torstai 30. syyskuuta 2021

Kirjavinkit: Syyskuun kirjaflow kateissa

Syyskuun luetut kirjat ovat taas täällä! Syyskuussa tunnelma kirjojen kanssa oli hieman sekava. Saattoi johtua myös siitä, että kuunneltavat kirjat jakaantuivat kahteen eri palveluun. Saatoin kertoa jo elokuussa, että otin käyttöön kirjaston ilmaisen (!) äänikirjapalvelun ja sieltä tuli saataville vihdoin yksi odotettu kirja. Joskaan en sitten saanut sitä kuunneltua loppuun määräajassa. Tykkään kirjaston äänikirjapalvelusta muutoin, mutta 14 vrk on aika lyhyt koko kirjan kuunteluun, varsinkin jos se kirja on yli 12 h pitkä. En mitenkään saa kirjaa kuunneltua tuossa ajassa, varsinkin romaanit vaativat keskittyneen ajan.



Essi Määttä, Kimmo Määttä: Arjen lean -> Säästä aikaa, rahaa ja hermoja

Tämä kirja valikoitui kuunteluun hetken mielijohteesta kirjan nimen perusteella. Osa meistä saattaa tietää lean -menetelmän ja kirjassa siis esitellään, kuinka arjen ruuhkia ja kiirettä voidaan vähentää leanin avulla. Sinänsä mielenkiintoista, mutta sinänsä jo kovin tuttua eikä välttämättä niin ajankohtaista meille. Toki tässä nyt kiireistä lapsiperhearkea vietetään, mutta olen jo aiemmin lukenut / löytänyt vinkkejä yms arjen haasteisiin. Kirjan alku oli kyllä ihan mielenkiintoista, mutta sitten lopussa itsellä meni vähän mielenkiinto, mikä käy kyllä todella harvoin. Ja muistaakseni kelasinkin hieman, mitä en tee kovinkaan usein. Kirja ehkä sopii paremmin sellaisille kiireisille, jotka etsivät sitä omaa tapaa toimia arjessa ja kaipaavat vinkkejä. Monet kirjan vinkeistä olivat jo tuttuja itselle ja siksi en ehkä saanut niin paljon kirjasta irti.

Arvosana: 2/5

Anna-Leena Härkönen: Rikospaikka

Olen tykännyt aina Anna-Leena Härkösen kirjoista ja lukenut ja kuunnellut niitä hyvin innokkasti. Tämän kirjan huomasin täysin sattumalta ja päätin ottaa sen kuunteluun. Mutta jollain tavalla tämä on erilainen kuin aiemmat Härkösen kirjat. En saanut tähän samanlaista intoa ja kokemusta kuin aiempiin kirjoihin. Voi olla, että se johtuu minusta tai muista ulkopuolelta tulevista syistä, mutta tästä puuttui se jokin tuttu ominaisuus Härkösen kirjoille. Kirja oli minun mielestä jopa hieman liian sekava ja välillä tuntui vaikealta pysyä mukana. Vaikka kuuntelin vain tätä kirjaa, ja jätin muut kirjat taustalle, niin siltikin se tuntui hieman sekavahkolle, enkä päässyt oikein siihen mukaan. Ja se Härköselle tuttu huumoripitoisuus puuttui minusta siis täysin tästä kirjasta. En kuitenkaan välttämättä usko, että tämä kirja oli tällainen, miltä tuntuu nyt vaan saatan antaa sille mahdollisesti tulevaisuudessa vielä mahdollisuuden. Joko kuuntelemalla uudelleen tai lukemalla. Toisen kerran jälkeen, jos kirja tuntuu vielä tältä, niin hyväksyn sen. 

Arvosana: 2/5

Reijo Mäki: Sulhasmies

Tämä kirja kuunneltiin puolison kanssa yhdessä, en varmaankaan itse olisi valinnut tätä muutoin :D Olen kyllä tykännyt Vares -elokuvista, mutta tämä taisi olla ensimmäinen kirja Reijo Mäeltä, minkä kuuntelin. Kirja oli ihan tuttua Vares -seikkailua, mutta tuntui, että nämä eivät sovi äänikirjoiksi. Välillä kirja tuntui liian sekavalta äänikirjaksi ja tapahtumat sekoittuivat. Voi olla, että johtui vain siitä, että kuunneltiin useassa erässä. Tai siitä, etten ole tottunut näihin kirjoihin. Veikkaisin, että leffana tämä olisi parempi. 

Arvosana: 3/5 

Pia Penttala, Risto Pakarinen: Suomen Supernanny - pienillä teoilla parempaa perhe-elämää, osa 1

Tämä valikoitui täysin sattumalta kuunteluun ja en muuten oikein tiedä edes miksi. En ole katsonut kyseistä TV-ohjelmaa, enkä ole kyseisen sarjan fani. En myöskään koe, että olisi jokin ongelma, mikä pitäisi saada ratkotuksi :D No jostain syystä kuitenkin kuuntelin tämän kirjan ja se oli ihan ok. Kirjassa esitetyt tapaukset eivät ole mitään oikeita tapauksia eikä siis kenenkään perheestä ole kyse kirjassa. Siihen on valittu tavanomaisia ongelmia, mitä vanhempi voi kohda lapsen kanssa. Kyllä kirjassa on jotain samaistumispintaakin ja ehkäpä sieltä tuli jokin hyvä vinkkikin lapsiperheille, että siinä mielessä  kirjan kuuntelu ei mennyt mitenkään hukkaan. Suosittelen kirjaa, jos kokee, että lapsiperhe-elossa on jokin ongelma, mikä pitäisi saada ratkottua. Vaikka kirjassa ei olisikaan ratkaisua juuri sinun ongelmaan, niin siitä voi saada kuitenkin vinkkiä omaan elämään. 

Arvosana: 3/5

No nyt oli kyllä syyskuussa harvinaiset epäedulliset kirjat. Yleensä olen löytänyt jonkin kivan kirjan per kuukausi, mutta nyt se loistaa poissaolollaan. Kaikki kirjat olivat kuitenkin jotakuinkin ihan ok -akselilla, eikä ne sinänsä mitään huonoja olleet. Ajankohta ehkä hieman väärä. Muutenkin oma suhtautuminen kirjoihin oli syyskuussa hieman katkolla. En nimittäin saanut sellaista kirjaflowta, mitä useinmiten kuukauden aikana. Tämä johtunee varmaan monista syistä ja yksi niistä syistä saattaa olla kyllästyminen äänikirjoihin. Hetken tauko niistä tekee varmaan hyvää. Välillä tuntuu, että samat äänikirjat pyörivät koko ajan eri palveluissa ja useat olen jo lukenut/kuunnellut. Syyskuussa aloitin myös lukea yhtä keskeneräistä (fyysistä) kirjaa ja se taitaa olla syyskuun paras kirja. Siitä lisää myöhemmin, kunhan saan sen luettua!

Oletko sinä team äänikirja vai team fyysinen kirja? Kerro oma kirjavinkkisi!

2 kommenttia:

  1. Minä luen työkseni koko ajan akateemista kirjallisuutta niin ei tahdo vapaa-aikana oikein aina jaksaa lukea edes. Olen jo melkein koko vuoden lukenut vastapainona Jojo Moyesin kirjaa "Night Music" ja loppuratkaisu on nyt käsillä. Ihan kiva kirja, etenkin kun olemme omaa kesähuvilaamme remontoineet koko kesän niin aihe on tuntunut hyvin läheiseltä, siinä kun on kyseessä myös vanha röttelö, johon tulee remontointihommia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No uskon sen, ettei vapaa-ajalla jaksa lukea jos työpäivätkin koostuu lukemisesta. No vaikuttaa kivalta kirjalta kun tulee samaistumispintaa omaan elämään. Jojo Moyesin kirjoja pitäisi itsekin lukea sillä ne vaikuttavat kivoilta ja sellaisilta hyvän fiiliksen kirjoilta. :)

      Poista