perjantai 25. lokakuuta 2019

DIY: Tupsukranssi - helppo ohje

Sain viime viikolla päähäni idean tupsukranssista. En tajua, miksen ollut tällaista tehnyt aiemmin, sillä olen kuitenkin aina tykännyt tupsuista. Kun sain tämän idean, niin mietin kuumeisesti (ilman googletteluja) että miten saan kotikonstein sen kehikon ja aloinkin hieman askarrella kotikutoista kehikkoa. No onneksi poikkesimme sitten sattumalta Suomalaisessa Kirjakaupassa, jossa näin metallisia askartelukehikkoja. Ne tulivat kuin tilauksesta ja lähtivät mukaan ja oma askartelutuotos sai kyllä jäädä. Tämän tein siis yhdessä illassa ja väitän, ettei tähän kovin montaa tuntia mene aikaa. Riippuen tietty, että kuinka paljon tupsuja haluat. Mutta jos minä selvisin tästä reilussa tunnissa tai vajaassa parissa tunnissa niin selviät kyllä sinäkin! 

Voipi muuten olla, etten ole aiemmin tällaista tehnyt, niin siitä, että olen inhonnut tupsujen tekemistä. Tupsut ovat kivoja, mutta joku niiden tekemisissä on häirinnyt. Tämän takia en varmaan ole moniin pipoihinkaan laittanut tupsuja. Löysin muuten tähänkin ongelmaan ratkaisun, nimittäin mehukekkerit  vinkkasi kolme helppoa tapaa tehdä tupsut. Sieltä voi jokainen poimia itselle sopivan tavan. Itse olen aina tehnyt tupsut pahviympyrän avulla ja sekin on tuottanut tuskaa, sillä en ole tajunnut kaikkia vinkkejä siihen :D Sen jälkeen olen tehnyt tupsuja tupsulaitteen avulla, mutta sekään ei ole ollut oikein sopiva tapa itselle, sillä en ole aina tajunnut, että miten niitä laitteita käytetään. Itselle uutena tuli puuhaarukan käyttäminen tupsuun. Eli jos et omista tupsulaitetta, etkä sillä hetkellä saa pahvia käsiin, niin puuhaarukka varmaan löytyy jokaisesta kotitaloudesta. 



Tupsukranssi on muuten oiva tapa käyttää jämälankoja ja sain tähänkin uppoamaan omia jämälankoja. Siksipä nämä värit eivät ole käytännössä mitenkään suunniteltuja vaan poimittu sieltä jämälankakorista. Tehdessäni tätä sain monia kivoja ideoita tupsukranssiin. Näitähän voisi tehdä esimerkiksi joululahjoiksi kun valitsisi värit esim. jouluvärien ympärille. Suunnittelemalla muutenkin värit saajan mukaan niin saisi kivoja lahjoja esimerkiksi tuparilahjoiksi.


Tässä tulee sitten ohje. Tarvitset: kehikon, lankaa, sakset ja jonkin yllämainituista tupsutekolaitteista (siis puuhaarukka, pahviympyrä tai tupsulaite).
Itse käytin loppujen lopuksi tässä tupsulaitetta. Olen muuten vihdoinkin päässyt jyvälle, että miten sitä käytetään. Sitten vain tekemään. 

Tee sopivia tupsuja haluamasi määrä. Itse tein 13 tupsua ja se vaikutti sopivalta tuohon kehikkoon. Kun solmin tupsuja, niin jätin langat sen verran pitkiksi, että sain sidottua niillä tupsut kehikkoon sekä aina viereiseen tupsuun. Tupsut kannattaa sitoa niin tiukaksi kuin pystyt sekä kehikkoon että tupsuun itseensä. Mehukekkereiden Veera kertoo myös, että tupsut kannattaa trimmata ( :D ) sekä höyryttää. Itse trimmasin tupsuja jonkin verran sikäli mikäli tupsun pöyhimistä ja ylimääräistä leikkaamista siksi kutsutaan. :D Koska tämä nyt oli eka tupsukranssini, niin varmasti kokemus myös opettaisi näitä tekemään nopeammin ja siistimmin. Ei sillä, tästä tuli mielestäni ihan kiva ja siisti nytkin, enkä siis välttämättä tekisi myöhemmin mitään eri tavalla. Aiemmin olen varmaan kompastunut siihen, etten ole tehnyt tarpeeksi tiukkoja tupsuja. Suosittelen siis tupsua tehdessä sitomaan tupsun todella tiukaksi. Tupsu kannattaa myös kiinnittää kehikkoon todella tiukasti. 

Tästä tuli minusta niin kiva, että suunnittelen melkeinpä jo uusia tupsukransseja :D Ei ole muuten eka kerta, kun innostun jostain, niin saatan tehdä niitä useampia :D Jos ei näitä halua viedä lahjoiksi, niin näitähän voisi tehdä joka vuodenaikaan sopivan. Jouluksi punaista, syksyksi oranssia, talveksi valkoista.... jne. 

Toivottavasti innostuit ohjeesta, ja mikäli teet näitä niin käytä sosiaalisessa mediassa #mknitdesign niin näen teidän herkullisia tupsukransseja! Nyt mukavaa päivän jatkoa ja palataan taas piakkoin!

1 kommentti:

  1. kiva kranssi.pitää tehdä joulu ja sitten pääsiäisversio.tupsukehikkoni hajosi,kai se on siirryttävä puuhaarukkaan.

    VastaaPoista