tiistai 19. tammikuuta 2021

Viime vuoden tykätyin kuva ja sokeriton mustikkapiirakka

Tammikuu on aina jollain tasolla uuden alku, vaikka moni vielä kertaa silloin viime vuotta. Lupaan, että en kovin paljon tee enää postauksia viime vuoteen vedoten :D Mutta tämä on vielä tehtävä ja onpa tässä myös esittelyssä uudet villasukat, jotka valmistuivat juuri ennen vuodenvaihdetta. Viime vuoden yksi tykätyimmistä kuvista Instagramissa oli kuva, jossa oli mustikkapiirakkaa ja toinen näistä sukista. Eikä nyt sinänsä ihme, nämä värit ovat kyllä itsenikin mieleen ja tykkään sukista kovin. Värit valikoituvat muuten ihan sattumanvaraisesti, kun hetken aikaa tutkin lankajemmojani. Taidan pitää nämä sukat ihan itselläni <3


Viime vuonna myös leivontabuumi sai ihan uuden ulottuvuuden monella meistä ja itsekin leivoin ihan älyttömästi kaikkea. Tykkään leipoa ja jotenkin se leipominen oli sellaista kivaa, stressitöntä kotipuuhaa, johon sai upotettua kivasti kaikki muut ajatukset. Tai oikeastaan leipomisessa ei ajatellut yhtään mitään muuta, vaan keskittyi siihen leipomiseen! Havahduin tuossa jossain vaiheessa marraskuussa, että jos meinaan jatkaa leipomista samaan tahtiin, niin jotain on muututtava. Näinpä sitten ajattelin siirtyä sokerittomaan ja vehnäjauhottomaan leivontaan, koska se on astetta terveellisempää meille. Muutenkin sokerihimotus on ollut jotain ihan järkyttävää ja pidinkin marraskuussa muutaman viikon sokerittoman elämän tai oikeastaan päätin, etten viikolla syö mitään herkkuja ja viikonloppuna saa syödä kohtuudella. (En nyt yleensäkään syö viikolla kovin paljon herkkuja, mutta jotain suklaata on saattanut mennä viikollakin :D ) Ensimmäiset viikot olivat muuten ihan kamalaa, kun teki mieli kokoajan jotain herkkua, mutta viikolla numero 3 oli jo helpompaa ja edes jouluna ei oikeastaan tehnyt edes mieli mitään makeaa. Tällä linjalla on jatkettava myös tämä vuosi ja siksi myös keskityn tänä vuonna enemmän sokerittomaan leivontaan. 


Noina viikkoina tein tämän kuvissa näkyvän sokerittoman mustikkapiirakan, joka on kyllä hyvää. Ohjeen nappasin Iineksen blogista, mutta muutin ohjetta hieman. Meillä ei ollut erytretolia, ja laitoin sen sijasta steviaa. Täytteeseen laitoin kermaviilin smetanan sijasta ja psylliumia en tainnut laittaa ollenkaan. Korvasin sen muistaakseni leivinjauheella. Voin sanoa, että tämä mustikkapiirakka jää kyllä vakkarireseptiksi. Tänä vuonna leivon siis enemmän sokerittomia ja vehnäjauhottomia leivonnaisia. Tammikuussa olen jo kokeillut porkkanapiirakkaa, ja siitä ajattelin jakaa myös reseptin täällä toivottavasti piakkoin, kunhan vähän vielä muokkaan sitä.

Hupsista, tulipa kerrottua leipomisesta enemmän kuin näistä sukista, mutta eipä näissä sinänsä ole mitään ihmeellistä. Värit ovat ihanat, mutta muuten sukat ovat aika perinteiset. Näissä tein vielä nauhakavennuksen, mutta nykyisin olen tykästynyt toiseen kavennustyyppiin. 

Mutta miten on, pidätkö näiden sukkien väriyhdistelmästä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti