keskiviikko 30. lokakuuta 2019

DIY: Novita Hyggestä taaperon villasukat

Tämä kuvastaa niin paljon minua ja siitä, että kuinka saan idean ja kuinka alan toteuttaa sitä :D Olipa kerran yksi päivä,  jolloin vietettiin aikaa lapseni kanssa ja sattuipa sopivasti, että eräässä kaupassa oli Novita Hygge -lanka tarjouksessa. Siitä se sitten vaan lähti, satuin kauppaan ja ostin langat. Olin jo aiemmin miettinyt ko. tarjousta, että kannattaisiko ostaa vai ei. Suurimmaksi osaksi olin tullut tulokseen, etten ostaisi, mutta jokin sai muuttamaan mieltäni ja ostin. Aiemmin jo kerroin, että en ole kovin paljon paksujen lankojen ystävä, mutta Hyggessä vaan jokin vetosi minuun ja päätin ostaa. Malli minulla oli mielessä ja samana iltana aloin neuloa Hyggestä sukkia lapselle. 

Tähän väliin täytyy ehkä kertoa, kuinka Nelliina  oli neulonut helpon kaulahuivin ja piponkin Hyggestä. Inspiroiduin oikeastaan ihan alun perin näistä Nelliinan neulomista asusteista. 


Ja tässäpä sitten yhden illan, tai oikeastaan 1-2 tunnin tulos. Nämä sukat valmistuivat siis alle kahdessa tunnissa. Ihan supernopeasti ja vaikka siinä teki sen suunnittelutyön samalla kuin neuloi, niin siltikin ne valmistuivat niin nopeasti. Ja mikä ehkä parasta, lankaa näihin meni tasan yksi Hygge-kerä. Lankana on siis käytetty Novitan Hyggeä, ja siitä löytyy lisätietoa Novitan sivuilta.  Mikä siinä onkin, että syksyllä ja talvella nämä paksut langat alkavat houkuttaa? Neulominen Hyggestä onnistuu ihan aloittelijaltakin, sillä paksua lankaa neuloo aina nopeasti eikä siihen ehdi kyllästymään.


Tajusin muuten, että aiemmin neulomani pipo Hyggestä sopii myös näiden sukkien kanssa. Tällä kertaa en tosin halunnut neuloa harmaalla, vaan valitsin tuon kelta-vihreän Hyggelangan. Yllätyin itsekin hieman, sillä en yleensä pidä vihreistä langoista, mutta näistähän tuli ihan kivan väriset. Ja ovat niin neutraalit että sopivat sekä pojalle että tytölle.

Mun tekisi niin mieli neuloa muutakin Hyggestä, mutta koska en voi koko ajan ostaa lankoja, niin pakko hillitä tätä Hyggeneulomishimoa. Kirjoittelin alkuviikosta mun tämänhetkisiä inspiroitumisia, mutta tuntuu, että niitä tulee päivittäin koko ajan lisää. Yksi inspiroituminen nimittäin olisi Hygge-langat. Koska näihin sukkiin meni vain yksi kerä, niin mulle jäi vielä toinen kerä, niin olen miettinyt, että mitä siitä tekisi.  Yhdestä kerästä ei oikein saa mitään suurta työtä, tai se johtaa siihen, että täytyy ostaa lisää keriä :D Ehkä siitä saisi peruspipon? Jos ei aikuiselle niin ainakin lapselle tai vauvalle. No, aika näyttää, mitä siitä tulee vai tuleeko mitään.

Mukavaa keskiviikkoa ja palataan taas! Se onkin taas kuun loppu ja luvassa on piakkoin taas lokakuun kulutusta ja luettuja kirjoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti