perjantai 28. toukokuuta 2021

Vuosi sitten...

Aika lailla tasan vuosi sitten olen myös haaveillut kesäpuseroista ja -topeista sekä kesäkasseista. Päädyin lueskelemaan tätä postausta. Kieltämättä samoista asioista olen haaveillut tällä hetkellä. Erona tosin on se, että kaksi kesäpuseroa on jo valmiina. Viime vuonnahan aloitin ja purin enkä sitten enää aloittanut uutta puseroa. Uskon vahvasti, etten vielä viime vuonna ollut valmis neulomaan puseroita. Tänä vuonna on ollut ihan eri fiilis puseroiden suhteen. 


 

Mitä muuta on muuttunut viime vuodesta? 

Jos edelleen pysytään käsityöaiheissa, eikä oteta siis kantaa mihinkään muuhun. No ainakin huiviajatukseni. Tänä vuonna aloitin ensimmäisen huivin ja kohta olen saanut sen jo valmiiksi. En ole pitänyt itseäni huivineulojana, sillä vaikka ihailen niitä muilla, niin en oikein osaa neuloa huiveja. Minulla oli pitkään eräs vakkarihuiviohje Novitalta, jota neuloin lahjaksi paljon. Mutta siihenpä se huivien neulomisen sitten oikeastaan jäi. Ensi vuonna tähän aikaan toivottavasti olen neulonut jo toisenkin huivin. Uskon, että huiveissa käy vähän samaa tapaa kuin puseroissakin.

Tähän aikaan viime vuonna olin saanut jo ensimmäisen neulebingorivin. Tällä hetkellä en ole saanut, enkä itse asiassa tiedä, että kuinka pitkällä edes neulebingoni on. En ole seurannut sitä ehkä samalla tapaa kuin viime vuonna ja välillä neulebingoruksit tulevat itsellenikin yllätyksenä. Lisäksi muutin tai tulen muuttamaan neulebingoani paitojen osalta, jotta saan ainakin yhdestä kesäpaidasta ruksin :D Toivottavasti lähempänä syksyä tulen myös tekemään villapaidankin. 

Vielä loppuun tämän viikon (aktiiviset) keskeneräiset:

** Kevätaurinkohuivi. Vihdoinkin olen päässyt hyvään flowhun tämän suhteen. Teoriassa voisi olla mahdollista, että valmistuisi toukokuussa, mutta en edelleenkään ota valmistumisesta paineita.

** Oma sukkamalli. Tämä ei ole edistynyt niin paljon kuin olisi ehkä pitänyt. 

** Sukkalottomalli edistyy.  Seuraavaksi sukkalotossa oli Niina Laitisen Ensisilmäyksellä malli. Päätin sen suhteen, että teen 5 kerrosta per päivä, niin sekin edistyy koko ajan. 

Mitä sinulla on kesken tällä hetkellä? Oletko huomannut itsessäsi kehittymistä neulojana/virkkaajana?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti