamenekistä. Mutta nyt toivotan oikein mukavaa viikon alkua ja palataan taas piakkoin!
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti