sunnuntai 1. marraskuuta 2020

Helppo malli: Tiilenpääsukkia

Tämä malli ansaitsee ihan oman postauksen, sillä se oli niin helppo ja kiva. Osallistuin näillä sukilla neulovillan yhteisneulontaan ja onneksi osallistuin, sillä hieman myös koukutuin tähän malliin. Jostain syystä minua aina jännittää mallien tekeminen ensimmäistä kertaa, mutta sitten kun pääsee vauhtiin, niin melkein samalla oppimisella tekee useammat parit samaa mallia. Kellään samanlaista? :D

 


Vaikka hieman sovelsinkin mallia, sillä tiimalasikantapää ei ollut itselleni tuttu ja sinä hetkenä uuden opettelu olisi ollut liian rankkaa :D En halunnut laskea tiilenpäitä ( :D ) ja tein siis pienen joustinneuleen kantapään jälkeen ja jatkoin tiilenpäitä sen jälkeen. Joskus voisi myös opetella laskemaan ja laskea nuo joustineuleen rivit niin ei olisi tullut hieman erikokoiset niistä. :D Ei ollut siis tarkoitus tehdä erilaisia sukkia, mutta vähän vahingossa kantapään jälkeen neuloin toiseen liikaa joustinta. Tämän huomasin tietenkin vasta myöhemmin, eikä purkaminen ollut enää mahdollista. Myös lapsen sukissa piti tietenkin soveltaa ja tein vain varteen tiilenpäät enkä enää jalkaosaan. Lapsen sukissa tarkoitus oli päästä tuosta monivärisestä seiskaveikasta eroon, mutta siinä kävikin niin, että tummansininen meni sitten kokonaisuudessaan näihin sukkiin. Olen vähän huono neulomaan monivärisistä langoista, ja tuokin kerä on ollut todella kauan. Kieltämättä tällaiset moniväriset langat sopivat tähän malliin todella kivasti. Vielä olisi eräs idea toteuttamatta tässä mallissa, haluaisin nimittäin neuloa vielä jämälankakeriä näihin sukkiin. Siis sellaisia pienen pieniä, joille ei ikinä keksi mitään käyttöä ja niin, että tulisi eri värisiä tiiliä.

Lankana käytin Novitan seiskaveikkaa, paitsi tuo vaalea oranssi on Adlibriksen Sockia. Lapsen sukissa silmukkamääräksi neuloin 36 silmukkaa ja kovin pienet niistä tuli, sillä tarkoitus oli tehdä vähän isommat. Tällä hetkellä ne mahtuvat kyllä omalle lapselle, mutta en tiedä, kuinka kauan, eli käyttöön nämä menevät heti.

Oletko sinä jo neulonut tiilenpääsukkia? Ohje on ilmainen ja sen saa kun liittyy Neulovillan uutiskirjeen tilaajaksi.


4 kommenttia:

  1. Ihan sama, ettei aina jaksa opetella uutta, esim. uudenlaista kantapäätä, joten itsekin sitten soveltelen ja teen oman tyylin mukaan. :) Kivat ovat nämä tiilenpääsukat. Pitää pistää muistiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, näinhän se on! Kokeile ihmeessä näitä. Vaikka aluksi muakin mietitytti että ovatko vaikeat, mutta yllättävän helpot ja näihin jäi oikeasti koukkuunkin. Tekisi mieli tehdä vielä kolmannetkin! :D

      Poista
  2. Tuo idea erivärisistä tiilistä sukissa on aivan ihana <3 Pahoittelen, mutta aion kopioida ajatuksen jossain kohtaa kun taas ehtii neulomaan (työt mokomat haittaavat harrastuksia)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vain :D Luulen, etten ole ainut, joka tuota on ajatellut ja siitäkin saa kyllä niin monen erilaiset eriväriset tiilit! Vitsit, nyt tekis mieli laittaa tiilenpäätkin puikoille taas ... :D

      Poista