tiistai 10. marraskuuta 2020

Rosa Nenonen: Merkityksellisen työn kaava

Tämän kirjan sain luettua myös lokakuussa, mutta koska se oli niin hyvä, niin ajattelin omistaa sille ihan oman postauksen, enkä vain mainita lyhyesti kirjavinkeissä. Mistä lie johtuu, mutta tällä hetkellä olen ajautunut lukemaan taas työhön liittyviä kirjoja. Tämä kirja on ilmestynyt tänä syksyllä ja aika ihanaa, että ehdin sen jo lukea. Välillä on vain kiva ehtiä lukemaan uusia, juuri ilmestyneitä kirjoja ajoissa, ettei sitten spoilaannu liikaa jossain muualla. Luinkin sen reilussa viikossa, sillä siihen jäi niin koukkuun ja jotenkin tykkäsin kirjailijan tyylistä kirjoittaa nämä asiat. Kirjaa lukiessa monesti nyökkäilin, että juuri näin, näinhän se on! 


(Kuva nyt ei sinänsä liity kirjaan millään tavalla, tämä vain sattui olemaan siltä aamulta, kun kirjoitin tätä postausta!)

Näitä työnhaku/unelmientyö/työhön liittyviä kirjoja on julkaistu jo aika paljon ja julkaistaan koko ajan enenevällä tahdilla, liekö se sitten tämän hetken trendi. Ja nähtävästi monet ihmisistä etsivät sitä omaa juttua, sillä näille on niin paljon kysyntää. Mutta tässä kirjassa kaikkea valotetaan positiivisen psykologian kautta ja aika paljon tuli uusia juttuja itsellekin. Kirja ei ole suinkaan sellainen että ajattele vain positiivisesti vaan ihan konkreettisia vinkkejä voit löytää kirjasta. Toki ensin täytyy tutustua itseensä ja miettiä hieman asioita itsensä kannalta. Erityisen mielenkiintoista itselle kirjassa oli kohta, jossa kerrottiin yhteneväisyys lapsuuden ajan tykkäämistä asioista ja kuinka sieltä voit löytää yhteneväisyyksiä unelmatyöhön. Enkä nyt vain tarkoita, että jos tykkäsit lapsena lääkärileikeistä, unelmatyösi on pakko olla lääkäri vaan oikeastaan kun löytää pieniäkin juttuja lapsuuden tykkäämisasioista ja sitä kautta voi etsiä yhteneväisyyksiä unelmatyöhön. Myös on mielenkiintoista seurata oman lapsen kiinnostuksen kohteita ja miettiä, että mikä häntä mahtaa kiinnostaa tulevaisuudessa. Ja minkälaisen alan hän valitsee sitten joskus! 

Hetken kun mietin, niin muistin, että lapsena tykkäsin tehdä barbeille vaatteita neulomalla ja kalusteita rakensin mm. tyhjistä jogurttipurkeista. Saatoin myös keksiä barbeille riippumaton ties mistä matonkuteista tms tai muita asusteita keksin pienistä tilkunpaloista. Jotenkin tämä yhteneväisyys sai miettimään nykyhetkeä käsitöiden suhteen. Viime vuosina olen neulonut varmaan enemmän kuin koskaan ja olenko vihdoin löytänyt jotain sellaista, mitä en ole aiemmin edes haaveillut? Mulla oli (tai on varmaan vieläkin jossain vanhempien asunnossa) sellainen barbien neulekone, jolla pystyi  tekemään barbeille vaatteita. Tämän lisäksi muistan myös neuloneeni tai virkanneeni barbeille toppeja ja hameita. Nämä muistot tulivat mieleen, kun luin tätä kirjaa ja löysin heti yhteneväisyyttä neulomiseen lapsuudestani.

Palatakseen taas kirjaan, niin kirja antoi kyllä niin paljon ajateltavaa ja mietittävää. Enkä nyt välttämättä ole edes etsimässä tällä hetkellä mitään unelmaduunia tms, mutta silti sain kirjasta niin paljon irti. Tämä kirja pitäisi olla kyllä lukulistalla jossain ammatinvalintaohjauksissa tai vastaavissa. Toisaalta, meidän polkumme ei olisi niitä meidän omia polkuja, jos emme joskus ajautuisi tekemään jotain muuta, kuin sitä omaa merkityksellistä työtä. Kaikilla työpaikoilla on nimittäin tarkoituksensa ja ne sivupolutkin on vain kuljettava, koska niistä(kin) muodostuu se oma polku tässä maailmassa. Oma lempparikohta tai yksi monista lemppareista oli, että jos joku keksii saman idean, kuin mitä itse olet ajatellut mielessä, niin keksi vielä parempi idea! Ja oikeastaan, kukaanhan ei voi koskaan keksiä täysin samanlaista, sillä kukaan muu ei jaa juuri sinun ajatuksia ja tuntemuksia asiasta x.

Tälle kirjalle annan ihan ehdoitta arvosanan 5/5, sillä kirja menee ihan helposti tämän vuoden parhaaksi kirjaksi. Suosittelen kirjaa ainakin sellaisille henkilöille, jotka eivät välttämättä ole tyytyväisiä siihen omaan työhönsä, mutta se rohkeus tehdä asialle jotain puuttuu. Ainakin itse sain tästä kirjasta niin paljon rohkeutta, uusia näkökulmia ja vaikka mitä!

No miten on; meneekö lukulistalle tämä kirja?

2 kommenttia:

  1. Nyt meni kyllä lukulistalle. Itseasiassa tein varauksen jo kirjastoon :) Aika paljon on tullut mietittyä viime vuosina työn mielekkyyttä ja sitä, miten sen merkitys on itselle muuttunut. Ehkäpä tästä saisi hyviä näkökohtia itseä askarruttaviin asioihin :) Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ihanaa, kiva kuulla ja hyvä että löytyi kirjastostakin! Mulle ainakin tää oli kyllä yks parhaimpia kirjoja aiheesta, mutta toki alla on muutama muukin vastaavanlainen ja ehkä vaan kaikki tänlaiset kirjat yhdessäkin antaa paljon mietittävää :)

      Poista