perjantai 7. toukokuuta 2021

Tämän viikon havaintoja

Toukokuun ensimmäinen viikko ja sehän tarkoittaa jo kesää. Vaikka ilmat eivät välttämättä ole nyt kesäiset, mutta lasken toukokuun kyllä jo kesäkuukaudeksi. Ja villit huhut kertovat, että saisimme hieman lämpimämpiä ilmojakin jo ensi viikolla ;)


 

*** Olen vihdoin päässyt eteenpäin sukkalotossa. Yksinäinen sukka odotteli pitkään, ja tällä viikolla sain vihdoin neulomisfiiliksen toiseen sukkaan. Tai oikeastaan siihen, että tämän jälkeen saan nostaa seuraavan sukkalottoarvan :D En nimittäin malttaisi odottaa seuraavaa arpaa, sillä nythän ei enää oikeastaan muista, mitä niihin aikoinaan kirjoitti ja jokainen arpa on täynnä yllätystä :D

*** Kesäpaidat pyörivät mielessä. Ensimmäisen paidan valmistumisen jälkeen mielessä on ollut jo seuraava ja sitä seuraava. Aloitin seuraavan paidan, mutta tätä neuloessa mietin jo seuraavaa, ja josko siihen tekisi jo jotain vaativampaa kuin pelkkä sileä neulos. Onneksi on Novitan kesänumero, jota selailin myös sillä silmällä.

*** Toukokuu tulee olemaan aika paljon kirjavinkkejä täällä blogin puolella. Olen luonnostellut kirjoihin liittyviä postauksia enemmänkin ja en malta odottaa, että pääsisin kertomaan jo niistä. Toki myös muutakin sisältöä nähdään!

*** Kevätaurinkohuivin kanssa pitäisi hieman tsempata. Tämä viides osio on taas sellainen, että pitäisi katsoa ohjetta koko ajan, niin sen neulominen on jäänyt hieman vähemmälle. Kun en halua olla nenä kiinni tietokoneen ruudussa neuloessa :D Mutta step by step, kyllä sekin valmistuu!

Tällaisia tämän viikon havaintoja neulomisrintamalla. Mistä asioista sinä olet tehnyt havaintoja tällä viikolla?

2 kommenttia:

  1. Minkälaisen kesäpaidan ajattelit tehdä? Mulla on nyt suunnitelmissa kesän neuleet. Ajattelin neuloa puuvillaneuletakin taikka boleron. Tai molemmat. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oikein tiedä vielä. Haluaisin jonkun jossa olisi vähän jotain muutakin kuin pelkkä sileä neulos mutta ei kuitenkaan mitään kovin vaikeaa. Voi olla että päädyn itse soveltamaan jotain jos en löydä valmista kivaa ohjetta... :D

      Nuo kuulostaa kivoilta ja sopivan haastavilta. En olekaan koskaan tainnut neuloa boleroa tai neuletakkia joten jäänpä odottelemaan sinun tuotoksia :)

      Poista